Rakkaudellinen, hoitava ilmapiiri

Haluamme tulla seurakuntaan, jossa on hyvä, rakkaudellinen ja hoitava ilmapiiri. Meitä kehotetaan palvelemaan toinen toisiamme rakkaudessa ja vaeltamaan hengessä (Gal. 5: 13, 16). Hengessä vaeltamisen lähtökohtana on oman hengellisen elämämme hoitaminen rukouksen ja Jumalan Sanan tutkimisen kautta. Antaessamme aikaamme näille kahdelle asialle, saamme varmasti kokea sen lisääntyvänä siunauksena, ilona ja rauhana elämässämme.

Tervetuloa Helluntaikirkkoon

Sunnuntaiaamun ja keskiviikko – illan kokoukset ovat seurakuntamme päätilaisuudet ja nuorille on oma perjantain VALO-ilta. Erityisesti sunnuntaiaamun jumalanpalvelus on koko seurakuntaperheen juhla. On tärkeää, että lapsetkin oppivat jo pienenä käymään kirkossa. Heille on tarjolla kolme eri pyhäkouluryhmää saarnan aikana. Kiireisen viikon keskellä meillä on mahdollisuus antaa ilta viikostamme vaikkapa soluun. Kirkkoomme on myös omalla autolla liikkuvien helppo tulla, ei ole pitkää automatkaa ja tuskaista parkkipaikan etsimistä. We have an English translation in our Sunday services. Tervetuloa! Welcome !

Pastori Kyösti



X