havut_kynttilat

Adventin aika ja kolme odotusta

Adventtia vietetään odotuksessa. Lapset laskevat adventtikalenterista päiviä jouluaattoon ja adventtisunnuntaina sytytetään adventtikynttilöitä joulun odotuksessa. Adventin aika on myös Jeesuksen syntymän odotuksen mustamista. Jumala antoi lupauksen ihmiseksi syntyvästä Vapahtajasta jo ihmiskunnan alkuhetkissä. Lupausta tarkennettiin ja vahvistettiin pitkin Israelin historiaa. Jeesuksen syntyminen, Messiaan ja Kristuksen tuleminen, toteutui Beetlehemissä tuhansien vuosien odotuksen jälkeen. Lunastaja oli syntynyt maailmaan ja Jumalan pelastussuunnitelma ihmiskunnalle eteni.

Ensimmäisenä adventtisunnuntaina kirkoissa laulettiin kaikkien tuntema hoosiannalaulu. Laulu kertoo tapahtumasta, jossa Jeesus ratsasti juhlittuna Jerusalemiin. Ihmiset lauloivat Hänelle ja odottivat Hänestä poliittista vapauttajaa, joka vapauttaisi kansan imperiumin rautasaappaan alta. Mutta pian "hoosianna"-huudot vaihtuivat vaatimukseksi ristiinaulitsemisesta.

Jeesuksen teloituksen jälkeen opetuslasten pitkä odotus vaihtui pelkoon ja pettymykseen. Kunnes toivo suorastaan räjähti esille pimeyden keskeltä suoraan kirkkaaseen valoon, Jeesuksen ylösnousemuksen todellisuuden paljatuttua. Opetuslapset ymmärsivät vihdoin Jumalan suunnitelman.

Kolmas odotus on kestänyt kohta 2000 vuotta. Odotamme Jeesusta jälleen. Hänen ei odoteta enää syntyvän lapsena seimeen, eikä kuolevan lunastajana, vaan Jeesusta odotetaan tulevan kaikkivaltiaan Jumalana ja maailmankaikkeuden Herrana. Jeesus itse lupasi tulla takaisin käärimään kokoon ja päättämään ihmiskunnan historian. Ihmisen historiaan on sisältynyt paljon kaunista, mutta myös hyvin paljon rumaan, sotia ja väkivaltaa. Jeesuksen toiseen tulemukseen päättyy tai siitä alkaa ihmiskunnan historian viimeinen luku ja alkaa Jumalan hallintavalta.

Ihmisen tehtävänä ei ole tuoda Jumalan hallintavaltaa maallisin keinoin. Näin ei Jeesuskaan tehnyt. Jumalan valta toteutuu vasta Jeesuksen tullessa toisen kerran. Siihen asti Jeesuksen seuraajien tehtävä on "rakastaa Jumalaa yli kaiken ja rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään" ja kertoa Jumalan ilosanomaa Vapahtajasta niin monelle kuin mahdollista.
 

  Webmaster: nettiespoohsrk.fi, Aloitussivulle www.helluntaikirkko.fi
  Espoon helluntaikirkko, Luomanportti 8, 02200 Espoo, puh. (09) 452 2891, sposti: infoespoohsrk.fi