Kuka Pyhä Henki on?

1.Osa Jumalan kolminaisuutta, Jumalan Henki (UT92 = 10), Jeesuksen Henki (UT92 = 1), Kristuksen Henki (UT92 = 2)

    Apt. 16:7. Mysian puolelle tultuaan he yrittivät lähteä Bityniaan, mutta Jeesuksen Henki ei sallinut sitä, 8. ja niin he kulkivat Mysian kautta ja tulivat Troakseen.

    Room. 8:9. Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa.

2. Persoona

Pyhä Henki ajattelee Apt. 15:28. "Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän kannettavaksenne pidä panna mitään taakkaa."

Pyhä Henki puhuu Apt. 1:16. "Veljet! Sen kirjoitusten sanan oli käytävä toteen, jonka Pyhä Henki Daavidin suulla oli ennalta Juudaksesta lausunut - tuosta miehestä, joka ryhtyi oppaaksi Jeesuksen vangitsijoille."

Pyhä Henki johdattaa Rm. 8:14. "Kaikki, joita Jumalan Henki johtaa, ovat Jumalan lapsia."

Pyhä Henki suree Ef. 4:30. "Älkää tuottako surua Jumalan Pyhälle Hengelle, jonka olette saaneet sinetiksi lunastuksen päivää varten."

Pyhän Hengen persoonaa kuvaa Jeesuksen opetus: Joh. 14:16 "Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti."

Yksi monista Pyhästä Hengestä käytetty kreikankielinen sana on "Parakletos", joka tarkoittaa auttaja, vierelläkulkija, puolustaja, lohduttaja ja rohkaisija

Pyhä Henki Vanhassa testamentissa

Pyhä Henki oli mukana luomisessa

    1 Moos. 1:1 - 2: 1. Alussa Jumala loi taivaan ja maan. 2. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä.

Luomisessa Jumalan Henki kutsui esiin uusia asioita ja loi kaaokseen järjestystä. Hän on sama tänäänkin. Pyhä Henki tuo ihmisen elämään ja seurakuntiin uusia asioita. Hän luo järjestystä ja rauhaa sekasortoiseen elämään. Hän vapauttaa ihmisiä vahingollista tavoista ja riippuvuuksista ja eheyttää särkynyttä. Jumalan Henki eheyttää ihmisen persoonaa ja sielua.

Pyhä henki tuo hengellisen elämän seurakuntiin. Monet herätykset ovat alkaneet kun Pyhä Henki on saanut vallata seurakuntien päättäjät ja yksittäiset ihmiset. Charles Finney oli lakimies. Hän koko voimakkaan hengellisen heräämisen 30-vuotiaana ja sai kasteen Pyhässä Hengessä vuonna 1821. Hän alkoi saarnata evankeliumia ja lyhyessä ajassa yli 100 000 ihmistä liitettiin seurakuntiin.

Pyhä Henki tuli Vanhan testamentin eli vanhan liiton aikaan tiettyihin ihmisiin tiettyinä aikoina tiettyä tehtävää varten. Seuraavassa esimerkkejä tästä.

Taiteellista työtä varten,  Besalel (2 Ms. 31:3 - 5) oli täytetty viisaudella ymmärryksellä, tiedolla ja taidolla johtaakseen ilmestysmajan rakentamista. Pyhän Hengen valtaama taide voi muuttaa ihmisten elämää. (musiikki selkeimmin)

Johtajan tehtävää varten, Gideon (Tuom. 6:15) vapautti Israelin midianilaisten vallasta Jumalan Hengen voimassa. Gideon koki olevansa vähäinen henkilö, mutta Jumalan Hengen voimassa hänestä tuli kansan vapauttaja. Jumalan Henki voi antaa voiman muuttaa ympäristönsä hengellistä tilaa vaatimattomalle tai heikollekin ihmiselle. Saul oli ensimmäinen Israelin kuningas. Ennenkuin hänet valittiin kuninkaaksi hän oli etsimässä kadonneita aasejaan. Kun hän ei löytänyt niitä, hän meni kysymään neuvoa profeetta Samuelilta. Samoihin aikoihin Jumala oli ilmoittanut Samuelille, että hän  tapaa miehen, josta tulisi Israelin kuningas. Samuel voiteli Saulista kuninkaan ja kertoi Saulille tarkkaan mitä hänelle tapahtuisi kun hän lähtisi pois Samuelin luota. Samuel lähti ja tapasi matkallaa profeettoja ja tapahtui niinkuin Samuel oli sanonut; Samuel 9:6. "Silloin Herran henki valtaa sinut ja sinäkin joudut hurmoksiin ja muutut toiseksi ihmiseksi." Saulin elämä muuttui Pyhän Hengen vaikutuksesta.

Pyhä Henki täyttää ihmiset voimalla, Simson (Tuom. 15:14) sai Jumalan Hengessä kongreettista fyysistä voimaa. Pyhä Henki antaa voimaa vapautua siteistä. Olen tuntenut monia ihmisiä, jotka ovat vapautuneet vaikeista siteistä, peloista, tavoista riippuvuuksista, jotka hallitsevat elämää, Pyhän Hengen voiman avulla.

Valitettavan usein kuulee julistettavan Jumalan Hengen voimaa vapautukseksi vain alkoholismista tai tupakasta tai huumeista. Ehkä niistä on helppo puhua, koska puhuja ja kuulijat eivät yleensä kärsi tällaisistä riippuvuuksista. Mutta turhan harvoin julistetaan, että Jumalan Henki voi vapauttaa meidät peloista, masennuksesta, katkeruudesta, vihasta, agressiivisuudesta. Näistä siteistä lähestulkoon kaikki ihmiset kärsivät.

Pyhä Henki saa meissä aikaan Hengen hedelmiä:

    Gal. 5:22 - 23. Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, 23. lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki.

Näin hienoja piirteitä Jumalan Henki kehittää meidän elämässämme. Näitä Pyhän Hengen täyteys saa aikaan.

Rakkaus on tekoja toisen hyväksi. Ilo on hyvää mieltä, riemua. Hebrean kielinen rauhaa merkitsevä sana, shalom, tarkoittaa eheyttä, terveyttä, hyvinvointia ja yhteyttä Jumalaan. Rauha on myös rauhaa intohimosta, surusta ja kateudesta.

Pyhä Henki valtasi Vanhan testamentin profeetta Jesajan "ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman …" Jumalan Henki auttaa meitä tuomaa avun toivottomiin tapauksiin. Jos tahdomme auttaa toisia iankaikkisesti kestävällä lohdutuksella, tarvitsemme Pyhää Henkeä.

    Jes. 61:1 - 3: Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista, julistamaan Herran riemuvuotta, päivää, jona Jumalamme antaa palkan. Hän on lähettänyt minut lohduttamaan kaikkia murheellisia, antamaan Siionin sureville kyynelten sijaan ilon öljyä, hiuksille tuhkan sijaan juhlapäähineen, murheisen hengen sijaan ylistyksen viitan.

Jumala on luvannut Pyhän Hengen

Vanhassa testamentissa kansa ei pystynyt pitämään liittoa. Tällöin Jumala lupasi uuden erilaisen liiton kuin ensimmäisen.

    Jer. 31:33 - 34: "Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: 'Oppikaa tuntemaan Herra!' Sillä kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut, sanoo Herra. Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään."

Laki olisi sisäinen eikä ulkoinen.

    Hes. 36:26 - 27: Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen. Minä annan henkeni teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan.

Vanhassa testamentissa profeetta Jooel kertoo tulevasta Pyhän Hengen vuodatuksesta seuraavasti.

    Joel 2:1 -2: Tämän jälkeen on tapahtuva, että minä vuodatan henkeni kaikkiin ihmisiin. Ja niin teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat, nuorukaisenne näkevät näkyjä, vanhuksenne ennusunia. . Myös orjiin ja orjattariin minä vuodatan henkeni noina päivinä.

Jumalan lupaus ei rajoitu enää vain muutamiin ihmisiin, vaan koskee kaikkia, taustaan, sukupuoleen, ikään ja rotuun katsomatta.

Jeesuksen tullessa Jumalan lupaukset alkoivat täyttyä, alkoi Jumalan Hengen toiminnan kausi

Miltei kaikki Jeesuksen syntymään kytkeytyneet ihmiset täyttyivät Pyhällä Hengellä: Johannes Kastaja, Maria Jeesuksen äiti, Johannes Kastajan isä Sakarias. Johannes julisti Jeesuksen kastavan ihmisiä Pyhällä Hengellä (kastaa =  ottaa valtaansa, upottaa).

Jeesus oli täynnä Jumalan Henkeä: Kasteessa Jumalan Henki tuli Jeesuksen ylle näkyvässä muodossa. Evankeliumit kertovat, että taivaasta tuli ääni kasteen jälkeen, joka sanoi: "Sinä olet minun rakas Poikani …" Evankeliumit kertovat kaksi muuta tapausta, joissa taivaasta tullut ääni tunnusti Jeesuksen; kun Jeesus ja Pietari, Johannes ja Jaakob olivat vuorella rukoilemassa; Jeesuksen elämän viimeisellä viikolla Jerusalemissa

Jeesus ennusti Pyhän Hengen tulon

    Joh. 14:16: Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. 17. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.

Johanneksen evankeliumin seitsemäs luku kertoo miten Jeesus oli Jerusalemissa Lehtimajajuhlilla. Juutalaiset viettävät lehtimaja juhlia vielä nykyäänkin. Lehtimajajuhlilla juutalaiset muistelivat erämaavaellusta. Vaelluksen aikana mm. Mooses antoi kansalle vettä kalliosta.

    Joh. 7:37 - 39: Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: "Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat', niin kuin kirjoituksissa sanotaan." Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu.

Jeesus viittasi tässä Hesekielin ennustukseen temppelistä vuotavasta vedestä.

    Hes. 47:9. Ja missä ikinä nämä vedet virtaavat, siellä kaikki eläimet menestyvät ja lisääntyvät. Myös kaloja on suuret määrät, sillä kaikkialla, minne tulee, tämä virta muuttaa veden makeaksi. Minne vain se tulee, siellä kaikki virkoaa elämään.

Jeesuksen mukaan Hesekielin ja muiden profetiat eivät toteutuisi tietyissä paikoissa vaan tietyissä  henkilöissä. Jeesuksen sisimmästä kumpuavat elämän veden virrat. Samoin ne kumpuavat jokaisen kristityn sisimmästä ja tuottaa toisille elämää, hedelmää ja terveyttä niinkuin Jumala on luvannut.

Jeesus lupasi Pyhän Hengen voiman uudelleen ennen taivaaseen astumista: "Te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin" (Apt. 1:8)

Lupauksen täyttymisestä kerrotaan Uuden testamentin Apostolien tekojen kirjassa.

    Apt. 2:2 - 4: Yhtäkkiä kuului taivaalta kohahdus, kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko sen talon, jossa he olivat. 3. He näkivät tulenlieskoja, kuin kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle. 4. He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä mitä Henki antoi heille puhuttavaksi.

Pietari selitti tätä tapausta ihmettelemään kokoontuneille ihmisille, että Jumalan Vanhassa testamentissa antama lupaus oli täyttynyt. Kun kuulijat kysyivät mitä heidän pitäisi tehdä Pietari kehotti heitä kääntymään ja ottamaan kasteen. Sitten hän lupasi, että hekin saisivat Pyhän Hengen lahjan.

    Apt. 2:39. Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä - keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."

Elämme Pyhän Hengen aikakautta. Isän lupaus on totutunut ja jokainen kristitty saa Jumalan lupaaman lahjan voimaksi Jumalan palvelemiseen ja uskonelämään. Pyhän Hengen lahja ei ole tarkoitettu pelkästään tietyille ihmiselle tiettynä aikana tiettyä tehtävää varten, vaan se kuuluu kaikille kristityille

Lähde: Gumbel, Nicky: Hyvä kysymys? Gummerus, Jyväskylä 1999.

webmaster
 

  Webmaster: nettiespoohsrk.fi, Aloitussivulle www.helluntaikirkko.fi
  Espoon helluntaikirkko, Luomanportti 8, 02200 Espoo, puh. (09) 452 2891, sposti: infoespoohsrk.fi