Apostolien tekojen malli ja opetus rukouksesta

Apostolien teot on lääkäri Luukkaan kokoama dokumentti vuosilta 30-60 jKr. Luukas kuvaa evankeliumin voimakasta leviämistä, leviämisen edellytyksiä ja merkittäviä murrosvaiheita. Seurakuntien jäsenmäärät moninkertaistuivat lyhyessä ajassa, uusia seurakuntia perustettiin, ja Jumala vahvisti julistetun sanan ihmeiden ja merkkien avulla. Uskoon tulleet täyttyivät Pyhällä Hengellä ja voimalla. Tarkkana historioitsija Luukas mainitsee useita kertoja, että seurakunta tai sen jäsenet rukoilivat. Hän on myös tallettanut joitakin näistä rukouksista. Rukouksella oli merkittävä osuus evankeliumin leviämisen historiassa.

Odotusta rukouksessa

Apostolien tekojen alussa kuvataan siirtymävaihetta. Jeesus otettiin ylös taivaaseen, eikä Pyhä Henki ollut vielä tullut. Jeesus oli käskenyt opetuslapsia odottamaan Jerusalemissa, kunnes lupaus Pyhästä Hengestä täyttyisi, ja he saisivat voiman olla todistajia. Uskovat, joita oli mukana noin 120,  käyttivät odotusajan rukoukseen (Apt.1:14). Rukous oli yhteistä ja yksimielistä, ja mainitaan, että myös Jeesuksen äiti Maria oli mukana rukoilemassa.

Yhteisen rukouksen aikana opetuslapsille selvisi Kirjoituksista, että kun Juudas on mennyt kadotettujen joukkoon, toisen miehen pitää ottaa Juudaksen paikka. Heidän tehtävänsä oli valita sopiva mies. Apostolit käyttivät tässä viimeisen kerran Vanhan Testamentin tapaa löytää johdatus. He rukoilivat, että Jumala tässä tärkeässä päätöksessä osoittaisi tahtonsa arvan välityksellä. Mattias, joka oli seurannut Jeesusta koko ajan yhdessä heidän kanssaan, valittiin apostoliksi. Rukous auttoi heitä ymmärtämään Jumalan tahdon ja soveltamaan tilanteeseen Jumalan sanan ohjeita.

Pyhä Henki tulee

Helluntaipäivän tultua kaikki olivat jälleen yhdessä koolla, kun Pyhä Henki tuli (Apt. 2:1-4). Taivaasta puhalsi tuuli, ja laskeutui tuli, joka jakautui jokaisen ylle. Tuli liittynee uuden liiton temppelin vihkimiseen, samoin kuin tuli lankesi taivaasta vanhan liiton temppeleitä vihittäessä. Seurakunta on Pyhän Hengen temppeli, samoin sen jäsenet (1 Kor. 3:16, 6:19). Jumala täytti uskovat Pyhällä Hengellä, ja he alkoivat rukoilla ja ylistää kielellä, jota eivät olleet koskaan oppineet. Rukoukseen tuli uusi ulottuvuus.

Pietari käytti heti hyväkseen väkijoukon kiinnostuksen ja julisti heille, kuinka Jumalan lupaus Messiaasta täyttyi Jeesuksessa, ja kuinka hän nyt oli vuodattanut Pyhän Hengen Joelin ennustusten mukaan. Noin kolmetuhatta kuulijaa otti hänen sanansa vastaan, uskoi ja kastettiin. Seurakunta lisääntyi moninkertaiseksi. Uusista uskovista huolehdittiin pysymällä yhdessä, keskinäisessä yhteydessä, apostolien opetuksessa, leivän murtamisessa ja rukouksessa (Apt. 2:42). Rukous oli keskeinen osa seurakuntaelämää ja yksilöiden hengellisen kasvun edellytys. Rukous oli säännöllistä ja päivittäistä, usein juutalaisiin rukoushetkiin liittyvää, ja rukous kuului sekä yksityiseen että yhteiseen jumalanpalvelukseen.

Vastustus ei lannista

Evankeliumin menestys sai juutalaisten uskonnolliset johtajat närkästymään. Kun Pietari ja Johannes olivat parantaneet ramman miehen, heidät vangittiin, ja neuvosto kuulusteli heitä tästä. Pietari julisti neuvoston edessä, että parantuminen oli tapahtunut Jeesuksen nimessä, ja vain hänessä on pelastus. Neuvosto kielsi ankarasti heitä puhumasta enää Jeesuksesta. Vapauteen päästyään Pietari ja Johannes palasivat omiensa luokse, kertoivat kaiken tapahtuneen ja rukoilivat yhdessä. Ehkä heidän polvensa vapisivat kuulustelun jälkeen, mutta he eivät halunneet antaa myöten masennukselle ja pelolle (Apt. 4:24-30). He turvautuivat rukoukseen.

Tämä rukous on kirjoitettu muistiin. Apostolit aloittivat rukouksensa ajattelemalla Jumalan suuruutta ja puhuttelemalla häntä, joka on kaiken yläpuolella. Sen jälkeen he viittasivat Jumalan kirjoitettuun sanaan. He ymmärsivät, että Jeesuksen kokema vaino oli ennustettu Kirjoituksissa, ja se oli osa Jumalan suurta suunnitelmaa. Jumalalla oli ja on kaikki hallinnassaan. Se vaino, jota he olivat kohdanneet, oli samoin suunnattu Herraa Jeesusta vastaan. Niinpä he pyysivät rohkeutta puhuakseen Jumalan sanaa vastustajien pelottelusta huolimatta. Se oli heidän osuutensa, ja Jumalan osuus oli vahvistaa sana ihmeiden ja merkkien kautta. Vaikka heidät oli vangittu ramman miehen parantamisen tähden, he halusivat, että Jumala edelleen ojentaisi kätensä ja antaisi parantumisia ja ihmeitä tapahtua Jeesuksen nimen kautta.

Tämän rukouksen seuraukset on kirjoitettu muistiin. Paikka, jossa he ovat koolla, vapisi, ja he tulivat kaikki uudelleen täytetyiksi Pyhällä Hengellä. Kaikkein tärkeintä oli se, että puhuivat edelleen Jumalan sanaa rohkeasti, niin kuin he olivat pyytäneet. Jumala vastasi välittömästi ja voimakkaasti heidän rukoukseensa.

Sisäiset ongelmat selvitetään

Kun seurakunta kasvoi, seurasi myös sisäisiä vaikeuksia. Hellenistit, kreikkalaiselta alueelta muuttanut vähemmistöryhmä, eivät saaneet tasapuolista kohtelua ja alkoivat nurista (Apt. 6:1). Apostolit joutuivat toteamaan, ettei heidän aikansa ja voimansa enää riitä huolehtimaan kaikista asioista ja ihmisistä. Heidän ensisijainen tehtävänsä oli rukous ja sananjulistus. Oli välttämätöntä varata aikaa rukoukseen, pysyä rukouksessa, jotta sanan julistaminen olisi menestyksellistä.

Apostolit pyysivät valitsemaan seitsemän miestä, jotka olivat Henkeä ja viisautta täynnä, hoitamaan seurakuntapalvelusta. Miehet asetettiin virkaansa, ja apostolit rukoilivat ja panivat kätensä heidän päälleen. Seurakunnan palveleminen käytännön asioissa ymmärrettiin arvokkaaksi hengelliseksi tehtäväksi, koska siihen siunattiin rukouksella ja kätten päällepanemisella.

Tämä päätös osoittautui onnistuneeksi. Uudet diakonit hoitivat virkansa hyvin, ja olivat muutenkin hengellisesti mittavia miehiä. Apostolit saivat keskittyä rukoukseen ja sanaan, sen tutkimiseen ja julistamiseen.. Seuraus oli, että Jumalan sana menestyi, ja opetuslasten luku lisääntyi suuresti, ja myös pappeja tuli uskoon (Apt. 6:7).

Vainot ja hajaantuminen

Diakoni Stefanuksen palvelustehtävä jäi lyhyeksi. Hänet kivitettiin ensimmäisenä marttyyrinä heti kristittyjen vainojen alussa. Stefanus kuoli kasvot kirkkautta loistaen (Apt. 6:15), ja näki Jeesuksen nousseen seisomaan Isän oikealla puolella. Kuollessaan hän rukoili, että Jeesus ottaisi hänen henkensä, ja pyysi anteeksiantoa kivittäjilleen (Apt. 7:59-60). Samoin Jeesus oli rukoillut ristillä. Stefanus oli täynnä Henkeä ja armoa, eikä hän tuntenut vihaa vastustajiaan kohtaan. Hän kuoli rukoillen, ja sai nähdä uskonsa päämäärän.

Kun vainot alkoivat, uskovat hajaantuivat ympäri Juudean ja Samarian paikkakuntia, ja kertoivat Jeesuksesta kaikkialla. Diakoni ja evankelista Filippus saarnasi Kristusta Samariassa, paransi sairaita ja ajoi ulos pahoja henkiä. Paljon kansaa tuli uskoon. Tämän kuultuaan apostolit lähettivät Samariaan Pietarin ja Johanneksen, jotka rukoilivat uskoon tulleiden puolesta, että nämä saisivat Pyhän Hengen (Apt. 8:15-18). Tässä mainitaan ensimmäisen kerran, että Pyhällä Hengellä täyttymistä pyydettiin tietoisesti rukouksen ja kätten päällepanemisen kautta. Samoin toimittiin myös Efesossa (Apt.19:6)  Rukoukseen vastattiin välittömästi, samarialaiset saivat Pyhän Hengen. Pyhän Hengen täyteyttä pidettiin selvästi hyvin tärkeänä.

Samarian herätyksen yhteydessä rukous mainitaan myös toisessa yhteydessä. Pietari kehottaa noita Simonia tekemään parannuksen, kääntymään ja rukoilemaan, että saisi anteeksi sydämensä pahat ajatukset (Apt. 8:22). Simon pyytää Pietariakin rukoilemaan hänen puolestaan. Kääntymyksen, parannuksen teon ja uudestisyntymisen prosessissa olennaisena osana on rukous. Tällaisen rukouksen Jumala varmasti kuulee.

Saulus kohtaa Jeesuksen

Saulus luuli palvelevansa Jumalaa, kun hän vainosi Jeesuksen seuraajia. Jumala pysäytti hänet Damaskon tiellä. Valo taivaasta loisti sokaisevana hänen ympärillään, ja kirkastettu Jeesus puhui hänelle. Saulus menetti näkönsä fyysisesti, ja tajusi olleensa sokea myös hengellisesti. Hänet talutettiin kaupunkiin. Kolme päivää hän rukoili ja paastosi (Apt. 9:11). Luultavasti Saulus rukoili armoa ja uutta johdatusta, sillä hän teki parannusta koko sydämestään. Hänen elämänsä ja myös elämäntehtävänsä muuttui (Apt. 9:15-16).

Kolmen päivän kuluttua Jeesus ilmestyi opetuslapsi Ananiakselle ja käski hänen mennä Sauluksen luokse rukoilemaan tämän puolesta. Ananias säikähti ja väitti ensin vastaan, mutta meni. Kun hän laski kätensä Sauluksen päälle, tämä sai näkönsä ja täyttyi Hengellä. Sauluksesta tuli Jumalan valittu ase, apostoli Paavali. Ananiaksesta ei Raamatussa kerrota enempää. Hän oli tavallinen uskova muiden joukossa. Oli tärkeää, että Ananias tuona päivänä kuuli Jeesuksen kehotuksen ja totteli sitä. Hän sai olla lenkki Jumalan suunnitelmissa.

Evankeliumi kuuluu kaikille

Rukouksella oli merkittävä osuus tapahtumissa, joiden seurauksena evankeliumia alettiin viedä  pakanoille eli ei-juutalaisille. Kyseessä oli erittäin tärkeä askel ja välttämätön rajanylitys evankeliumin etenemisessä. Opetuslasten piti muuttaa juutalainen ajattelutapansa, ja siihen he tarvitsivat selkeää Jumalan apua. Jumala käytti tällä kriittisellä hetkellä Pietaria, koska hänellä oli riittävästi arvovaltaa seurakunnan keskellä.

Kornelius oli jumalaapelkääväinen sadanpäämies Rooman armeijassa. Kornelius antoi paljon almuja ja rukoili alati Jumalaa (Apt. 10:2). Hänen rukouksensa kuultiin (10:31), ja enkeli käski hänen lähettää hakemaan Pietarin tietystä osoitteesta Joppessa. Kornelius lähetti heti miehensä matkaan.

Myös Pietari rukoili. Hän oli mennyt katolle rukoilemaan, ja sai näyn Jumalalta. Pyhä Henki selitti näyn merkityksen ja kehotti häntä lähtemään arvelematta Korneliuksen miesten mukana. Pietari oli jo oppinut luottamaan Jumalan johdatukseen ja totteli Pyhän Hengen käskyä, vaikka se oli vastoin juutalaisia tapoja. Hän otti muutamia miehiä mukaansa todistajiksi.

Kun Korneliuksen perhe ja palvelusväki kuuli evankeliumin, he uskoivat, ja Pyhä Henki vuodatettiin heidän ylleen kesken Pietarin puheen. Näin Jumala vahvisti, että pelastus uskon kautta ja Pyhän Hengen lahja kuuluvat kaikille, myös ei-juutalaisille. Kahden miehen, Korneliuksen ja Pietarin, rukous sekä kuuliaisuus rukouksessa saaduille ohjeille johtivat evankeliumin leviämiseen yli merkittävän kulttuurirajan. Jumalan Pyhä Henki sai johtaa lähetystyötä tahtonsa mukaan. Tuskin Pietari ja Kornelius osasivat kuvitella, miten kauaskantoinen merkitys oli heidän rukouksellaan ja kuuliaisuudellaan.

Seurakunta rukoilee Pietarin puolesta

Kuningas Herodes mestautti apostoli Jaakobin, ja myös Pietari otettiin kiinni. Kun Pietari odotti vankilassa tuomiotaan, seurakunta rukoili lakkaamatta Jumalaa hänen edestään. Yöllä enkeli herätti Pietarin, ja kahleet putosivat hänen käsistään. Vasta ulkona kadulla Pietari tajusi, ettei näekään unta tai näkyä, vaan on todella vapaa. Hän meni kiireesti tuttuun kotiin, jossa seurakunta oli rukoilemassa, ja kolkutti ovelle. Uskovat eivät millään olleet uskoa todeksi, että hän oli Pietari. Minkähän vuoksi he yllättyivät saatuaan vastauksen rukouksiinsa?

Barnabas ja Saulus lähetetään

Pyhä Henki oli lähetystyön johdossa. Hän oli kutsunut Barnabaan ja Sauluksen, Antiokian seurakunnan profeetta-opettajat, lähetystyöhön. Kun Pyhä Henki puhui asiasta muille seurakunnan johtajille, he paastosivat ja rukoilivat, siunasivat Barnabaan ja Sauluksen kätten päälle panemisella, ja laskivat heidät menemään (Apt. 13:3). He menivät Pyhän Hengen lähettäminä.

Barnabas ja Saulus kiersivät useissa kaupungeissa, mm. Kyprossa, Pisidian Antiokiassa, Ikonionissa, Lystrassa ja Derbessä. Vaikka heitä oli vainottu monessa paikassa, he palasivat pelkäämättä takaisin samaa reittiä rohkaistakseen uskoon tulleita opetuslapsia. He valitsivat vanhimmat jokaiseen seurakuntaan, ja rukoillen ja paastoten jättivät opetuslapset sen Herran haltuun, johon he nyt uskoivat (Apt.14:23).

Rukouksessa etsittiin viisautta ja johdatusta oikeiden ratkaisujen tekemiseksi. Se oli varmasti myös esirukousta matkalle lähtevien lähetystyöntekijöiden tai yksin jäävien uusien uskovien puolesta. Nämä rukoukset saivat vastauksensa, ja evankeliumi meni voimakkaasti eteenpäin niin kuin Jumala oli suunnitellutkin.

Rohkeina vaikeuksissa

Paavali ja Silas tekivät uuden matkan kiertäen samoissa kaupungeissa. Nyt Pyhä Henki muutti heidän suunnitelmaansa ja lähetti heidät kauemmas, Makedonian puolelle. Heti ensimmäisessä kaupungissa, Filippissä, tuli ihmisiä uskoon, mutta pian myös vastustus nousi, ja Paavali ja Silas heitettiin vankilaan jalkapuuhun. Keskellä yötä he istuivat vankilassa rukoillen ja laulaen ylistystä Jumalalle (Apt. 16:25). Muut vangit kuuntelivat heitä. Yhtäkkiä Jumala osoitti voimansa antamalla suuren maanjäristyksen, jossa kaikkien kahleet aukesivat. Pelästynyt vanginvartija sai kuulla evankeliumin ja tuli perheineen Jumalaan uskovaksi, ja Paavali ja Silas vapautettiin seuraavana päivänä. Jumala käytti vangitsemista palvelemaan omia tarkoitusperiään, niin että vanginvartijan perhe sai tilaisuuden ottaa Kristuksen vastaan. 

Paavali ja Silas suhtautuivat vaikeaan tilanteeseensa viisaasti ja oikealla asenteella. He eivät masentuneet eivätkä antaneet pelolle valtaa, vaan jättivät ongelmansa Jumalalle rukoillen ja ylistäen. Jumala oli heidän luottamuksensa arvoinen ja piti heistä huolen. Kaikki yhdessä vaikutti heidän parhaakseen.

Paavalin tie vankilaan

Pyhä Henki alkoi puhua Paavalille, että hänen edessään on kahleita ja ahdistusta. Paavali tunsi Jumalan tahdoksi mennä helluntaiksi Jerusalemiin rukoilemaan, ja Hengen vaikutuksesta hän odotti joutuvansa siellä  vaikeuksiin. Niinpä hän hyvästeli Efeson seurakunnan vanhimmat, piti heille koskettavan puheen lauman kokosydämisestä kaitsemisesta ja kehotti seuraamaan omaa esimerkkiään. Kaikkia suretti se, etteivät he enää näkisi Paavalia. Paavali polvistui ja rukoili kaikkien heidän kanssaan. He tarvitsivat Jumalan voimaa ja apua tulevia päiviä varten.

Matkalla Jerusalemiin Tyyrossa Paavali tapasi opetuslapsia, ja hekin saivat Pyhältä Hengeltä varoituksen, että Jerusalemissa Paavali kohtaa vaikeuksia. Kaikki halusivat tulla saattamaan Paavalia. Rannalla kaupungin ulkopuolella kaikki polvistuivat yhdessä ja rukoilivat, ennen kuin he hyvästelivät toisensa.

Myös Kesareassa Paavali sai Agabuksen kautta profetian kahleista. Paavali oli kuitenkin valmis ottamaan vastaan kahleet ja kuolemankin, jos se oli Jumalan tahto. Hän ei aikonut lähteä pakoon. Profetiat vain vahvistivat sen, mitä Jumala oli jo hänelle puhunut. Paavalilla oli niin vahva henkilökohtainen suhde Jeesuksen ja hänen Henkensä kanssa, että hän uskalsi luottaa Jumalan suunnitelmaan silloinkin, kun se näytti inhimillisesti vaikealta. Silti hän tarvitsi yhteistä rukousta ja toisten uskovien tukea.

Vangitseminen

Jerusalemissa Paavali meni temppeliin rukoilemaan. Siellä syntyi mellakka, ja hänet vangittiin. Puolustuspuheessaan kansalle Paavali kertoi oman todistuksensa Kristuksesta, kuinka hän oli yllättäen kohdannut Jeesuksen Damaskon tiellä. Hän mainitsi myös, että kun hän oli palannut Damaskoksesta Jerusalemiin ja mennyt temppeliin rukoilemaan, Jeesus ilmestyi hänelle uudelleen. Tämä viittaus toteaa, että temppeli oli juutalaisten rakastama rukouspaikka. Sinne myös Paavali halusi mennä rukoilemaan Jumalaa, ja hän sai kohdata Kristuksen uudelleen.

Juutalaiset kiihtyivät Paavalin puheesta, ja Paavali jäi vankilaan. Seuraavana päivänä neuvosto kuulusteli häntä, mutta ei päässyt asiasta yksimielisyyteen. Yöllä Jeesus seisoi Paavalin luona ja lohdutti häntä. Paavali voisi olla turvallisella mielellä, ja hän saisi todistaa Herrastaan myös Roomassa.

Matka Roomaan

Matkalla Roomaan Paavalin laiva joutui myrskyyn ja ajelehti useita päiviä meren armoilla. Kaikki pelkäsivät hukkuvansa. Paavali kuitenkin rohkaisi heitä ja kertoi, että sen Jumalan enkeli, jonka oma hän on ja jota myös palvelee, oli yöllä puhunut hänelle ja luvannut, että he kaikki pelastuvat. Aamunkoitteessa hän kehotti kaikkia syömään, otti itse leivän, kiitti Jumalaa, mursi ja söi. Muutkin rohkaistuivat ja söivät hekin. Kun laiva sitten törmäsi riuttaan, kaikki pelastuivat, niin kuin Jumala oli Paavalille luvannut.

Saaren asukkaat ottivat haaksirikkoiset ystävällisesti vastaan. Saaren ensimmäisen miehen isä oli sairaana, joten Paavali meni hänen luokseen ja rukoili hänen puolestaan. Mies parantui. Sitten muutkin sairaat tuotiin paikalle, ja hekin paranivat. Se, että Jumala paransi sairaat Paavalin rukousten kautta, oli ehkä evankeliumin avain tuolle saarelle.

Kun seurue lopulta lähestyi Roomaa, seurakunnan veljet tulivat heitä vastaan. Heidät nähdessään Paavali kiitti Jumalaa ja sai rohkeutta. Hänelle oli tärkeää, että seurakunta oli hänen tukenaan. Hän asui Roomassa vankeudessa, mutta omassa asunnossaan, ainakin kaksi vuotta.

Yhteenveto: Apostolien tekojen malli rukouksesta

Rukouksella oli tärkeä merkitys apostolien ja alkuseurakunnan elämässä. He rukoilivat tärkeiden ratkaisujen ja suurten tapahtumien edellä. He etsivät johdatusta rukouksessa. Rukous oli tärkeä osa sanan palvelusta, sen kautta Pyhä Henki avasi Kirjoituksia ja teki kuulijat vastaanottaviksi.

Apostolit rukoilivat vaikeuksissa, ja rukous auttoi heitä näkemään asiat Jumalan näkökulmasta. Näin he säilyttivät oikean asenteen. He saivat uutta toivoa ja rohkeutta, ja luottivat siihen, että Jumala pitää heistä huolta.

Säännöllinen rukous oli osa yksityistä ja yhteistä jumalanpalvelusta. Rukouksessa puhuttiin Jumalalle, ja Jumala puhui niille, jotka rukoilivat. Jumala puhui yksittäisille uskoville silloin, kun he olivat rukoilemassa, esimerkiksi Paavalille temppelissä tai Pietarille joppelaisen Simonin katolla. Jumala puhui myös seurakunnalle, kun he rukoilivat, ja antoi ohjeita kahdennentoista apostolin valitsemisesta tai Paavalin ja Barnabaan lähettämisestä lähetystyöhön.

Esirukousta oli monenlaista. Rukous ja kätten päällepaneminen olivat useissa tapauksissa ratkaiseva uskon välikappale Pyhän Hengen kasteen tai parantumisen saamiseksi. Samarialainen Simon pyysi esirukousta myös parannuksenteon avuksi. Rukouksella ja kätten päällepanemisella siunattiin erilaisiin tehtäviin seurakunnassa tai lähetystyössä. Lisäksi seurakunta rukoili kärsivien jäsentensä puolesta ja näin auttoi ja tuki heitä.

Rukous oli apostoleille ja koko alkuseurakunnalle luonteva tapa olla yhteydessä Jumalaan. Rukous oli elävää ja todellista. Se oli aidosti kaksisuuntaista viestintää ihmisten ja persoonallisen Jumalan välillä. Niin kuin Jeesus sanoi, Hänen omansa kuulivat Hänen äänensä ja seurasivat Häntä. Pyhän Hengen vuodatus antoi uuden, yliluonnollisen ulottuvuuden rukoukseen.

Pirjo Hissa