Armon ja kilvoittelun problematiikka

Armo ja kilvoittelu voidaan kokea toisiansa kohtaan ristiriitaisina. Raamattu vakuuttaa, että pelastumme armosta ilman ansiota mutta kehottaakin samalla meitä kilvoittelemaan pelolla pelastuaksemme, esimerkiksi Pietarin kirjeessä.

Ef. 2:8,9: 8. Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. 9. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.

Ahdistuneita ja masentuneita kristittyjä

Jumala vakuuttaa, että saamme ilman ansioita syntimme anteeksi ja Jumalan lapsen aseman. Kuitenkin on monia uskovia kristittyjä, jotka kokevat syyllisyyttä jumalasuhteessa. Tämä syyllisyys aiheuttaa ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta. Tällainen kristitty kokee ettei pysty palvelemaan Jumalaan niin kuin Hän vaatii. Vaellus tuntuu vajavaiselta, todistus tuntuu heikolta. Yleensä nämä syyllistyneet ja syyllistetyt henkilöt ovat kaikista vilpittömimpiä uskovia, jotka koko sydämestään haluavat olla Jumalalle mieliksi.

Tällainen masentunut ja syyllisyyden tunteva kristitty helposti kiinnittää huomionsa ja häneen osuu aina lainalaistava julistus. Hän omaksuu itselleen kaikki Raamatun tuomiojulistukset ja kaikki parannuksentekokehotukset. Hänen on vaikea nähdä ja kuulla armon ja rakkauden sanaa ja Jumalan lohduttavia lupauksia.

Juuri kristinusko antaa ratkaisun ihmisen syyllisyyden ongelmaan ja kuitenkin on niin monia syyllisyyttä potevia vilpittömiä kristittyjä. Jumalan tahto on, että kristitty olisi vapaa syyllisyydestä ja eläisi armon tunnossa.

Syitä tähän

Väärä jumalakuva, joka voi johtua omista kokemuksista, esim. ankara tai kaukainen isä. Väärä minäkuva, kokee itsensä kaikessa epäonnistujaksi. Lainalaista opetusta ja armon julistuksen puuttuminen. Syyllisyydentunne on ihmiselle luontaista.

Armoon ja anteeksiantamukseen perustuvaan uskon asenteeseen auttaa varmaan kaksi asiaa: Oikea jumalakuva ja oikea ihmiskuva, ihmiskäsitys.

Kuva Jumalasta

1 Moos: "Älä tee itsellesi jumalankuvaa ..."
Tämä Raamatun kohta tarkoittaa ennen kaikkea patsasta ja konkreettista kuvaa Jumalasta tai epäjumalista. Mutta tätä voidaan soveltaa myös henkiseen puoleen, jumalakuvaan eli käsitykseemme Jumalasta. Voimme pyytää, että Jumala muodostaisi itse Pyhän Hengen ja Raamatun sanan kautta meidän mieliimme oikeanlaisen kuvan eli käsityksen Jumalasta, Hänen olemuksestaan. Ettemme itse tekisi sitä kuvaa.

Jumalan olemuksesta

Jumala on armahtava ja armollinen

2 Kor. 1:3: Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala!

Kristuksesta sanotaan seuraavasti

Hepr. 2:17: Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit.

Jahven ja Israelin välinen liittosuhde oli määritelty laissa. Mikäli ihminen aikoi pitää asemansa Jahven yhteydessä, hänen oli noudatettava lakia. Jeesuksen ylösnousemus todisti kuitenkin, että Jumalan ja ihmisen suhteissa oli alkanut uusi kausi. Kun Jeesuksen elämää, kuolemaa ja ylösnousemusta tarkastellaan VT:n profetioiden valossa, havaitaan, että Jumalan armo on niissä saanut kouriintuntuvan ilmauksensa. Jeesuksesta alkaen lain aika oli ohi. Kristukseen uskova ei enää ole lain vaan armon alainen, toisin sanoen hänen asemaansa Jumalan edessä ei enää määrittele laki vaan armo.

Koko Raamatun sanoma on Jumalan armo ja anteeksianto, ensimmäisiltä lehdiltä viimeisille: Jumala antoi heti syntiinlankeemuksen jälkeen lupauksen lunastuksesta. Lunastuksen vertauskuvaksi ensimmäiset ihmiset saivat Jumalalta häpeänsä peitteeksi eläimen nahasta tehdyn puvun. Tämä oli Raamatun ensimmäinen veriuhri, jotka VT:ssa kuvaavatta Kristuksen uhrikuolemaa.

Muita anteeksiannon vertauskuvia VT:ssa

Jumala antoi lupaukset Abrahamille ja muille patriarkoille. Israelin kansan egyptistä lähtö: Ne jotka olivat sivelleet talonsa oven pihtipielet uhratun karitsan verellä pelastuivat tuholta. Lakiliiton uhrit kuvaavat Kristuksen uhrin kautta saatavaa anteeksiantoa, syyttömäksi julistamista ja uhrin kautta tulevaa yhteyttä Jumalan kanssa.

Neljännessä Mooseksen kirjassa (4 Moos. 21:4 - 9) on esikuva Kristuksesta, johon Jeesus itse viittasi; pronssinen käärme tangon päässä. Erämaavaelluksen aikana Israelin kansan kimppuun hyökkäsi käärmeitä. Kansa rukoili Jumalalta apua. Jumala käski Moosesta tekemään käärmeen kuvan ja laittamaan sen tangon päähän. Jokainen pureman saanut, joka katsoi siihen jäi eloon.

Joh. 3:14: Niinkuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen joka uskoo Häneen saisi iankaikkisen elämän.

Vanhan testamentin henkilöiden, mm. kuninkaiden elämässä näemme Jumalan armon voimakkaasti:

Israelin ja Juudan kuninkaat

Israel oli jakaantunut 930 eKr Salomonin Pojan Rehabeamin aikana kahteen osaan, pohjoiseen Israelin valtakuntaan ja eteläiseen Juudan valtakuntaan. Pohjoinen Israelin valtakunta hajosi 722 eKr kuningas Hoosean hallitessa assyrialaisten hyökkäykseen.

Näiltä ajoilta (2 Kun. 17:24 - ) on mielenkiintoinen kertomus samarialaisten taustoista. Muistamme, että UT:n aikana samarialaiset olivat halveksittuja muiden israelilaisten silmissä. Israelin valloittamisen jälkeen Assyrian kuningas, todennäköisesti Sargon II, asutti muita kansoja kuin israealilaisia Samariaan. (Yleinen käytäntö valloittajilla kautta aikojen.) Toinen kuninkaiden kirja kertoo, että nämä kansat eivät ensin palvelleet Herraa, mutta Herra lähetti leijonia, jotka hyökkäsivät ihmisten kimppuun, heidän asuinseudulleen. Assyrian kuninkaalle kerrottiin, etteivät nämä kansat osaa palvella Herraa ja sen tähden nämä vaikeudet tulevat. Niinpä Assyrian kuningas lähetti yhden israelilaisen papin Samariaan opettamaan siellä asuville kansoille miten Herraa palvellaan.

Kuningasten kirja kertoo, että nämä kansat palvelivat sitten Herraa mutta myös muita jumalia. Sen ajan uskonnollinen ajatus oli, että kunkin alueen uskonnon jumala vaatii omat rituaalinsa. Jos niitä ei noudateta niin se tuo sille alueelle onnettomuuksia.

Myöhemmin samarialaiset luopuivat polyteismistä ja epäjumalista ja omaksuivat monoteismin ja seurasivat Mooseksen opetusta. Kuten Johanneksen evankeliumin kertomuksen samarialainen nainen. Apostolien teot kertovat miten monet samarialaiset kääntyivät Filippoksen julistuksen kautta ja uskoontulleet täyttyivät Pyhällä Hengellä, kun Pietari ja Johannes rukoilivat uskovien puolesta. Kerrotaan, että Samarien täytti ilo ja riemu.

Israelin valtakunnan kukistumisen jälkeen Juudan valtakuntaa hallitsi Hiskia. Hiskia oli Jumalan mielen mukainen hallitsija, hän uskoi Herraan. Muistamme miten Hiskia sairastui ja Jumala lupasi parantaa hänet. Hiskian uskon vahvistukseksi Jumala antoi merkin hänelle; Hiskian aurinkokellossa varjo siirtyi kymmenen askelta taaksepäin.

Hiskian poika oli Manasse. Hän hallitsi Juudeaa 697 - 642 eli noin 40 v Israelin valtakunnan tuhoutumisen  jälkeen ja noin 70 vuotta ennen Juudean tuhoutumista. Manassesta kerrotaan, että hän teki sitä mikä oli väärin Herran edessä. Hän palveli epäjumalia ja taivaan tähtiä. Hän rakensi jopa epäjumalan alttarin Herran temppeliin ja harrasti noituutta ja oli vielä väkivaltainen mies.

Jumala lähetti Manassen kimppuun Assyrian kuninkaan, joka vei hänet vangittuna Babyloniaan. Aikakirja kertoo kuinka kuningas Manasse nöyrytyi ahdingossa Jumalan edessä. Jumala oli niin armollinen, että hän kuuli Manassen rukoukset ja toi hänet takaisin valtaistuimelle Jerusalemiin. Aikakirjat kertovat, että silloin Manasse ymmärsi, että Herra on Jumala.

Tämä Jumalan armon kohtaaminen sai aikaan Manassen elämässä täydellisen muutoksen: hän poisti temppelistä epäjumalat ja kaikki epäjumalien alttarit koko Jerusalemista, kunnosti Herran alttarin, uhrasi siinä yhteys- ja kiitosuhreja. Tämän vaikutuksesta koko kansa lopetti epäjumalille uhraamisen ja rupesi uhraamaan Herralle.

Väkivaltaisen epäjumalanpalvelijan Jumala pelasti ja teki herätyksen välikappaleen.

Manassen poika Amon hallitsi vain kaksi vuotta kunnes hänet surmattiin. Amonin poika Josia tuli kuninkaaksi kahdeksan vuotiaana. Josia teki sitä mikä oli oikein Herran edessä. 16-vuotiaana Josia alkoi etsiä Jumalan tahtoa ja 20-vuotiaana hän toimitti Juudean puhdistuksen epäjumalaista ja korjasi Herran temppelin. Temppelin korjauksen aikana löytyi Mooseksen lakikirja. Kun kirja luettiin kuninkaalle hän kauhistui miten kauas israelilaiset olivat kulkeneet Jumalan tahdosta.

Ilmeisesti Israelin ja Juudean valtakunnan loppuvaiheessa Mooseksen lakiliittoa ei enää kunnolla tunnettu. Koko Juudea teki uudelleen Josian johdolla liiton Herran kanssa. Josia järjesti jopa pääsiäisjuhlan Herran kunniaksi. Aikakirja sanoo, ettei pääsiäistä oltu vietetty enää profeetta Samuelin päivistä samalla tavoin kuin Joosia vietti sen.

Josia ei ollut yhtä taitava sota-asioissa kuin uskonnollisissa uudistuksissa. Hän joutui sotaa Egyptin kuningas Nekoa vastaan. Hän hävisi taistelun ja kuoli siinä. Joosian poika Joahas hallitsi kolme kuukautta Jerusalemissa.

Tämän jälkeen Juudean alamäki kiihtyi. Jojakin hallitsi Jahasin jälkeen 11 vuotta. Ja hänen jälkeensä hallitsi vielä Jokanin 3 kuukautta ja Sidkia 11 vuotta kunnes Babylonialaiset 586 eKr tuhosivat Juudean ja veivät kansan pakkosiirtolaisuuteen. 70-vuoden kuluttua Persian kuningas Kyyros palautti kansan takaisin Juudeaan.

Mielenkiintoisia tapahtumia, joista löytyy historiantutkimuksen kanssa liittymäkohtia. Arkeologisissa kaivauksissa on löydetty kirjoituksia jotka mainitsevat mm. Sargonin valloittaneen Samarian ja vieneen n. 30.000 ihmistä sotasaaliina; Sanheribin piirittäneen Jerusalemia ja kuningas Hiskiaa; kuningas Manassen pakkokäynti Niiniveen mainitaan syyrialaisissa teksteissä; löytyneessä ns. Kyyroksen lieriössä mainitaan Kyyroksen palauttaneen kansojan entisille asuinsijoilleen; jne.

Ihmiskuva

Kaksi ihmiskuvaa: toista voisi nimittää fariseuksen ihmiskuvaksi ja toista publikaanin. Luuk. 18:9 - 14

Fariseus ja publikaani rukoilemassa

Tämän kertomuksen pääsanoma on varoittaa omavanhurskaudesta. Mutta omavanhurskaus ja samalla lainomainen uskonnollisuus syntyy kertomuksen fariseuksen omaavasta vääränlaisesta ihmiskuvasta.

Fariseus koki olevansa hyvä ja kiitti Jumalaan siitä että on hyvä ja luetteli kaikki uskonnolliset ansionsa. Hän tavallaan halusi vakuuttaa Jumalalle, että hän on kelvollinen Hänelle.

Fariseusten ihmiskuva

Fariseukset ajattelivat ihmisen olevan osaksi hyvä ja osaksi paha. Tooran eli lain avulla hyvää taipumusta vahvistetaan ja pahaa painetaan alas. Tietenkään fariseukset eivät ajatelleet pystyvänsä tähän ilman Jumalan apua. Fariseusten pelastusopin mukaan Jumala auttaa hurskasta kilvoituksessaan vahvistamaan hyvää taipumustaan mahdollisimman suureksi. Armo tarvittiin avuksi siinä missä kilvoitus jäi vajaaksi.

Kuulostaa tutulta. Tämä on ihmisen luonnollinen ajattelutapa. Kristitynkin on helppo ajatella uskonvaelluksestaan samalla tavalla. Kilvoitus on pelastuksen väline ja Kristuksen sovitusta tarvitaan uskovaisen elämässä ainoastaan peittämään kilvoittelun vajavuuden.

Fariseuksen ihmiskuvan omaavat voivat päätyä kahteenlaiseen päämäärään

1) Jos henkilöllä on kyllin vahva itsetunto ja hän kokee onnistuvansa uskonnollisilla alueilla tällöin hän helposti kokee olevansa parempi kuin toiset. Hän tuskastuu toisten vaellukseen ja alkaa vaatia toisilta samaa kuin itseltään.

Farisealaisen mielenlaadun omaavalla ei ole varaa huomata ja myöntää omia heikkouksia. Tällöin kuvaan astuu myös itsepetos.

2) Mutta jos farisealaisen ihmiskuvan omaavan henkilön itsetunto on heikko tai ihminen on rehellinen, hän vaipuu toivottomuuteen ja jatkuvaan syyllisyyteen. Tässä elämän tilanteessa kristitty tarvitsee oman mahdottomuuden havaitsemisen ja vahvan Jumalan armon kokemisen.

Kolmaskin selvitymiskonsti on olemassa

3) Kieltää kaiken, jopa Jumalan olemassa olon. Tai ainakin hankalimmat osat kristillisyyttä.

Publikaanin ihmiskuva

Publikaani sanoi rukoilleessaan: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!" Hän ei nähnyt itsessään mitään Jumalalle kelpaavaa hyvyyttä. Hän ymmärsi, että hänessä ei ole mitään minkä takia Jumala voisi olla häneen tyytyväinen. Niinpä ainut toivo hänelle oli, että Jumala vain armahtaisi häntä ja antaisi hänelle ansiottomasti anteeksi vastoin kaikkia oikeuskäsityksiä. Muuten hän olisi hukassa.

Kertaus ihmiskuvista

Fariseus näki itsessään Jumalalle kelpaavaa hyvyyttä ja toivoa omassa hyvyydessään kelpaavansa Jumalalle. Tämä sai hänessä aikaiseksi lain yhä tiukempaa toteuttamista omassa ja muiden elämässä, jotta tavoite saavutettaisiin.

Publikaanin ihmiskäsitys vie jalat alta kaikelta muulta kuin armosta pelastumiselta. Publikaanin ihmiskäsityksen omaavalla ei ole mitään toivoa yrittääkään uskonnollisilla menoilla ja omalla suorittamisella tulla Jumalalle kelvolliseksi. Tämä saa meidät turvatumaan ainoastaan Kristuksen armoon ja lunastustyöhön. Tällöin hän pääsee todelliseen vapauteen (teoistaan).

Jumalan pyhyyden tunteminen

Oikean ihmiskuvan löytämiseen auttaa myös Jumalan toisen ominaisuuden, täydellisen pyhyyden ymmärtäminen. Jumalan pyhyyden vaatimus on niin murskaava, että se tekee meidän omien ponnistelujen mahdollisuuden turhaksi.

Jesajan kokemus

Jesajan kirjassa (Jes. 6:1 - 7) kerrotaan miten Jesaja kohtasi Jumalan pyhyyden ja koki itsensä saastaiseksi. Jesaja huusi Jumalan pyhyyden edessä: "Voi minua minä hukun." Jesaja koki myös miten Jumala puhdisti hänet. Jumalan armon kokeminen ja kohtaaminen kävi Jesajalle Jumalan pyhyyden ja oman saastaisuuden kohtaamisen kautta.

Ihminen on kadotettu syntinen, joka ei voi parantaa tai muuttaa tilaansa millään olemassa olevalla menetelmällä. Ei ole olemassa mitään ohjelmaa tai uskonharjoitusta, jolla voisimme muuttaa asemaamme tai tilaamme. Tällainen ihminen tarvitsee pelastuksen täydellisesti itsensä ulkopuolelta.

Tämä on myös Jumalan kuva ihmisestä:
Room. 3:10 - 12: "Ei ole yhtään vanhurskasta, ei yhtään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa. Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan."

Eli olemme toivottomia, meillä ei ole mahdollisuutta. Mutta Jumala haluaa antaa anteeksi

Hebr. 8:12 Minä annan anteeksi heidän rikkomuksensa enkä enää milloinkaan muista heidän syntejään.
1 Joh. 2:12 Minä kirjoitan teille, lapseni: synnit on annettu teille anteeksi hänen nimensä tehden.
Ja anteeksiantamus tarjotaan meille uskon kautta Jeesukseen
Apt 26:18 ..saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.
Apt 10:43 ... jokainen, joka uskoo Häneen, saa Hänen nimensä vopimasta syntinsä anteeksi.

On väärin kuvitella, että uskovaiseksi tultuamme olisimme jotenkin parempia kuin muut ihmiset ja voisimme sitten olla omalla vaelluksella kelvollisia Jumalalle. Uskovan jatkuva ainoa toivo läpi koko elämän on Jumalan armo ja anteeksianto uskonelämässäkin. Tämä vie, niin kuin Paavali myös sanoo, ylpeyden pois ja tuo oikeaa nöyryyttä elämään.

Room 3:22 - 31; Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaa lahjaksi vanhurskauden koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. 25. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa. Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan synnit rankaisematta, 26. mutta nyt meidän aikanamme hän osoittaa vanhurskautensa: hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen. 27. Onko siis syytä kerskailuun? Siltä on pohja pudonnut pois. Mikä laki on saanut tämän aikaan? Sekö, joka vaatii tekoja? Ei, vaan uskon laki. 28. Katsomme siis, että ihminen tulee vanhurskaaksi, kun hän uskoo, ilman lain vaatimia tekoja. 29. Vai onko Jumala pelkästään juutalaisten Jumala? Eikö hän ole myös muiden kansojen Jumala? On toki, 30. kun kerran Jumala on yksi ja ainoa. Hän tekee ympärileikatut vanhurskaiksi, jos he uskovat, ja ympärileikkaamattomat, kun he uskovat.

KILVOITTELU

Kilvoittelu-sanan määrittäminen

Nykysuomen sanakirja: Pyrkiä elämään hurskaasti, nuhteettomasti. Tässä yhteydessä tarkoitan kilvoittelulla rehellistä elämää, toisten huomioon ottamista, kieltäymyksiä, uskonnollisia "harjoituksia" (rukous, paasto, Raamatun tutkiminen, mietiskely).

Kilvoittelua käytetään muussakin merkityksessä UT:ssa. Esim. "Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta portista." Tarkoittaa lähinnä mielen taistelua Jumalan kutsun edessä.

Jos sitten syntien anteeksianto on yksin armosta lahjana saatu, mikä osuus sitten kilvoituksella on. Miten seuraavat Raamatun kohdat sopiavat armosta pelastumiseen.

Fil 2: UT -92: 12. tehkää peläten ja vavisten työtä pelastuaksenne.
Fil. 2: UT -38: 12. ahkeroikaa, ... ... pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte;

Pelastus on samalla kertakaikkinen ja jatkuva tapahtuma.

Kertakaikkinen:
Sillä hetkellä kun ihminen kääntyy Jeesuksen puoleen ja Jumala synnyttää uskon hän on pelastunut. Ja sillä hetkellä kun hän uskoo Jeesukseen hän on pelastunut.

Jatkuva:
Mutta se, että tänään uskon Jeesukseen, ei tee vielä itsestään selväksi sitä, että uskon häneen vielä esim. 5 vuoden kuluttua. Haluanko silloin uskoa. Usko on jatkuvaa valintaa. Tarvitsemme kilvoittelua säilyttääksemme kallisarvoisen uskon.

Paavali kirjoittaa vähän ennen kuolemaansa: 2 Tim. 4:7: Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt.

Kun Jumala kutsui meitä me halusimme uskoa. Elämän aikana teemme jatkuvasti valintaa haluammeko uskoa, elämän tilanteet muuttuvat. Oma lihallisuutemme eli luonnollinen ihminen haluaa sammuttaa uskon maailman ja sielunvihollisen avustuksella.

Tarvitsemme kilvoittelua säilyttääksemme kallisarvoisen uskon. Kilvoittelua ei tarvita anteeksiantamukseen ja Jumalan lapseksi tulemiseen ja Jumalan lapsena olemiseen.

Kestääkö uskomme riippuu siitä miten rakennamme sitä. Jos uskomme on vahva kiusaukset eivät tarjoa meille paljoakaan. Usko on totena pitämistä ja luja luottamus, niinkuin hebrealaiskirjeessä sanotaan. Jos uskomme on heikko eli emme näe hengellisä asioita kovinkaan todellisina näemme kiusauksen tarjoamat asiat paljon antavina. Mutta jos uskomme on vahva eli hengelliset asiat ovat meille todellisia ne tarjoavat enemmän. Haluamme panostaa niihin. Ei kukaan panosta; anna aikaansa ja voimavarojaan, itseään, asioihin joita ei pidä kovinkaan todellisia. Varmuuden vuoksi voi vielä jotakin tehdä muttei kaikkea.

Paavali sanoo, että VT:n tapahtumat ovat, paitsi tietenkin historiallisia tapahtumia niin myös esimerkkiä ja opetusta kristityille.

Eesaun negatiivinen esimerkki

Iisakin pojat Eesau ja Jaakob. Eesua oli ensiksi syntynyt eli esikoinen. Hän omasi esikoisoikeuden. Esikoinen saisi kaksinkertaisen perintöosuuden. Isän kuoltua esikoinen perisi hänen asemansa suurperheen patriarkaalisena johtajan, jonka sana oli nuorempien veljien ja sisarten laki. Tätä asemaa lujitti isältä saatu esikoissiunaus.

Eesau ei nähnyt esikoisuudella mitään todellista merkitystä. Sillä ei ollut mitään arvoa hänen elämässään, se oli hänelle yhden keittoannoksen arvoinen.

Aabrahamin positiivinen esimerkki. Hän uskoi ja vahvisti uskoaan vuodesta toiseen.

Voimme omalla ratkaisullamme, suhtautumisillamme, sanoilla, teolla, asenteilla vahvistaa uskoamme tai heikentää sitä: Mm. katkeruus, ylpeys, vahvat vaatimukset, jatkuva tyytymättömyys ja välinpitämättömyys omaa hengellistä elämää kohtaan heikentävät uskoamme.

Israelin kansan historia Raamatun aikana

1) Lähtö Egyptistä
2) Elämä luvatussa maassa
3) Elämä pakkosiirolaisuuden jälkeen

Kolme vaihetta ja kolme suurta ongelmaa:

1) Israel halusi palata Egyptiin

1 Moos 13:3,4: "Miksi Herra vie meidät tuohon maahan? Me kaadumme taistelussa, ja naisemme ja lapsemme joutuvat vihollisen saaliiksi! Parempi meidän olisi palata Egyptiin." He sanoivat toisilleen: "Valitaan uusi johtaja ja palataan Egyptiin!"

2) Sortuivat epäjumalan palvelukseen

2 Kun. 17:16-17: "16. He hylkäsivät kaikki Herran, Jumalansa, määräykset ja valoivat itselleen kaksi sonnipatsasta. He tekivät asera-tarhan, he kumarsivat kaikkia taivaan tähtijoukkoja ja palvoivat Baalia. 17. He panivat poikansa ja tyttärensä kulkemaan tulen läpi, he tekivät taikoja ja ennustivat noitakeinoin. He antautuivat tekemään sellaista, mikä on väärää Herran silmissä, ja herätivät näin hänen vihansa."

3) Uskonnollinen farisealaisuus

Luuk. 13:13,14: "Hän pani kätensä naisen päälle, ja heti tämä oikaisi selkänsä ja ylisti Jumalaa. 14. Kun synagogan esimies näki, että Jeesus paransi sairaan sapattina, hän suutuksissaan sanoi paikalla oleville: "Viikossa on kuusi päivää työtä varten, tulkaa silloin parannettaviksi älkääkä sapattina."

Matt. 12:14 Mutta fariseukset menivät ulos ja ryhtyivät suunnittelemaan, miten saisivat Jeesuksen raivatuksi pois tieltä.

KRISTILLISEN ELÄMÄN KOLME ONGELMAA

Kristityn elämässä on kolme vaaraa kiusausta, joita vastaan meillä on taistelu ja kilvoittelu:

1) Kääntyminen takaisin entiseen elämään

Israel lähti riemulla lähtö Egyptistä. Mutta kun kansa kohtasi vaikeukseia tuli heille halu palata takaisin Egyptiin. Entinen elämäntapa (ystävät, tavat, taipumukset) on lähellä.

2) Sopeutuminen, maallistuminen, helppo elämä

Egypti oli kaukana sinne ei haluttu palata, mutta usko menetti merkityksensä, sitä ei nähty enää tarpeellisiksi, tärkeysjärjestys muuttui. Aikaa on kulunut niin paljon, että entistä elämää ei enää käytännössä ole, mutta usko laimenee. Ehkä kristillisyyden suurimpia ongelmia on uskon puute, uskomme on heikko. Emme usko kylliksi nähdäksemme vaivaa, panostaaksemme Jumalan asioihin.

Raamatun rohkaisu:

1 Kor. 15:58. Olkaa siis vahvoja ja järkähtämättömiä, rakkaat veljeni, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan.

Pakkosiirtolaisuuden jälkeen Israel ei kansana koskaan langennut epäjumalien palvelukseen vaan uskonnolliseen farisealaisuuteen

Jos oma lihallisuutemme ei saa meitä langetettua kahteen ensimmäiseen kiusaukseen, se pyrkii viemään meitä farisealaisuuteen lainalaisuuteen. Antamaan meille fariseuksen ihmiskuvan, joka laittaa meidät jatkuvasti tekemään työtä anteeksiantamuksen eteen. Kristitystä tulee silloin syyllisyydentunnossa rypevä masentunut ja ahdistunut Jumalan todistaja.

Tästä Jumala haluaa vapauttaa meidät jatkuvasti yhä uudelleen armonsa tuntoon. Jumalan armo kasvattaa meitä uskossamme ja pyhityksessämme eteenpäin. Sillä hetkellä jolloin tajuamme armon suuruuden ja kallisarvoisuuden olemme haluttomimpia tekemään syntiä ja hylkäämään uskon ja armo. Armon tunteminen saa meidät antamaa elämämme voimavaroja Jumalalle ja hänen asioilleen.

Jumala on antanut meidän kaikki syntimme anteeksi ja tulee antamaan, kun olemme Kristuksessa. Jumalan armo riittää yksin ja täydellisesti tekemään meidät kelvollisiksi ja täydellisiksi Jumalan edessä, ihmisen omat teot eivät voi lisätä siihen mitään. Uskon kautta Kristukseen saamme tämän armon itsellemme. Kilvoitusta tarvitsemme säilyttääksemme tämän kallisarvoisen uskon, niin ettemme rupeasi pitämään sitä halpa-arvoisena ja myisi sitä pois. Uskalletaan Kristukseen uskovina luottaa Jumalan lupausiin anteeksiannosta ja pidetään siitä lujasti kiinni.

webmaster