Suomen helluntailiikkeen historia

Sisällysluettelo

Hertysliikkeitä Suomessa
T.B. Barratt - Euroopan helluntaiherätyksen pioneeri
Kiinnostus helluntaiherätystä kohtaan herää Suomessa
Barrattin vierailu Suomessa 1911
Helluntaisanoma levisi ympäri maata 1912 - 1914
Yhtenäisen ryhmän kehittyminen
Pesäeroa pyhitysliikkeen oppiin
20-luvulla perustettiin ensimmäiset seurakunnat

Seurakuntia perustettiin 1920-luvulla
Seurakuntien hallinto muotoutui 20- ja 30-luvulla
Lähetysjärjestö perustettin 20-luvun lopulla

1930-luku ja 40-luvun alku oli voimakasta kasvun aikaa

II Maailmansota vaiketti työtä

Maailmansodan jälkeinen aika

Raamattukoulutus
Radiotoiminta
Kustannustoiminta

1960-luvulla toiminnan kasvu hidastui kotimaassa

Seurakuntien nimet
Uskontunnustukset ja tunnuskirjat
Romanilähetys

1970 ja 1980-luku

Karismaattisen liikkeen alkaminen eri kirkkokunnissa
Teen Challenge -nuorisotyö
Niilo Yli-Vainio (1920 - 1981)
Suomen evankelisluterilaisen kirkon ja helluntaiseurakuntien neuvottelut
Helluntailaisten uskonnäkemyksestä
Lähetystyö1960-90 -luvuilla
LKA - kehitysaputyö
Radio ja TV-työ 1980-luvulla
Raamattuopistotoiminta
Kristillinen alkoholi- ja narkomaanityö (KAN)
Avainsanoma-yhdistys

Seurakunnat 1990-luvulla
Suomen helluntaikirkko 2000-luvulla
Loppulauselma
 

Herätysliikkeitä Suomessa

Pohjoismaat ovat voimakkaasti protestanttisia maita. Suomessa on ollut kautta historian useita herätysliikkeitä, joiden alullepanijoita ovat olleet mm. Paavo Ruotsalainen ja Lars Levi Laestadius. 1800-luvulla Pohjoismaihin saapuivat myös vapaan kristillisyyden edustajat: baptistit, metodistit, Pelastusarmeija, Vapaakirkko ja adventistit. Monet kristilliset herätysliikkeet ovat jättäneet pysyvän jäljen suomalaiseen kristillisyyteen. (s. 32)
 

T.B. Barratt - Euroopan helluntaiherätyksen pioneeri

Helluntaiherätys saapui Eurooppaan norjalaisen metodistipastori Thomas B. Barrattin (1862 - 1940) kautta. Barratt oli syntyjään britti, mutta hänen perheensä muutti Norjaan Thomasin olleessa lapsi. Barrattin isä oli kaivostoiminnan johtaja ja äiti opettaja. Barratt tuli uskoon 12-vuotiaana. Vuonna 1889 Barratt muutti Osloon, jossa hän aloitti kaupunkilähetyksen 1902. Barratt toimitti myös hengellistä julkaisua "Byposten". Hän oli erityisen kiinnostunut vuonna 1904 alkaneesta Walesin herätyksestä ja kirjoitti siitä lehdessään. Kirjoituksiensa perusteella hän kaipasi Jumalan antamaa voimaa työhönsä. (s. 32 - 33)

Barratt matkusti Yhdysvaltoihin syksyllä 1905 kristillisen toimitalon rakentamisen puitteissa. Matkallaan hän tuli tietoiseksi Azusa-kadun herätyksestä ja oli kirjeenvaihdossa ns. Seymourin ryhmän kanssa. Matkansa aikana käydessään New Yorkissa helluntairyhmän tilaisuudessa Barratt koki Pyhän Hengen kasteen. (s. 34, 35)

Barratt kirjoitti kokemuksestaan Byposten-lehteensä. Hän palasi joulukuussa 1905 Osloon. Hänen alkaessaan pitää kokouksia syntyi Oslossa voimakas hengellinen herätys. Barrattin järjestämiin tilaisuuksiin osallistui suuret joukot ihmisiä, ja lehdet kirjoittelivat tapahtumista. Englantilainen anglikaaninen pappi Alexander Poddy vieraili Oslossa v. 1907, ja myöhemmin hän kutsui Barrattin puhujamatkalle Englantiin. Matkan seurauksena helluntailiike alkoi levitä Englannissa. (s. 35, 36)

Norjasta helluntaiherätys levisi nopeasti Ruotsiin. Baptistipastori Levi Pethrus vieraili Barrattin luona Oslossa 1907. Pethruksesta tuli Ruotsin helluntaiherätyksen uranuurtajia ja Ruotsin ensimmäisen helluntaiseurakunnan, Tukholman Filadelfian johtaja. Vuonna 1908 Barrattin lehti Byposten vaihtoi nimen, ja siitä tuli Korsets Seier. (s. 36)
 

Kiinnostus herää Suomessa

Barrattin toimintaa seurattiin myös Suomessa. Erityisesti metodistien keskuudessa oltiin kiinnostuneita uudesta helluntaista. Vuonna 1906 perustettu Kotimaa-lehti seurasi kirjoituksissaan helluntaiherätystä. Lehden päätoimittajana toimi Pekka Brofeldt (1864 - 1945). Brofeldt toimitti aikaisemmin jyväskyläläistä sanomalehti Keskisuomalaista ja toimi päätoimittajana kuopiolaisissa sanomalehdissä Savo ja Uusi Savo. Hän toimi myös Uuden Kuvalehden kustantajana. Vuonna 1910 Brofeldt muutti Kuopioon ja alkoi julkaista Toivon Tähti -lehteä. Pekka Brofeldtista tuli myöhemmin yksi Suomen helluntailiikkeen isähahmoista. (s. 37, 38, 41)

Vuosina 1898 - 99 koettiin Eestin Narvassa lestadiolaisten parissa karismaattinen herätys. Helsingissä narvalaisten ryhmä kokoontui 1910 rauhanyhdistyksen tiloissa. Vuonna 1908 narvalaiset yrittivät järjestää Barrattia vierailulle Suomeen, mutta Barrattin pitkäksi venyneen Intian-matkan takia vierailu estyi. Jo ennen Barrattin Suomen-vierailua koettiin useissa paikoissa Pyhän Hengen täyttymistä. Esimerkiksi ruotsinkielisten baptistien keskuudessa koettiin Pyhän Hengen vuodatusta vuosina 1908 - 1910. (s. 43)
 

Barrattin vierailu Suomessa 1911

Keväällä 1911 narvalaiset lestadiolaiset pyysivät uudelleen Barrattia vierailemaan Suomessa. Yhtenä pyytäjä oli Sörnäisten (kallion) yhteiskoulun perustaja ja johtajatar Hanna Castren (1862 - 1943). (s. 43, 47)

Barrattin vierail toteutui syksyllä 1911. Matkansa aikana hän kävi Helsingissä, Kopiossa, Viipurissa, Tampereella ja Turussa. Samalla matkalla hän vieraili myös Pietarissa. Helsingissä tilaisuuksia pidettiin mm. Työväentalolla, joka oli suurin senaikainen kokoontumistila Helsingissä. Tilaisuuksiin saapui osanottajia kaikista seurakunnista, ja useat lehdet kirjoittivat tilaisuuksista. Kuopiossa tilaisuuksia pidettiin mm. NMKY:n tiloissa. Tilaisuuksiin osallistui myös pastoreita eri seurakunnista, ja useat valtionkirkon papit tukivat kokouksia ja osallistuivat niihin. Kokoustilat täyttyivät myös Viipurissa, Tampereella ja Turussa. Tilaisuuksissa monet kokivat hengellisen heräämisen ja useat täyttyivät Jumalan Hengellä ja joitakin parani sairauksista. (s. 50 - 56)

Matkan jälkeen Barratt totesi:"...Ne suuret herätykset, jotka ovat vaikuttaneet Suomessa, ovat lyöneet syvän uskonnollisen leiman Suomen kansaan. Moniin niihin ihmeellisiin ilmiöihin, joita on ilmentynyt niin kutsutussa 'helluntailiikkeessä', on totuttu Suomessa herännäisyyden ja lestadiolaisuuden ensi ajoista alkaen, niin ettei semmoinen ole mitään uutta. ...Yksi asia on varma: Helluntailiike on nyt tullut Suomeen, ja se on tullut pysyäkseen siellä." (s. 57)

Barrattin vierailu saavutti laajat kristilliset piirit. Hänen raittiit näkemyksensä ja maltillinen käytöksensä olivat tehneet suuren vaikutuksen suomalaisiin. Barrattin vierailu tapahtui yhteiskristilliseltä pohjalta, eikä hänellä ollut tarkoitusta perustaa uutta kirkkokuntaa. Hän toivoi, että helluntaisanoma olisi virkistänyt kaikkien kirkkokuntien toimintaa. (s. 58, 60)
 

Helluntaisanoma levisi ympäri maata 1912 - 1914

Vuosien 1912 - 1914 aikana helluntaisanoma levisi ympäri maata. Pekka Brofeldtin toimittama Toivon Tähti muuttui sisällöltään helluntailaiseksi. Vuonna 1912 Barrattin Korsets Seier -lehti alkoi ilmestyä suomenkielisenä versiona Ristin Voitto. (s. 61)

Toinen norjalainen helluntaijulistaja Gerhard Olsen-Smidt saapui 1912 Suomeen. Hän oli toiminut aikaisemmin pelastusarmeijan upseerina. Hanna Castrén, Pekka Brofeldt ja Gerhard Olsen-Smidt alkoivat järjestää säännöllisiä yleisiä tilaisuuksia ja yksityisiä rukoustilaisuuksia. Muita vastuunkantajia oli Pekka Lattu, Hannes Valkama, Juho Hälvä, Nora Pöyhönen, Hasselin, Lydia Korpi, Emiel Danielsson ja Alfred Lahtinen. Tilaisuuksiin otti osaa koko ajan suureneva väkijoukko. Lopulta tilaisuuksia järjestettiin Helsingin Työväentalossa, jonne mahtui noin tuhat kuulijaa. (s. 62, 64, 66)

Helluntailaisten ryhmä kasvoi jatkuvasti. Luterilaisten lisäksi joukkoon liittyi ihmisiä monista kristillisistä seurakunnista. Suuri määrä ihmisiä tuli uskoon. Monet saivat Pyhän Hengen kasteen ja armolahjoja käytettiin runsaasti. Kielilläpuhuttaessa käytettiin usein todistettavasti tunnettuja vieraita kieliä, joita puhuja ei osannut luonnostaan. (s. 69)

T.B. Barratt vieraili toisen kerran Suomessa kesäkuussa 1912. Samana kesänä Suomessa vieraili myös Tukholmasta helluntaipastori Carl Hedeen ja Yhdysvalloista J.H. King. Kesällä alettiin järjestää tilaisuuksia myös Tampereella. Tampereella uranuurtajana toimi Paul Leppänen (1854 - 1936). Hän oli aikaisemmin toiminut kirkon sisälähetyksen ja NMKY:n palveluksessa. Vastaavanlaista toimintaa aloitettiin useilla paikkakunnilla. (s. 69, 70)

Ensimmäinen kastetilaisuus uuden herätyksen tiimoilta järjestettiin Lempäälässä. Kastetilaisuuksia oli pian tämän jälkeen Helsingissä ja muissakin paikkakunnissa. Ensimmäinen lähetystyöntekijä siunattiin tehtäväänsä heinäkuussa 1912. Emil Danielsson matkusti Keniaan, jossa hän toimi vuoteen 1919 saakka. (s. 71, 72)

Toiminta aloitettiin Turussa 1912. Pohjanmaalle toiminta levisi Alfred Lahtisen vaikutuksesta samana vuonna. (s. 73) Oulussa työn uranuurtajana toimi metodistipastori Akseli Puhakainen (1879 - 1949). Lappeenrannassa tilaisuuksia järjesti pelastusarmeijalainen Albin Vepsäläinen. Karjalan uranuurtajana toimi Sortavalassa Lyydi Pirinen. (s. 74, 75)

Vuoden 1912 loppuun mennessä helluntaisanoma oli saanut jalansijaa Suomen suurimmissa kaupungeissa. Vuonna 1913 herätys alkoi levitä pienemmille paikkakunnille. Monissa seurakunnissa toimintaa ei hyväksytty, joten useilla paikkakunnilla toiminnassa mukana olevat alkoivat kokoontua omissa tiloissa. Nämä ryhmittymät eivät vielä kuitenkaan järjestäytyneet omiksi seurakunniksi. (s. 78)

Vuosien 1912 - 1914 aikana helluntaiherätys oli levinnyt lähes kaikkialle Suomeen ja ensimmäiset lähetystyöntekijät olivat lähteneet rajojen ulkopuolelle. Ensimmäisen maailmansodan syttyessä 1914 hengellinen työ vaikeutui. Vuonna 14 järjestettiin toiset valtakunnalliset raamatuntutkistelutilaisuudet Lahdessa. Tilaisuuksissa oli vierailija myös Frank Bartleman, jolla oli merkittävä asema Los Angelesin Asuza-kadun herätyksessä. Helluntaiherätyksen muotoutumiselle Lahden tapahtumalla oli merkittävä vaikutus. Lahdessa paikalla olleet pastorit ja saarnaajat muodostivat keskinäisen veljesliiton. (s. 86)
 

Yhtenäisen ryhmän kehittyminen

Kun mikään kirkkokunta ei suoranaisesti ottanut vastaa helluntaiherätystä, alkoi helluntailaisesti ajatteleva joukko kehittyä yhtenäiseksi erilliseksi ryhmäksi. Uudessa herätysliikkeessä olivat monet hengelliset perustotuudet itsestäänselvyyksiä. Esimerkiksi uskonvanhurskaus oli käsite, jota ei tarvinnut tarkemmin pohtia. Samoin myös muut apostoliseen uskontunnustukseen liittyvät opit. Mutta koska helluntaitoimintaan liittyi jäseniä eri kirkkokunnista, useista opillisista kysymyksistä käytiin keskusteluja. Monet helluntaiherätyksen työntekijöistä olivat teologisen koulutuksen saaneita eri kirkkojen pappismiehiä, joiden kokemus auttoi yhteisen linjan löytämisestä. Opillisen muokkausvaiheen pääteologeiksi nousivat Pekka Brofeldt, joka oli opiskellut teologiaa yliopistossa, sekä Pekka Lattu, joka toimi metodistien seminaarin opettajana. Erityisen paljon kiinnitettiin huomiota Pyhän Hengen alueen ja armolahjoen käytön raittiuteen. T. B. Barratt kirjoitti Ristin Voitto -lehdessä 1914/4: "Rukoukseni on nyt, että Jumala varjelisi työnsä täällä (Suomessa) raittiina ja hyvänä ... Huomattakoon myös, että kaikki tarpeettomat äänet ja huudot ovat vain lihan purkauksia." Uskovaisten kastekäytäntö omaksuttiin vuonna 1912. (s. 89, 90, 93)
 

Pesäeroa pyhitysliikkeen oppiin

Helluntaiherätystä pidettiin pitkään pyhitysliikkeeseen kuuluvana, vaikka pesäero pyhitysliikkeen täydellisen pyhitykseen oppiin eli täydelliseen synnittömyyteen johtavaan pyhityksen tehtiin jo 1910. Jopa 1980-luvulle asti tällainen harhakäsitys helluntailiikkeestä on säilynyt joissakin herätyksen ulkopuolisissa teologisissa julkaisuissa. Vuonna 1969 helluntaiherätyksen antamassa selonteossa todetaan: "Me uskomme uskovaisten jatkuvaan pyhitykseen. Me hylkäämme opin pyhityksestä erillisenä, toisena kokemuksena. Vastaanottaessamme Kristuksen me otamme Hänet vastaan myös pyhityksenä, ja sitten meidän tulee kasvaa pyhityksessä Pyhän Hengen avulla. Me hylkäämme jyrkästi sellaisen harhaopin, että uskoon tullut ihminen voi ennen kuolemaansa saavuttaa täydellisen pyhityksen eli synnittömyyden. (s. 101)

Helluntailaiset näkevät itsenä armosta pelastetuiksi syntisiksi. Pyhän Hengen kasteen ehtona uskotaan olevan ainoastaan Kristuksen sovitustyön vastaan ottamisen. Pyhän Hengen lahja annetaan armosta lahjaksi. Pyhän Hengen kasteen ei ajatella olevan pyhityselämän huipentuma, vaan Pyhän Hengen lahja ymmärretään annettavan ennen kaikkea avuksi Kristuksen seuraamiseen heti uskon elämän alusta alkaen. (s. 98)

Helluntaiseurakunnissa uskotaan, että armolahjat eivät ole annettu "huippukokemuksiksi" vaan seurakunnallisiksi ja henkilökohtaisiksi rakentumisiksi ja hengellistä palvelutehtävää varten. Jo alkuaikana haluttiin toiminnasta poistaa turha "sielullisuus" eli kokemushakuinen ja tunnepitoinen hengellisyys ja painotettiin Raamatun tuntemusta ja opiskelua. Kaikki hengelliset asiat pyrittiin puntaroimaan Raamatun avulla. (s.102, 103)

Ennen ensimmäistä maailmansotaa monet kristilliset piirit, jotka aluksi olivat suhtautuneet helluntailiikkeeseen myönteisesti, tulivat kriittiselle kannalla helluntaiherätykseen nähden. Arvostelu omalta osaltaan oli edistämässä liikkeen organisoitumista itsenäiseksi herätysliikkeeksi. Näin eri kristillisiä piirejä koskeva liike muodostui omaksi kiinteäksi ryhmäksi. (s. 104)
 

Kokoontumiskielto

Ensimmäinen maailmansota ja sisällissota vaikeuttivat toimintaa huomattavasti. Vuosien 1915 - 16 aikana Venäjän keisarivallan taholta helluntailaisten kokoontuminen kiellettiin. Muidenkin evankeelisten kristittyjen toimintaa vaikeutettiin. Joitakin työntekijöitä pidätettiin joksikin ajaksi. Kokoontumiskielto kumottiin 1917. (s. 108, 109)
 

20-luvulla perustettiin ensimmäiset seurakunnat

Ensimmäinen helluntaiseurakunta perustettiin Helsinkiin baptisteihin kuuluneen Albert Kervisen (1875 - 1933) toimesta. Seurakunta järjestäytyi ja aloitti julkisen toimintansa toukokuussa 1915. Kokoontumistilat vuokrattiin Kallion kaupunginosasta III Linja 8:sta. Seurakunnan jäsenet olivat pääasiassa Helsingin baptistiseurakunnasta eronnoita jäseniä. Vuonna 1922 seurakunnan nimeksi otettiin Siloam-seurakunta. (s. 107, 108)

Seurakuntia perustettiin 1920-luvulla

Vuonna 1923 voimaan astunut uskonnonvapauslaki antoi juridiset perusedellytykset helluntaiseurakuntien toiminnalle. Vuonna 1924 perustettiin Helsinkiin toinen helluntaiseurakunta, joka otti nimekseen Filadelfia-seurakunta. Kokoontumistilat olivat Ludviginkadulla ja myöhemmin Liisankatu 17:sta. Seurakunnan tilaisuudet olivat kaksikielisiä. Seurakunnassa oli vuonna 1925 viisisataa jäsentä. Osan helluntailiikkeeseen kuuluvien mielipiteenä oli, että varsinaista järjestäytynyttä seurakuntaa ei tarvita, joten he jäivät perustetun seurakunnan ulkopuolelle. Seurakuntanäkemystä kannattavat ottivat nimekseen helluntaiherätyksen, ja ne, jotka halusivat kokoontua ilman järjestäytynyttä seurakuntaa, kutsuivat itseään helluntaiystäviksi. Myöhemmin helluntaiystävien joukko jäi pieneksi ja seurakuntalinjasta kasvoivat nykyiset helluntaiseurakunnat. 1920-luvun loppuun mennessä Suomeen oli perustettu jo yli 40 helluntaiseurakuntaa. Seurakuntien keskinäinen yhteydenpito hoidettiin työntekijöiden ja vastuunkantajien neuvottelupäivillä. (s. 131, 132, 133)

Turun helluntaiseurakunta perustettiin 1921, Tabor-seurakunta perustettiin Kemiöön 1922. Helsingin Filadelfia-seurakunta oli kaksikielinen. Kaksikielisen toiminnan hankaluuden takia suomenkielinen toiminta erottautui omaksi seurakunnaksi 1928, kun Helsingin Saalem-seurakunta perustettiin. Kymenlaakson Karhulaan perustettiin Betel-seurakunta 1920, joka on vanhin nykyisin (2001) Suomessa toimiva helluntaiseurakunta. Kotkaan perustettiin seurakunta 1928, Pyhtään Hirvikoskelle 1924, Voikkaalle Saalem-seurakunta 1923, Kuusankoskelle 1928, Miehikkälään 1929, Lappeenrantaan Betania-seurakunta 1925, Suoniemelle 1921, Harjavaltaan 1926, Poriin 1928, Tampereelle 1921, Lahteen Sion-seurakunta 1926, Jyväskylään 1926, Keski-Suomen Putkilahteen 1927, Savonlinnaan1920, Kuopioon 1927, Pohjanmaalle Kälviään 1926, . (s. 155 )

1920-luvulla helluntaiseurakunnissa työskenteli noin sata aktiivityöntekijää joko kokoaikaisesti tai oman työnsä ohella. 1920-luvun työntekijöitä olivat mm. Eino Heinonen, Eino Manninen, Vilho Hartonen, Liida Myyrä, Sanni Hautakangas, Helena Eerola, Aarne Ylppö, Vilho Pylkkänen, Väinö Pfaler ja Waldemar Lindbohm. 1920-luvulla arkkiatri Arvo Ylpön veli Aarne Ylppö aloitti legendaariseksi muodostuneen elämäntehtävänsä vankien parissa. Ylpön työn ansiosta helluntaiseurakuntien vankilatyö muodostui mittavaksi. 1990-luvulla vankilatyöntekijöitä oli jo 60. Vankilatyön kautta noin tuhat uskoontullutta vankia on löytänyt hengellisen kodin helluntaiseurakunnista. Ylpölle myönnettiin Suomen Leijonan Ritarikunnan ritarimerkki ja Oikeusministeriön vankeinhoitolaitoksen ansioristi. (s. 111 - 115, 135 - 141, 144)

Raamattukoulutus aloitettiin vuonna 1912. Nuoriso- ja lapsityö aloitettiin 1923. Ristin Voitto -kustannusyhtiö aloitti 1929 julkaisemaan Hyvä Paimen -lastenlehteä (s.147, 148).

Seurakuntien hallinto muotoutui 20- ja 30-luvulla

Kun seurakuntia perustettiin, jouduttiin miettimään rekisteröidäänkö seurakunnat uskonnollisiksi yhdyskunniksi kuten vapaakirkko sekä baptisti- ja metodistiseurakunnat olivat tehneet. Koska 1920-luvun seurakunnat halusivat kaikin tavoin välttää katto-organisaatiota ja siten välttää "kirkollistumista" sekä säilyttää yksittäisten seurakuntien itsenäisyyden, ne eivät rekisteröityneet. Tällöin nousi ongelmaksi, etteivät rekisteröimättömät yhteisöt voi omistaa kirkkorakennuksia ja muita kiinteistöjä. Näin ollen seurakunnat kuitenkin rekisteröitiin yhdistysrekisteriin aatteellisiksi yhdistyksiksi, rukoushuoneyhdistyksiksi. (s. 169)

Ensimmäiset rekisteröidyt yhdistykset olivat 1926 Turun Smyrna ry. ja Helsingin Filadelfia-seurakunnan yhdistys. Eino Manninen kirjoitti rukoushuoneyhdistyksen merkityksestä: "...se ei liioin ole seurakunnasta riippumaton yhdistys, joka voisi määräillä seurakunnan asioita, ... Siis seurakunnalla on sananvalta kaikissa asioissa." Rukoushuoneyhdistykset perustettiin ainoastaan kirkkorakennusten omistusta varten. 1990-luvun lopussa rekisteröitymismuoto on otettu uudelleen keskustelun alle. (s. 169 - 170)

Suomen helluntaiherätyksellä ei ole katto-organisaatiota. Yksittäiset seurakunnat ovat itsenäisiä ja tasavertaisia. 1930-luvulla Suomen helluntaiseurakunnat omaksuivat Ruotsin mallin mukaan monijäsenisen johtoryhmän seurakunnan hallintojärjestelmäksi (s. 211). Paikallisseurakunnan hallinnosta vastaavaa johtoryhmää kutsutaan vanhimmiksi tai vanhimmistoksi. Vanhimmisto on vastuussa seurakunnalle ja lopulliset päätökset asioista tehdään virallisissa seurakunnan kokouksissa. Tässä käytännössä on piirteitä presbyteerisistä ja kongregationalistisista hallintotavoista (s. 211). Seurakunnissa on lisäksi palkattuja työntekijöitä (nimityksinä mm. seurakunnan johtaja, pastori, saarnaaja, nuorisotyöntekijä, nuorisopastori, koulutyöntekijä, evankelista ja toimistotyöntekijä).

Seurakunnan hallinto on haluttu muokata Uuden testamentin mallin mukaisesti (mm. Apt. 47:23, 1 Tim. 3:1-13, Tiit. 1:5-9, 1 Piet. 5:1-5). Seurakunnat ovat rekisteröity aatteellisiksi yhdistyksiksi ja tätä yhdistystä johtaa hallitus. Käytännössä seurakunnissa on siis kaksoishallinto: hengellistä seurakuntaa johtavat vanhimmat ja yhdistystä johtaa hallitus.

Vuonna 1944 perustettiin kansallisen tason ns. neuvoa-antavien veljien ryhmä. Ryhmä muodostui luottamusmiehistä, joiden puoleen voi kääntyä ongelmatilanteissa, esimerkiksi seurakunnallisissa kysymyksissä sekä riitakysymyksissä. Ryhmä lakkautettiin 40-luvun loppupuolella, mutta otettiin uudelleen käyttöön 1953. (s. 263)

Valittu rekisteröitymismuoto on johtanut useiden muiden eri tarkoitukseen perustettujen yhdistysten perustamiseen. Lähetystyötä varten perustettiin Suomen Vapaa Ulkolähetys ry (nyk. Fida International) 1926, julkaisutoimintaa varten Ristin Voitto ry 1927 (kustannustoimintaa hoitaa nykyisin kustannusosakeyhtiö Aikamedia). Ensimmäiset kirjat kustannettiin 1929. Myöhemmin on jouduttu perustamaan seurakuntien yhteisiä toimintoja varten lukuisia yhdistyksiä, vuonna 2000 seurakuntien yhteisiä yhdistyksiä oli jo toista sataa. (169 - 170)

Ristin Voitto hyväksyttiin herätysliikkeen äänenkannattajaksi 1922. Yhteinen laulukirja "Herramme tulee" valmistui 1927. (174, 175)

Lähetysjärjestö perustettin 20-luvun lopulla

Lähetystyötä varten perustettiin vuonna 1927 Nikolai Pöystin innoittamana Suomen Vapaa Ulkolähetys ry (nyk. Fida International), Finlands Fria Yttremission rf, tukemaan seurakuntien lähetystötä. Samalla perustettiin lähetystöntekijöiden raamattukoulu. Ensimmäiset SuVUL:n lähetystyöntekijät olivat Aleksander Summanen ja Anne Kempe. (s. 178)

SuVUL jäädytettiin myöhemmin 20 vuodeksi, koska pelättiin, että yhdistys rajoittaisi seurakuntien vapautta lähetystyössä. Yhdistys palautettiin kuitenkin toimintaan vuonna 1946. Vuoteen 2000 mennessä Suomen Vapaa Ulkolähetys on kasvanut Suomen suurimmaksi yksittäiseksi lähetysjärjestöksi, jos koon kriteerinä pidetään lähettien määrää. (s. 182)

Nikolai Pöysti lähti lähetystyöhön Mantsuriaan 1929 Helsingin Saalem-seurakunnan lähettämänä. Samana vuonna lähti Toimi Yrjölä Kiinaan (s. 183). Maailmanlaajuisesti on harvinaista, että paikallisseurakunnat lähettävät itsenäisesti lähetystyöntekijöitä. Kun seurakunnat ovat lähettämässä, lähetystyö ei ole yksilöiden vaan suurempien yhteisöjen vastuulla (s. 184). Tämä on varmaan yksi syy Suomen helluntaiseurakuntien suureen lähetystön panostukseen. Vuonna 2000 keskimäärin 25 % Suomen helluntaiseurakuntien budjetista suunnataan lähetystyöhön.
 

1930-luku ja 40-luvun alku oli voimakasta kasvun aikaa

1930-luku oli helluntaiseurakunnissa voimakasta kasvun aikaa. Seurakuntien lukumäärä kaksinkertaistui 30-luvulla. Seurakuntia oli vuonna 1940 noin 90. Helsingin Saalem-seurakunnan jäsenmäärä oli vuonna 1940 noin 1500 henkeä ja Viipurin helluntaiseurakunnan noin 700 jäsentä (s. 188). Musiikkitoiminta sekä lapsi- ja nuorisotyö kehittyivät voimakkaasti 40-luvulla. Seurakuntien yhteisen lehden Ristin Voiton painosmäärä oli 1940 noin 14 500 kpl. Lähetystyö kasvoi myös voimakkaasti. Lähetyskohteita oli Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa yhteensä 39 kenttää.

II Maailmansota vaiketti työtä

Sota vaikeutti seurakuntien hengellistä työtä. Karjalan seurakunnat joutuivat lähtemään evakkoon. Karjalan pakolaisille järjestettiin Suomen muista helluntaiseurakunnista apua. Sodan aika oli vahvaa rukouksen aikaa. Seurakunnat olivat rukouksessa joka päivä klo 12 - 13. Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sodan aikana vuonna 1942.

Yhdysvalloissa olevat suomalaiset helluntaiseurakunnat hoitivat Suomen helluntaiseurakuntien lähetystyöntekijöiden kannatuksen sodan aikoina (s. 238). Sota aiheutti lähetystyölle hankaluuksia muullakin tavalla: Kiinan lähetteihin menetettiin yhteys sodan ajaksi ja esimerkiksi Intiassa lähetystyöntekijä Armas Halonen joutui keskitysleirille pitkäksi aikaa. (s. 239)

Sodan aikana pohdittiin myös suhtautumista aseelliseen ja aseettomaan palvelukseen. Yleiseksi mielipiteeksi jäi, että asia oli yksilöllinen omantunnon kysymys, johon muut eivät saaneet puuttua. Näin ollen osa helluntaiseurakunnan jäsenistä palveli sodan aikana aseellisina ja osa aseettomina. (s. 239)
 

Maailmansodan jälkeinen aika

Sodanjälkeinen aika oli kasvun ja eteenpäin menon aikaa. 1950-luvulla helluntaiseurakuntien jäsenmäärä kasvoi 15 300 jäsenestä 26 000:een. 1950-luvulla 80 seurakuntaa hankki itselleen kirkkorakennuksen (s. 296). 1945 perustettiin "Kaikille luoduille" -säätiön Larsmon lähetyskoti, jossa oli lähetystyöhön valmentavaa koulutusta (s. 278). Vuonna 1950 lähetystyöntekijöitä oli 53 ja 1950-luvun lopussa noin 100.

Raamattukoulutus

1940-luvun loppupuolelle saakka raamattukoulutus hoidettiin yksinomaan seurakuntatasolla muutaman viikon kursseilla (s. 281). Ensimmäinen raamattuopiston kiinteistö ostettiin vuonna 1952 Paimiosta ja opistossa aloitettiin kurssimuotoinen opetus (s. 303). Opiston ensimmäisenä johtajana toimi Toivo Heikkinen. 1950-luvulla pidettiin yhteensä 22 kurssia, joissa opiskeli toista tuhatta opiskelijaa (s. 305). Vuonna 1959 opisto siirtyi Hämeenlinnan Hattulan Katinalaan. Samalla kurssilaisten lukumäärä kasvoi (306). 1990-luvulla opisto siirtyi Keski-Suomeen Keuruulle.

Radiotoiminta

Vapaiden suuntien (eli ei-kansankirkkojen) Yleisradion hartausohjelmia koordinoimaan perustettiin Vapaiden kristittyjen radiotoimikunta vuonna 1945. Tähän radiotoimikuntaan kuuluivat helluntai-, vapaakirkko-, baptisti-, metodisti- ja adventistiseurakunnat (s. 308).

Pohjoismainen helluntaiseurakuntien yhteinen IBRA-radio (International Broadcasting Radio Association) perustettiin vuonna 1954 (s. 308). Seuraavana vuonna perustettiin Suoman IBRA-radiolähetys ry ja aloitettiin suomenkieliset lähetykset (s.309). Pohjoismaisella IBRA-radiolla oli lähetystä viisi tuntia päivässä kahdeksalla kielellä. Suomen IBRA-radiolla oli jonkin aikaa myös äänilevytuotantoa.

Kustannustoiminta

Kustannustoimintaa varten vuonna 1927 perustettu kustannusosakeyhtiö Ristin Voitto ry hankki omat toimitilat vuonna 1950 Helsingin Snellmaninkadulle. Kirjapaino perustettiin Tikkurilaan vuonna 1959. Myöhemmin omasta kirjapainotuotannosta luovuttiin ja painaminen teetettiin kaupallisissa kirjapainossa. Kustannustoimitilat muuttivat Tikkurilaan vuonna 1968 ja Keuruulle Keski-Suomeen 1990-luvulla (s. 310, 311).

Kristillisen kirjallisuuden seura perustettiin v. 1960 painattamaan ilmaisia evankelioivia lentolehtisiä ja järjestämään kirjekurssitoimintaa (s. 365).
 

1960-luvulla toiminnan kasvu hidastui kotimaassa

1960-luvulla toiminta kotimaassa ei kasvanut kovinkaan voimakkaasti; vuosikymmenen alussa seurakuntien jäsenmäärä oli noin 26 000 ja vuosikymmenen lopussa 29 600 henkilöä. Vuonna 1964 suomenkielisiä seurakuntia oli 180. Lähetystyö ja työ ulkosuomalaisten parissa kasvoi vuosikymmenen aikana voimakkaasti.

Maailmanlaajuinen helluntaiherätys on kokoontunut maailmankonferenssiin vuodesta 1947. Suomi oli konferenssin isäntämaana vuonna 1964 (s. 322). Maailman ääret -lähetyslehti perustettiin 1962 (s. 322).

Seurakuntien nimet

Helluntaiseurakuntien nimet ovat aiheuttaneet sekaannusta seurakuntien ulkopuolella. Seurakunnat olivat alkuaikoina valinneet jostain syystä nimikseen Raamatussa esiintyviä Lähi-idän paikannimiä. Tämä taas aiheutti sen, että eri kaupungissa olevia Saalemeita, Eelimeitä, Siioneita, Betanioita ja Beeteleitä ei ole ymmärretty helluntaiseurakunniksi. Lisäksi vastaavantyyppisillä nimillä esiintyvät ei-helluntaiseurakuntiin kuuluvat yhteisöt on mielletty helposti helluntailaisiksi. Myöhemmin asiaa sotkemaan ovat vielä tulleet temppeli- ja kappeli-nimitykset. Nämä sekavat seurakuntien nimet on viime vuosina yritetty muuttaa yksinkertaisesti helluntaiseurakunniksi; ainakin vanhan Siionin tai Saalemin yhteyteen on ruvettu lisäämään sana "helluntaiseurakunta".

Uskontunnustukset ja tunnuskirjat

Helluntaiherätyksessä on haluttu seurata "yksin Raamattu" -periaatetta ja tämän tähden varsinaisia uskontunnustuksia ja tunnustuskirjoja ei ole haluttu laatia. Tämä taas on helposti aiheuttanut herätysliikkeen ulkopuolella valitettavaa epätietoisuutta siitä, mitä helluntaiseurakunnat opettavat. Tunnustuskirjojen puutteesta huolimatta opetus eri seurakunnissa on ollut hämmästyttävän samankaltaista. Yhtenäisyyttä on lisännyt oma raamattuopistotyö ja säännölliset seurakuntien yhteiset neuvottelupäivät, joissa on otettu kantaa eri teologisiin näkemyksiin. - Toisaalta taas on huomattava, etteivät selkeä uskontunnustus eivätkä tunnustuskirjat takaa yhdenmukaista opetusta, sen osoittaa muun muassa evankelisluterilaisen kirkon 90-luvun mediassa huomiota herättäneiden kohupappien toiminta.

Vuosituhannen vaihteessa Suomen helluntaiseurakunnat laativat yhteisen uskontunnustuksen, jota suositellaan käytettäväksi seurakunnissa.

Helluntaiseurakunnat hyväksyvät apostolisen uskontunnustuksen (s. 208).

Ristin Voitto -lehdessä julkaistiin vuonna 1969 artikkeli "Mihin helluntailaiset uskovat". Seuraavassa osa tästä artikkelista:

"1. Me uskomme, että Raamattu on kirjaimellisesti Jumalan Sanaa, ja se on meidän ainoa oppikirjamme.
2. Me uskomme pyhään jumalalliseen kolminaisuuteen: Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.
3. Me uskomme, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika, joka sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi neitsyt Mariasta.
4. Me uskomme, että kaikki ovat syntiä tehneet, ja kaikkien on tultava todelliseen, henkilökohtaiseen kääntymykseen, joka ilmenee mielenmuutoksena sekä synnistä ja maailmallisuudesta luopumisena.
5. Me uskomme Jeesukseen Kristukseen ainoana välittäjänämme. Jokainen katuva syntinen, joka uskoo Häneen, tulee vanhurskautetuksi ja syntyy uudesti, uskon kautta, sulasta armosta. Kuoleman jälkeen ei kukaan uudestisyntymätön voi kääntyä, tehdä parannusta eikä pelastua.
6. Me uskomme uskovaisten jatkuvaan pyhitykseen. Me hylkäämme opin pyhityksestä erillisenä, toisena kokemuksena. Vastaanottaessamme Kristuksen me otamme Hänet vastaan myös pyhityksenämme, ja sitten meidän tulee kasvaa pyhityksessä Pyhän Hengen avulla. Me hylkäämme jyrkästi sellaisen harhaopin, että uskoon tullut ihminen voi ennen kuolemaansa saavuttaa täydellisen pyhityksen eli synnittömyyden.
7. Me uskomme, että ainoastaan henkilökohtaiseen uskoon ja kääntymykseen tulleet on kastettava vedessä, ja että kaste on toimitettava aivan samoin kuin apostolisena aikana: kokonaan upottamalla veteen, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
8. Me uskomme, että uskovaisina kastettujen tulee liittyä Uuden Testamentin mukaan järjestettyyn seurakuntaan, jossa uskovaista opetetaan ja kasvatetaan sekä ohjataan voittamaan muitakin Jumalalle.
9. Me uskomme, että jokainen uskovainen voi saada Isän lupaaman Pyhän Hengen kasteen. Kaikkien uskovien tulee etsiä tätä voimaa elämään ja palvelutehtävää varten, ja sitä on etsittävä uskossa, rukouksessa ja sydämen puhtaudessa. Me uskomme, että Pyhän Hengen kasteen saamisen merkki on kielillä puhuminen.
10. Me uskomme, että Pyhä Henki antaa seurakunnille aivan samoja Hengen armolahjoja kuin apostolisenakin aikana.
11. Me uskomme, että Jeesus Kristus, joka on 'sama eilen, tänään ja iankaikkisesti', parantaa ruumiillisesti sairaita vielä tänäänkin aivan samoin kuin maan päällä ollessaan. (Ristin Voitto nro 13 / 1969).

Lyhyen uudemman selonteon helluntaiseurakuntien opista löydät tästä linkistä.

Romanilähetys

Vapaa Romanilähetys ry. Perustettiin 1964 edistämään romanien keskuudessa tehtävää romanityötä. Yhdistys julkaiseen Elämä ja Valo -lehteä. Vuonna 1980 Suomessa oli noin 8000 romania, joista uskossa on noin 500 - 600 henkeä. (s. 353)
 

1970 ja 1980-luku

Vuonna 1970 seurakuntien jäsenmäärä oli 29 000. Vuonna 1981 jäsenmäärä oli 41 500 henkeä. Vuonna 1981 seurakuntia oli 213. Samana vuonna seurakunnissa oli 342 palkattua työntekijää. Vapaaehtoistyöntekijöitä arvioitiin olevan noin 10 000. Vuonna 1985 seurakunnissa oli 45 850 jäsentä. (s. 382)

Vapaiden suuntien yhteinen laulukirja "Hengellinen laulukirja" julkaistiin 1976. Laulukirjahankkeessa oli mukana helluntai-, baptisti-, vapaa- ja metodistiseurakunnat (s. 339).

Espoon helluntaiseurakunta perustettiin 1971.

Karismaattisen liikkeen alkaminen eri kirkkokunnissa

Helluntaiseurakunnat olivat 1900-luvulla aina 1960-luvulle asti lähestulkoon ainoita karismaattisia seurakuntia. Helluntaiseurakuntien ulkopuolisen karismaattisen liikkeen katsotaan alkaneen vuonna 1960 episkopaalisesta kirkosta Los Angelesissa, kun kirkon pastori Dennis Bennett ilmoitti kirkossaan täyttyneensä Pyhällä Hengellä. Karismaattinen liike lähti tämän jälkeen leviämään maailmanlaajuiseksi, ja karismaattista toimintaa alkoi ilmetä kaikissa kirkkokunnissa, katolisesta kirkosta vapaisiin seurakuntiin. (s. 333)

Karismaattinen liike tuli Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon 1960- ja 70-luvun vaihteessa. Suomen ensimmäinen karismaattinen konferenssi pidettiin 1971. Konferenssiin osallistui noin 60 pappia evankelisluterilaisesta kirkosta ja vapaista seurakunnista. Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Harri Heino kertoo karismaattisuuden rantautumisesta Suomen kamaralle:

"Karismaattinen liike alkoi tulla maamme ev.lut. kirkossa tunnetuksi 1960- ja 70-luvun vaihteessa. Vuosina 1971 ja 72 uskonnollisessa lehdistössä esiintyi varsin runsaasti aiheeseen liittynyttä kirjoittelua. Selvästi eniten sitä oli vapaitten suuntien, kuten helluntailaisten, vapaakirkon, metodistien jne. lehdissä. Luterilaisista lehdistä kiinnostunein oli Sana. Uudessa Tiessä käytiin vuonna 1972 laaja keskustelu suhtautumisesta karismaattiseen liikkeeseen.

Ensimmäinen merkittävä suomalainen karismaattinen konferenssi pidettiin Kotkassa vuonna 1971. Kokoukseen osallistui yhteensä kuutisenkymmentä pappia ja saarnaajaa luterilaisesta kirkosta, vapaakirkosta, baptisteista, metodisteista ja Pelastusarmeijasta. Vuosina 1971-73 pidettiin jo useampia kokoussarjoja. Niinpä Kuva ja Sana yhdessä Helsingin ev.lut. seurakuntien kanssa järjesti Karisma 71 -kokouksen, johon osallistui myös Jeesus-nuoria amerikkalaisen Jim Palosaaren johdolla. Karisma 73:n järjestäjinä olivat Helsingin ev.lut seurakunnat ja Helsingin yhteiskristillinen evankelioimistoimikunta." (Kristillinen vuosikirja 1982, s. 140)

Teen Challenge -nuorisotyö

Nuorisotyö voimistui 1970-luvulla. David Wilkersonin (kirjoittanut mm. kirjan Risti ja Linkkuveitsi) esimerkki innoitti työhön jenginuorten keskuudessa. Seurakunnat alkoivat järjestään teetupailtoja kiinteissä toimipisteissä ja teetupabusseissa. Tunnetuimpia katutyöntekijöitä oli Suomessa Ritu Ylipahkala. Helluntaiseurakuntien koulutyö alkoi 1971. Ensimmäinen koulutyöntekijä oli Samuli Sirén. (s. 335)

Aktiotyön nimellä kulkeva ryhmätyömuotoinen evankelioimistyö aloitettiin 1970-luvun alussa. Aktiotyössä erikokoiset, pääasiassa nuorista koostuvat ryhmät toimivat kotimaassa tai ulkomailla muutamasta päivästä aina vuoteen kestävän ajan. Vuonna 1977 toimi ensimmäinen ulkomaan aktioryhmä Euroopassa. Suomalaisista helluntaiseurakunnista aktiotyötä on tehty Suomen lisäksi Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa.

Niilo Yli-Vainio (1920 - 1981)

1970 - 1980-luvun tunnetuin helluntailainen julistaja Suomessa oli Niilo Yli-Vainio. Yli-Vainio oli toiminut, ennen tunnetuksi tuloaan, helluntaiherätyksen työntekijänä 30 vuotta. Hän toimi ennen kaikkea evankeliumin julistaja. Vuonna 1976 hän sai uuden näyn Jumalan mahdollisuuksista, uuden sävyn saarnoihinsa ja suuremman Jumalan voiman toimintaansa. Yli-Vainio toimi 1976 Lapualla, ja pian hänen tilaisuuksiinsa alkoi virrata väkeä eri puolilta Suomea. Useita sairaita parani, lehdistö ja televisio välittivät uutisia tilaisuuksita ja Yli-Vainioin toiminnasta tuli päivän puheenaihe. (s. 342 - 343)

Yhtenä taustana Niilo Yli-Vainion toimintaan oli 1950-luvun loppupuolella koettu voimakas omakohtainen parantuminen sydämen laajentumisesta ja veltostumisesta sekä sepelvaltimon vioittumisesta. Hänen toimintansa toi tuhansia ihmisiä uskoon ja seurakuntien yhteyteen ja innosti seurakuntia aktiivisuuteen. Yli-Vainion toiminta toi helluntaiseurakunnat julkisuuteen. Kolmen vuoden aikana vuosina 1977 - 1980 seurakuntien lukumäärä kasvoi noin 6000 hengellä. (s. 348)

Yli-Vainion toiminnalla oli vaikutusta Suomen kaikkiin kirkkokuntiin. Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Harri Heino toteaa että "välillisesti Yli-Vainion toiminnan osakseen saama julkisuus vaikutti laajemminkin kirkollisen karismaattisuuden leviämiseen ja järjestäytymiseen." (Kristillinen vuosikirja 1982, s. 195)

Suomen evankelisluterilaisen kirkon ja helluntaiseurakuntien neuvottelut

Vuonna 1981 evankelisluterilaisen kirkon piispankokous päätti aloittaa neuvottelut vapaiden kirkkokuntien kanssa. Neuvottelujen tarkoitus oli kristillisen yhteyden etsiminen ja vaaliminen. Neuvottelut pidettiin vapaakirkon kanssa 1983 - 1985. Neuvottelut helluntaiseurakuntien kanssa aloitettiin 1987. Neuvottelujen loppupäätelmissä todetaan:

"Sen lisäksi, mitä tässä asiakirjassa edellä eri asioiden kohdalla on voitu yhdessä todeta, neuvottelujen tuloksena osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, - että kumpikin haluaa antaa toisesta osapuolesta oikean ja asiallisen kuvan, - että osapuolet haluavat suhtautua toisen uskonvakaumukseen kunnioittavasti, vaikka eivät voikaan kaikilta osin siihen yhtyä, - ja että oman uskonvakaumuksen ilmaiseminen avoimesti on oikein myös niissä kohdin, missä se eroaa toisen osapuolen vakaumuksesta." (Päätösasiakirja 1989, s 39 - 49). Helluntaiseurakunnan työntekijä Risto Ahonen kommentoi neuvotteluista: "Onnistuneet neuvottelumme ovat herättäneet kansainvälisellä tasolla melkoista huomiota." (Ristin Voitto nro 4, 5 / 1992)

Helluntailaisten uskonnäkemyksestä

Sirpa Viitanen on tutkinut helluntaiherätystä Ristin Voitto -lehden valossa (Helluntailainen uskonnollisuus Ristin Voiton valossa. Pro gradu. Helsinki 1984). Hän tutki Ristin Voiton 300 artikkelia vuosilta 1976, 1978 ja 1980. Hän jaotteli artikkelit eri uskonnollisten pääulottuvuuksien mukaan. Tutkimuksensa tuloksia Viitanen kiteyttää: "Helluntailaista jumalakäsitystä on aina hallinnut kristuskeskeisyys." "Jumalan sanaan ankkuroituminen, ja sen aitoon ilmoitukseen porautuminen oli varsinkin pääkirjoitusten Raamattua koskeneiden huomioiden ydinajatus." "Raamattukäsityksestä oltiin selvästi sanainspiraatio-opin kannalla ja historialliskriittistä suhtautumista vastaan." "Lähetystyö oli ylivoimaisesti eniten käsitelty aihe niin toiminnallisista kuin lehden kaikista muistakin aiheista." (s. 355)

Lähetystyö1960-90 -luvuilla

Helluntaiseurakuntien lähetystyöntekijöiden määrän kehittyminen:
Vuosi - Henkeä
1968 - 175
1980 - 240
1991 - 400

LKA - kehitysaputyö

Lähetystyön ohessa tehtävän kehitysaputyön järjestämiseksi perustettiin helluntaiseurakuntien yhteinen Lähetyksen Kehitysapu (LKA). LKA aloitti toimintansa 1970-luvun puolivälissä ja LKA:n kirpputorit vuonna 1981. Vuonna 1988 LKA:lla oli Suomessa 41 kirpputoria. Kirpputoritoiminnalla kerätään rahaa kehitysaputehtäviin. Valtio tukee myös LKA:n kautta tehtävää kolmansiin maihin suunnattua kehitysaputoimintaa. LKA:lla on kehitysyhteystyötä mm. Bangladeshissa (lastenkoteja, peruskoulutusta), Intiassa (lastenkotien ja koulujen avustaminen), Thaimaassa (päiväkoteja, ammattikurssit, slummityö), Etiopiassa (terveysprojekteja, peruskoulutusta), Keniassa (terveysprojekteja, koulutusta, lastenkoteja, päiväkoti), Tansaniassa (maatalous- ja kotiteollisuuskeskus, esikoulutusta), Uganda (terveyskeskus), Laos (ympäristönsuojeluprojektit). (s. 371)

Radio ja TV-työ 1980-luvulla

IBRA-radio hankki 1982 oman kiinteistön Hämeenlinnan Parolasta. Vuonna 1985 Suomen IBRA lähetti yhdeksän aseman kautta 1244 ohjelmaa. Helsingin Saalem-seurakunta lähetti 1980-luvulla tv-ohjelmia Helsingin kaapelitelevision, HTV:n, kautta. Samoja ohjelmia näytettiin myös Turun kaapeliverkossa.

Suomen IBRA aloitti TV-ohjelmien teon 1985. Samana vuonna IBRA liittyi Pohjoismaiden helluntaiseurakuntien omistamaan TV-Interiin ja vuonna 1986 Euroopan helluntaiseurakuntien omistamaan Alfa & Omega TV-yhtiöön. Vuonna 1986 IBRA lopetti suomenkielisten radiolähetysten tekemisen. Samalla aloitettiin venäjänkielisten ohjelmien tekeminen. Venäjälle suunnatuilla lähetyksillä on noin 30 - 40 miljoonaa vuosittaista kuuntelijaa. Samana vuonna nimi muutettiin Hyvän Sanoman radioksi ja toimitilat muutettiin Keravalle. 1992 aloitettiin arabiankielisten TV-ohjelmien toimittaminen sateliittikanavien kautta. Neuvostoliitoon ja myöhemmin Venäjälle toimitettiin mm. lasten Superkirja TV-ohjelmasarja. Vuonna 1993 Hyvän Sanoman radio teki yli 100 "Tarjolla Elämä" -TV-ohjelmaa, joita näytettiin yli 30 paikalliskanavalla. Hyvän Sanoman Radio avasi 90-luvulla Moskovaan oman toimiston. (s. 378 - 381, 385)

Raamattuopistotoiminta

Vuonna 1962 Hämeenlinnan Katinalassa alkanut raamattuopistokoulutus siirrettiin 1992 Keuruulle Iso Kirja-opistolle. Vuonna 1990 koulutukseen osallistui, 164 henkilöä raamattukursseille, 34 henkilöä lähetyskursseille, 35 henkilöä yleiskursseille, 1092 henkilöä seminaareihin, 377 henkilöä leireille ja 969 henkilöä muihin tapahtumiin. 1990-luvun lopussa raamattuopisto sai kansalaisopisto-oikeudet.

Helluntaiseurakuntien kesäkonferenssit siirtyivät myös Keuruulle raamattuopiston yhteyteen. Jokakesäisiin konferensseihin osallistuu noin 30 000 henkilöä. Kesäkonferenssitoiminta aloitettiin 1963. Konferensseja pidettiin eri paikkakunnilla 1980-luvun alkupuolelle asti. Tämän jälkeen tapahtumapaikkana oli Lehijärven kurssikeskus vuoteen 1993 asti, jonka jälkeen kesäkonferenssit siirrettiin Keuruulle. (s. 376 - 378)

Kristillinen alkoholi- ja narkomaanityö (KAN)

KAN ry. perustettiin vuonna 1971. Vuonna 1972 perustettiin ensimmäinen kuntoutuskoti Somerolle. Ensimmäisenä toiminnanjohtajana toimi Hannu Vaurula. Vaurulan jälkeen toiminnanjohtajana on ollut Veikko Saarijärvi. 1980-luvulla käytössä oli viisi hoitokotia. Sadat alkoholistit ja narkomaanit ovat saaneet tarvitsemansa tuen uuden elämän ensiaskeleihinsa KAN-kotien kautta. (s. 382)

Avainsanoma-yhdistys

Vuonna 1975 syntyi hengellinen lehti Avainsanoma. Lehden tarkoitus oli tiedottaa silloisessa Neuvostoliitossa ja Itä-Euroopasta tehtävästä hengellisestä työstä ja seurakuntien vaikeuksista maassa. 1970-luvulla Suomen yleinen ilmapiiri oli varovainen Neuvostoliittoa kohtaan. Avainsanoma-lehden kirjoituksia väitettiin jopa propagandaksi ja valtamedioissa naureskeltiin mm. raamattukuriireille, jotka salakuljettivat Raamattuja Neuvostoliittoon. Neuvostoliiton virallisen ilmoituksen mukaan maassa oli uskonnonvapaus. Kuitenkin seurakuntien toimintaa estettiin ja rajoitettiin ja satoja kristittyjä ja seurakunnan työntekijöitä oli koko Neuvostoliiton olemassaolon ajan vankileireillä ja uudelleenkoulutusleireillä.

Vasta Neuvostoliiton hajottua maassa ollut diktatuuri ja sen aiheuttamat tuhot maan kansakuntia kohtaan ovat tulleet julkisen keskustelun alaiseksi. Avainsanoma-lehti kirjoitti jo 1970-luvulla samoista ilmiöistä, jotka vasta vuonna 2000 ovat tulleet julkisiksi mm "Kommunismin musta kirja" -teoksen aiheuttaman kohun kautta. Lehti sai tietonsa suorista henkilökohtaisista kontakteista Neuvostoliiton seurakuntien jäseniin. (s. 382 - 383)

Neuvostoliiton hajoamisen aikoihin Avainsanomat rekisteröityi Venäjällä ja avasi oman työkeskuksen Moskovaan 1992. Avainsanomat on julkaissut ja välittänyt kirjallisuutta 1990-luvun alussa yli 2 miljoonaa kappaletta noin kolmellakymmenellä Itä-Euroopan kielellä tai murteella. (s. 385) Yhdistyksen toiminta on nykyisin keskittynyt seuraaville alueille: Venäjä ja vähemmistökielet, juutalaiset, suomalais-ugrilaiset kansat, Siperian kansat, Itä-Eurooppa, Kiina.

Vuonna 2006 Avainsanoma ja HSR-tv yhdistyivät Avainmediaksi.
 

Seurakunnat 1990-luvulla

Vuoden 1993 lopussa helluntaiseurakuntia oli 250 ja niiden jäsenmäärä 48 700. Jäsenmäärä on pysynyt koko 90-luvun ajan melko samana. Vuonna 1999 seurakuntia oli 263 ja jäseniä 48 756. Jos helluntaikotien alaikäiset lapset lasketaan mukaan jäsenmäärään, on helluntaiherätys Suomen toiseksi suurin kirkkokunta.
 

Suomen Helluntaikirkko 2000-luvulla

Pitkällisen keskustelun jälkeen Tampereelle 15.9.2001 kokoontuneet helluntaiseurakuntien edustajat päättivät antaa luvan helluntaiseurakunnista muodostuvan uskonnollisen yhdyskunnan perustamiseen niille, jotka näkevät asian tarpeelliseksi. Tammikuussa 2002 allekirjoitettiin asiakirja Suomen Helluntaikirkko -nimisen uskonnollisen yhdyskunnan perustamiseksi ja yhdyskunta rekisteröitiin. Uskonnolliset yhdyskunnat toimivat uskonnonvapauslain alaisuudessa. Suomessa uskonnollisia yhdyskuntia ovat mm. Suomen Vapaakirkko ja Suomen baptistiyhdyskunta. Vuoden 2007 alussa Suomen 250 helluntaiseurakunnasta oli 17 liittynyt Suomen Helluntaikirkko -yhdyskuntaan. Loput seurakunnista ovat harkitsemassa liittymistä tai ovat päättäneet olla liittymättä yhdyskuntaa. Ne pysyvät rekisteröinnissä yhdistyslain alaisina yhdistyksinä.
 

Loppulauselma

"Kun helluntaiherätys saapui Suomeen, sen julistamaa sanomaa ei yleisesti hyväksytty. Niin kuin monissa muissakin maissa liikkeen kannattajien oli muodostuttava omaksi yhteisökseen ja taisteltava näkemystensä puolesta. Tästä kilvoittelusta syntyi tämän vuosisadan helluntaihistoria. Kaikesta inhimillisestä raadollisuudesta huolimatta voidaan herätysliikkeen todeta olleen elinvoimainen. Helluntailaisten lukumäärä on kasvanut, ja he ovat nähneet oppiensa saavan jalansijaa myös muissa kirkkokunnissa." (s. 386)

Helluntaiherätyksen toimenkuvaksi voidaan luonnehtia vuonna 1962 Porin talvipäivillä annetun julkilausuman ydintä "yksinomaan evankeliumin julistamiseen ja sielujen voittamiseen, johon Kristuksen seurakunta on kutsuttukin." (s. 386)

Suomen helluntaiseurakuntien nykytilanteesta tarkemmin osassa Suomen helluntaiseurakunta nyt.

Lähde
Ahonen, Lauri K. 1994: Suomen helluntaiherätyksen historia. Vapaan teologisen seuran julkaisuja. Päivä Oy, Hämeenlinna.