|
Ihminen ja uskonto
Ihminen
Maailmassa on noin 6 miljardia ihmistä, yli 200 valtiota, 12.000 etnistä ryhmää ja noin 5500 kieltä. Ihmisiä elää kaikkialla kuumista autiomaista
jääkylmiin arktisiin alueisiin; vaikeakulkuisissa viidakoissa ja tiheään asutuissa suurkaupungeissa. Kulttuurit ja tavat voivat olla hyvin erilaisia. Esimerkiksi tervehdykset ovat erilaisia eri puolilla maailmaa. Nepalissa
tervehditään laittamalla kämmenet yhteen ja kumartamalla hieman, eskimot hierovat neniä ja eurooppalaiset puristavat toistensa kättä.
Intiassa ruuat jaetaan kuumiin ja kylmiin. Ruuan lämpötilalla ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä. Esimerkiksi banaani on kylmä ruoka ja liha on
kuuma. Jotkut uskovat saavan flunssa, kun syövät banaania ja käyttävät samanaikaisesti juomanaan vettä. Viileinä talvikuukausina intialaiselle on tärkeää, että hän pitää kaulan ja pään lämpimänä; jaloista ei ole
väliä, ne voivat olla paljaana.
Uskonto
Olemme tavoiltamme ja ulkonäöltämme erilaisia, mutta kaikkialla ihmisyydessä on yhteisiä piirteitä, joista yksi on uskonto. Uskontoja on lukemattomia:
luonnonuskonnot, hindulaisuus, buddhalaisuus, islam, kristillisyys, jainalaisuus, konfutsealaisuus ja lukemattomat pienet lahkot
Uskonnot voivat olla hyvin erilaisia. Hindulaisuudessa on 33 milj. jumalaa, buhdhalaisuudessa ei periaatteessa ole ollenkaan jumalaa. Muslimi uskoo, että
viimeisellä tuomiolla Allah punnitsee hänen tekonsa. Hyvät teot laitetaan vaa'an toiseen päähän ja pahat teot toiseen. Jos hyviä tekoja on enemmän ja vaaka kallistuun siihen suuntaa Allah voi päästää paratiisiin.
Uskontonsa mukaan muslimi ei hyvän elämän jälkeenkään voi olla tuomiosta varma, vaan Allah voi heittää hänet kaikesta huolimatta kadotukseen.
Hindu uskoo syntyvänsä uudelleen kuolemansa jälkeen. Jos hän on elänyt hyvin, hän syntyy korkeaan hyvään asemaan esimerkiksi bramiiniksti. Mutta huonoja
tekoja tehnyt saa huonon aseman, hän syntyy paariaksi, kastittomaksi tai vaikka koiraksi. Miljoonien jälleensyntymien ja hyvien elämien jälkeen hindu uskoo pääsevänsä nirvanan onnellisen tiedottomaan tilaan.
Monia uskontoja on hävinnyt ja uusia uskontoja syntyy. Uskontoja on syntynyt mm. rauhoittamaan ihmisen pelkoa pahoja henkiä kohtaan tai varmistamaan hallitsijan
asemaa. Uusia uskontoja on syntynyt myös kahden uskonnon kohdatessa. Esimerkiksi aikoinaan eräs intilainen hallitsija pyrki saamaan taistelevat hindut ja muslimit sopuun yhdistämällä nämä uskonnot. Mutta hän saikin aikaan yhden
uuden uskonnon, sihkiläisyyden.
Kaikki tämä uskonnollisuus osoittaa, että ihminen tiedostaa Jumalan olemassaolon ja pyrkii etsimään Häntä.
Jumala
Raamattu kertoo Jumalan olemuksesta seuraavia asioita: Jumala on ollut alusta alkaen, ennen kaikkea muuta, Hän on tehnyt kaiken ja on kaiken yläpuolella.
Raamattu kertoo myös kuinka Jumala loi ihmisen. Hän antoi ensimmäiselle ihmisparille parhaimmat mahdolliset lähtökohdat, paratiisiolosuhteet. Ihmisellä
on vapaa tahto, hän voi harkita, punnita eri näkökohtia ja tehdä päätöksiä. Ilman valinnanvaraa ei ole mahdollista osoittaa kunnioitusta ja rakkautta. Valinnoissa rakkaus näkyy. Tiettyyn tehtävään ohjelmoitu
tietokoneen ohjelma ei voi osoittaa rakkautta. Niinpä Jumala antoi ihmiselle valinnan mahdollisuuden, jolla hän pystyi osoittamaan rakkautta ja kunnioitustaan Jumalaa kohtaa.
Mutta valitettavasti valinta oli tottelemattomuus ja rakkaudettomuus. Tämä valinta johti poispäin Jumalasta ja koko ihmiskunnan valinnat ovat johtaneet samaan
suuntaa. Sama valinta toistuu sukupolvesta toiseen.
Jumala on järjestänyt myös mahdollisuuden toiseen valintaan. Lähtökohtana on Jumalan ehdoton rakkaus. Hänelle ihminen kaikkien kulttuurien ja uskontojen
keskellä on ehdottoman tärkeä. Jokainen ihminen on ikuinen, Jumalan luomus ja Hänen kiinnostuksensa kohde.
Jumala ei jättänyt ihmiskuntaa vastaamaan yksin omien valintojensa seurauksista, vaan hän tuli ihmiseksi elämään ihmisen elämää. Jeesus on historiassa
elänyt henkilö. Hänen elämänsä, kuolemansa ja lopulta ylösnousemuksensa ovat kerran tapahtuneita tosiasioita. Ylösnousemuksessa Jeesus rakensi sillan Jumalan ja ihmisen välille. Jeesus oli sijaiskärsijä ja rangaistuksen
kantaja. Jeesuksessa Jumala tarjoaa sovintoa meille kapinoitsijoille.
Raamatun evankeliumit kertovat kuinka erilaisista ihmisistä tuli Jeesuksen opetuslapsia; oli kalastajia, verovirkamiehiä, prostituoituja ja uskonnollisia
johtajia. Apostolien teot jatkaa kertomista miten ihmisiä kaikkialta sen aikaisesta tunnetusta maailmastua ja eri uskonnoista tuli Jeesuksen seuraajia; Aasiasta, Afrikasta ja nykyisen Euroopan alueelta; oli juutalaisia, Zeuksen,
Hermeksen, Artemiksen ja muiden kreikkalaisten jumalien ja luonnon uskontojen harjoittajia. Kaikkille ihmisille kaikista eri kulttuurista Jumala tarjoaa yhteyttää ja anteeksiantoa uskon kautta Jeesukseen tänäkin päivänä.
webmaster
|