header202
WEA - www.idop.org

Kuva: Näissä kuvissa on lapsia, jotka ovat jääneet orvoiksi, kun heidän vanhempansa on tapettu mellakoissa Kadunassa Keski-Nigeriassa. Mellakat ovat aiheutuneet, siitä kun paikalliset muslimit taistelevat saattaakseen islamilaisen Sharia-lain voimaan. Monet näistä orvoista lapsista ovat nähneet vanhempiensa poltettavan elävältä tai terurastettavan hengiltä, vain sen tähden, että he ovat kristittyjä.

Islamin aiheuttamia uskonnollisia konflikteja

Islamilaisten alueiden reunoilla syntyy usein väkivaltaisia mellakoita. Konfliktit aiheutuvat islamin poliittisesta leviämisestä näillä alueilla. Mediassa näitä konflikteja käsitellään usein etnisinä, vaikka syyt ovat uskonnollisia: islamilainen ideologia motivoi sen äärikannattajia paikallisiin sotiin ja mellakoihin poliittisen islamin levittämiseksi. Useilla alueilla väkivallan kohteena ovat myös toiset muslimit, kun klassisen islamilaisen sharia-lain hallitseman valtion kannattajat taistelevat ideologiansa puolesta. Ne jotka vastustavat islamilaisen valtion syntyä ovat väkivallan kohteita.

Tämän hetken (2004) vakavimmat uskonnollisen konfliktien alueita ovat mm.:

  • Sudanin, Nigerian ja Norsuunluurannikon keskialueet. Näillä aluella kovan linjan arabi- ja Fulani-muslimit taistelevat saadakseen maan keski- ja eteläiset osat hallintaansa ja saattaakseen paikallisen väestön, jotka ovat pääasiassa kristittyjä, animisteja ja maallistuneita, sharia-lain alaisuuteen.
  • Itäisessä Indonesiassa jaavalaiset muslimit, jotka ovat saaneet vahvoja vaikutteita arabi-islamisteilta, levittävät kovan linjan islamia ja sharia-lain hallintaa Sulawesin, Malukun ja Papuan alueiden kristtyjen ja animistien alueilla.
  • Eteläisellä Filippiineillä Moro-järjestö taistelee saadakseen aikaan itsenäisen islamilaisen valtion ja sharia-lain katollisille Etelä-Filippiineille.


Kaikilla näillä esimerkkialueilla islamistit taistelevat levittääkseen poliittista sharia-lain hallitsemaa islamilaista maailmaan. Toiminnassa ovat mukana paikalliset ja muualta tulleet mujahid- tai jihad-taistelijat. He pyrkivät kaatamaan maallisen hallinnon ja saamaan myös ei-islamilaisen väestön islamin hallintaan.

Kuten kaikki sodat myös uskonnolliset sodat saavat aikaan kärsimystä, kauhu kokemuksia,  kodittomuutta ja surua. Isät ja äidit seisovat perheensä ja jihad-taistelijoiden välissä. Naisia jää leskeiksi, lapsia orvoiksi ja joillakin alueilla valloitetuista tehdään orjia. Selviintyneet jäävät kodittomiksi, hylätyiksi, ruhjotuiksi, vammautuneiksi ja traumaattisiksi.

Lähde www.idop.com
World Evangelical Alliance
 

Webmaster: nettiespoohsrk.fi, Aloitussivulle www.helluntaikirkko.fi
Espoon helluntaikirkko, Luomanportti 8, 02200 Espoo, puh. (09) 452 2891, sposti: infoespoohsrk.fi