Sunnuntain jumalanpalvelukset
Seurakunnan jumalanpalvelukset sunnuntaisin klo 11 ovat seurakunnan viikkotoiminnan päätapahtumia. Jumalanpalveluksissa kokoonnutaan yhteen vahvistumaan yhteisestä uskosta ja kuulemaan Jumalan Sanaa. Sunnuntain jumalanpalvelukset
ovat kesällä heinäkuussa poikkeuksellisesti illalla klo 18.
Jumalanpalvelukset muodostuvat yhteisestä laulusta ja rukouksesta. Merkittävä osa tilaisuutta on Raamatun opetusluento tai saarna. Opetus tai julistusvastuussa on
seurakunnan pastorit, seurakunnan johtoryhmän jäsenet tai vieraileva puhuja. Tilaisuuksissa voi myös olla seurakunnan tapahtuma, esim. kaste, seurakuntaan siunaaminen tai lapsen siunaaminen. Musiikista vastaavat seurakunnan
musiikkiryhmät.
Joka kuukauden ensimmäinen sunnuntai on ehtoollisjumalanpalvelus. Kuukaudessa on myös yksi lähetyssunnuntai. Tällöin keskitytään usein johonkin lähetystyöhön liittyvään aiheeseen ja rukoillaan
seurakunnan lähetystöntekijöiden puolesta.
Jumalanpalveluksessa on mahdollisuus jättää rukouskoriin kirjallinen rukouspyyntö, jonka puolesta tilaisuudessa rukoillaan. Tilaisuuden lopussa on mahdollisuus henkilökohtaiseen
rukouspalveluun sitä haluaville. Jumalanpalveluksen jälkeen on usein mahdollisuus jäädä kirkkokahville tai silloin tällöin myös lounaalle.
Sunnuntain opetuspuheet ja saarnat äänitetään CD-levyille, joita on
mahdollisuus hankkia itselle seurakunnan kirjanmyynnistä. Puheet siirretään myös Internettiin kuunneltavaksi.
Jumalanpalveluksen aikana on toimintaa lapsille ja varhaisnuorille
Seurakunnan salin yhteydessä on lastenhoitohuone vanhemmille ja alle 7-vuotiaille lapsille. Huoneesta voi seurata ja kuunnella jumalanpalvelusta ja lapset voivat samaan aikaan puuhailla huoneessa olevien
lelujen, kirjojen tai piirustuspaperien kanssa. Alakerrassa on tilaisuuden aikana pyhäkoulut ja myös varkkiraamis varhaisnuorille.
Tarkemmat tiedot jumalanpalveluksista löytyvät seurakunnan viikko-ohjelmasta. Voit kuunnella sunnuntaisaarnan Internetistä Musiikista vastuulliset löydät musiikkityön sivuilta Voit katsoa joitakin nauhoitettuja jumalanpalveluksia videotiedostoista Seurakunnan lapsityö
|