Osa I: ellei ketään lähetetä

Lähettäjien tarve

Kukaan ei voi lähteä ellei joku lähetä, opettaa Paavali kokemuksesta tietäen mistä puhuu. Hän ei aseta lähtijöitä ja lähettäjiä arvojärjestykseen vaan näkee kokonaisuuden tarvitsevan molempia yhtä välttämättä (ks. Rm. 10:13-15). Paavalin tavoin meidänkin on herättävä näkemään, että lähettäminen on yhtä paljon lähetystyötä kuin lähteminen. Lähetystyötä tekee työryhmä, jossa osa varustaa ja osa kuluttaa varusteita. Siksi on harhaanjohtavaa nimittää lähetystyöntekijöiksi ainoastaan lähtijöitä. Myös lähettäjä on lähetystyöntekijä! Lähettäjäkään ei jaksa tehdä työtään hedelmällisesti ilman lähetyskutsua. Lähetystyön kokonaisuus voi toimia kauniisti yhteen vain siten, että lähettäjät ja lähtijät löytävät oman paikkansa.

Mitä lähettäminen on?

Lähettäjällä ja lähtijällä on yhteinen näky, jonka toteuttamiseen lähettäjä varustaa lähtijän. Lähettämisessä siis ei ole kyse pelkästä rahasta eikä tehtävänsä ymmärtävän lähettäjän vastuu lopu siihen, että uusi lähetti on saatu kentälle ja hänen palkkamenonsa on budjetoitu seurakunnan tulo- ja menoarvioon. Myös teltantekijälähetti tarvitsee lähettäjät rinnalleen! Lähettäjä on lähetin kokonaisvaltainen tukija. Ymmärtääkseen mitä tämä tarkoittaa on oltava selvillä lähetin tarpeista.

Jatkuva avoin yhteydenpito voi taata sen, että kotiseurakunnassa pysytään lähetin tilanteen tasalla. Lähettiä auttaisi kuitenkin, jos lähettäjät voisivat olla jo askelen edellä lähetin tarpeisiin vastaamisessa. Lähettäjillä voi olla omasta tehtävästään niin paljon tietoa, että he voivat ennakoida lähettinsä tulevia tarpeita. Esimerkiksi vieraaseen kulttuuriin sopeutumisen vaiheita on tutkittu paljon ja niistä on saatavilla hyödyllistä tietoa.

Vieraassa kulttuurissa työskentelevän lähetin kokemukset noudattavat usein seuraavantapaista kaavaa:

1. Lähetyskutsu katkaisee "normaalin elämän".
2. Lähetyskandidaatti hyväksyy kutsun ja saa sille seurakunnan tunnustuksen.
3. Työkohde selviää ja lähtijä elää lähtökriisiä.
4. Ensimmäinen työkausi alkaa onnellisilla "kuherruskuukausilla" uudessa kulttuurissa.
5. Kulttuuristressi alkaa vaivata ja kehittyy tavallisesti kulttuurishokiksi.
6. Kulttuurishokista selvinnyt lähetti elää hedelmällistä työjaksoa.
7. Kentältä paluu aiheuttaa uuden kriisin ja ehkä takaperoisen kulttuurishokin.

Yhteistyötä helpottaa huomattavasti, jos kotimaassa työskentelevä lähetystyöryhmän osa on tietoinen näiden vaiheiden olemassaolosta ja siitä, mitä elämäntilannetta lähetti kulloinkin käy läpi. Ennen kentälle lähtöä eletään usein vaikeaa irrottautumisvaihetta, joka palkitaan kentälle saavuttua upeilla kuherruskuukausilla. Alkuihastuksen vallassa vaikeuksia jaksaa katsoa myönteiseltä kannalta. Väistämätön vaihe uudessa kulttuurissa on kuitenkin kulttuuristressi, jota yleisemmin nimitetään dramaattisesti kulttuurishokiksi. Vieraan kulttuurin piirteet tuntuvat aika ajoin ylitsepääsemättömän rasittavilta, ja lähetti joutuu kasvokkain kielteisten tunteiden kanssa, joita kutsumuksen maan kansalaiset hänessä herättävät. Kulttuuristressi voi kestää vuosia, ja joskus se päättyy kentältä paluuseen. Lähettäjiensä tuella lähetti voi kuitenkin selvitä vaikeastakin kulttuurishokista. Sen läpikäynyt lähetti on tutkimusten mukaan parhaassa työvireessä: hän tuntee kulttuurin hyvät ja huonot tavat, ja häntä motivoi Jumalan rakkaus, joka ohjaa hänet hedelmälliseen palvelutyöhön. Uuden kriisin aiheuttaa paluu kotimaahan, jonka elämästä lähetti on pakostakin vieraantunut vuosien kuluessa. Lähettäjien tehtävä on tällöin sopeuttaa lähetti elämään kotimaassa.

Liian usein näkee seurakuntien ruokkivan itseään lähettiensä kutsumustietoisuudella, vaikka sama Jumala on kutsunut niin lähetin kuin lähettäjänkin. Seurakuntien on välillä vaikea sietää lähettiensä inhimillisyyttä, saati heikkoutta. Hyvin harva lähetti voi rehellisesti kertoa kulttuurishokkikokemuksistaan seurakuntakirjeissä, jos samalla on pelättävä tuen loppumista.

Lähettäjän on myönteisellä tavalla nähtävä lähetin inhimillisyys. Lähetti on laskettava jalustalta alas, jotta hän voisi avoimesti kertoa tarpeistaan ja vaikeuksistaan lähettäjilleen. Tasaveroinen yhteistyö on mahdollista vasta, kun nähdään terveesti ristiriita lähetin puutteellisuuden ja yhteisen näyn suuruuden välillä. Vahva lähettäjäseurakunta ei tarvitse yli-inhimillistä lähettiä vaan se voi lähettää matkaan tavallisen ihmisen, jonka Jumala on kutsunut.

Maria K.

Ajatuksia viritti Neal Pirolon teos Serving as Senders (Operation Mobilisation Literature Ministry)

Lue myös Osa II