Väärän elokuvan katsominen voi jättää lapselle pysyviä traumoja

Valtion elokuvatarkastamo järjesti kriittisen elokuvakatselun työpajan helsinkiläisellä ala-asteella. Työpajaan osallistui yli kolmesataa oppilasta 1. - 6. luokilta. Työpajan kyselyn mukaan kiellettyjä elokuvia oli katsottu jokaisessa luokassa, jokaisella luokka-asteella. Joissakin luokissa yli puolet oppilaista olivat katsoneet heidän ikäisiltään kiellettyjä elokuvia.

Kyselyssä selvisi myös, että monilla lapilla oli elokuvien tähden pitkäaikaisia pelkotiloja. Yli puolet saattoi ilmoittaa joillakin luokilla ohjelman jääneen vaivaamaan ja pelkotila ei mennyt ohi. Eniten pelkoja oli aiheutunut 9-vuotiaana nähty Taru sormusten herrasta ja Harry Potter -elokuvista. Molemmat elokuvat ovat kielletty alle 9-vuotiailta. Laki sallii 9-vuotiaankin katsoa elokuvan aikuisen seurassa, mutta se ei valitettavasti estä pelkotiloja.

Työpajan yhteydessä luokkien vanhemmille oli lähetetty kyselylomake. Kysely osoitti, että vanhemmat tuntevat lainsäädännön huonosti. Ikärajoja luullaan usein suosituksiksi, vaikka ne ovat sitovia. Videon myyminen, vuokraaminen ja lainaaminen kieltorajaa nuoremmalle on rikos. Videot ja elokuvat, joissa on merkintä K-7 ovat kiellettyjä alle 7-vuotiailta, merkintä K-11 kieltää videon ja elokuvan alle 11-vuotialta ja niin edespäin. Ikärajojen tarkoitus on turvata lasten mielenterveyttä.

Lapsen itsensä ei pidä antaa päättää, mitä hän katsoo, koska hän ei siihen kykene. Aikuisen on otettava vastuu lapsen puolesta. Vain aikuisten asettamien rajojen sisäpuolella lapsi voi tuntea itsensä vapaaksi. Lasten ei pitäisi antaa katsoa tv:tä ilman aikuisen valvontaa.

Lapsille suosituista Pokemon ja Digimon -ohjelmista suurin osa on kiellettyjä alle 7-vuotialta (K-7) ja vain osa on sallittu nuoremmille. Työpajassa näytettiin Digimon-ohjelmasta pieni pätkä, ja jo pelkän nimen mainitseminen aloitti riehunnan ja taisteluliikkeiden esittämisen. Ohjelman jälkeen luokka oli entistä levottomampi. Näiden japanilaisten piirrettyjen hahmot ovat suloisen lapsenkasvoisia, mutta kaikki ongelmat ohjelmissa ratkaistaan yleensä väkivallalla.

Lapset eivät aina kerro peloistaan vanhemmille. He luulevat usein samanikäisten uskaltavan katsoa mitä vain. 6.-luokkalaiset eivät paljasta luokkakavereilleen katsovansa Pikku kakkosta. Pelkotilojen vaikutuksena on taantuminen kehityksessä: nukahtamisvaikeuksia, yökasteluja tai vanhempien herättelyä öisin. Katselukokemusten aiheuttamat pahimmat pelot ovat jo traumoja. Lapset eivät kykene menemään tilainteisiin ja paikkoihin, joissa he ovat järkyttyneet.

Pahimmat katselujärkytykset voivat jättää lapseen pysyvän trauman. Trauma syntyy, kun lapsi kokee liikaa suhteessa psyykkisiin puolustusmekanismeihinsa. Pienelle lapselle on sama, näkeekö hän väkivaltaa oikeassa elämässä vai televisiossa. Jos pelot pysyvät viikkoja ja kuukausia, tällöin on mahdollista, että ne jättävät pysyvän jäljen.

Ohjelmien vaikutusta vähätellään usein vertaamalla niitä pelottaviin kuunneltuihin tai luettuihin satuihin. Saduissa kuitenkin lapsella on mahdollisuus muodostaa mielikuvat itse ja muokata ne sellaisiksi, että hän selviää ajatustensa kanssa. Sen sijaan näköhavaintoa vastaan lapsi on suojaton.

Lähde: Suomen Kuvalehti 8.4.04, s. 59 – 62.

webmaster