Jeesuksen ylösnousemuksen loogiset perusteet

Sisältö

Miksi uskoa kristittyjen Jumalaan?
Vakuuttava todistusaineisto ylösnousemuksen puolesta

1. Pyörtymisteoria: "Jeesus vain pyörtyi ristillä."

2. Salaliittoteoria: "Apostolit varastivat Jeesuksen ruumiin."

3. Hallusinaatio teoria: "Apostolit näkivät omia näkyjään."

4. Taru teoria: "Ylösnousemus on apostolien ja alkukristittyjen luoma taru"

5. Jeesus nousi kuolleista - kristinusko on totta

Lähteet

 

Miksi uskoa kristittyjen Jumalaan?

Kristittyjen väitteet, että heidän uskontonsa on ainut oikea uskonto, ja että Jeesus on ainut mahdollinen tie Jumalan yhteyteen on kahden viime vuosituhannen aikana ärsyttänyt monia. Sana "ainut" ei ole oikein koskaan muotia! Kaikki haluaisivat itse valita reittinsä. Jeesus kuitenkin itse sanoo: "Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani", (Joh. 14:6).

UT:ta lukiessa ei ole vaikea huomata, että Jeesuksen opetus kokonaisuutenakin keskittyy Häneen itseensä. Hän todellakin väitti tulleensa ainoaksi tieksi Jumalan luokse.

Miksi ihmiset sitten alunperinkään uskoivat moista ärsyttävää väitettä? Hyvin yksinkertaisesta syystä: Jeesus todisti puheensa nousemalla kuolleista. Se tekee kristinuskosta ainoan uskonnon, ideologian tai maailmankatsomuksen, joka perustuu historialliseen ihmeeseen - Jeesuksen Kristuksen ruumiilliseen ylösnousemukseen.

Seuraava looginen kysymys onkin: "Mikä sai antiikin ihmiset uskomaan Jeesuksen todella nousseen kuolleista?" Miten voidaan selittää se, että parissa sadassa vuodessa monikulttuurinen ja -jumalainen Rooman valtakunta oli uuden uskon läpäisemä? Uskon, joka perustui kuolleen miehen ylösnousemukseen.

Miljoonat antiikin ihmiset uskoivat Jeesuksen ylösnousemukseen ennen kaikkea kahdesta syystä: Kristittyjen todistuksen, sekä kiistämättömän todistusaineiston tähden. Kristittyjen todistuksesta teki uskottavan kiistaton elämänmuutos ja konkreettisesti ilmennyt Jumalan voima. Mutta he myös esittivät loogisen todistusaineiston väitteensä tueksi.


Vakuuttava todistusaineisto ylösnousemuksen puolesta

Heti Helluntaipäivänä, kun Pietari astui puhumaan kansanjoukolle, hän muistutti kuningas Daavidin haudan olevan yhä kaikkien nähtävissä, kun taas Jeesusta olisi turha haudasta etsiä. (Apt. 2:29-32). Myös Johannes esittää evankeliuminsa lopussa lukijoilleen kolme todistusta Jeesuksen ylösnousemuksesta:

a) silminnäkijät (20:26-29)- Magdalan Maria ja opetuslapset, jopa Tuomas
b) konkreettinen todistus aineisto (20:1, 5, 7)
- siirretty kivi, tyhjä hauta, käärinliinat ja hikiliinan
c) kirjoitettu raportti (20:31)

"Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika"

Myöhemmin hän vakuutta kirjeensä vastaanottajille itse kohdanneensa ylösnousseen Jeesuksen: "... minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselleet ja käsin koskettaneet, siitä me puhumme ..." (1. Joh. 1:1).

Kristinusko oli alusta alkaen historiallinen usko. Se ei ollut sokeaa uskoa, vaan loogisesti perusteltua  uskoa. Sen keskeisimmän väitteen todenperäisyyden, Jeesuksen ylösnousemuksen, saattoi halutessaan tarkistaa. Loogisella tarkoitetaan järkevää. On olemassa esim. kertotaulu, on olemassa ns. maalaisjärki. On olemassa oikeita ja vääriä vastauksia - myös historiallisille tapahtumille on olemassa loogisia ja vähemmän loogisia selityksiä.

Tänä päivänä meillä on viisi loogista mahdollisuutta vastata kysymykseen: "Nousiko Jeesus haudasta?" Nämä viisi mahdollisuutta eivät oleta ennakolta mitään muuta, kuin että tänään on olemassa Uuden Testamentin kertomukset ylösnousemuksesta ja Kristillinen seurakunta joka siihen uskoo. Näistä kahdesta tosiasiasta seuraa viisi eri vaihtoehtoista selitystä ylösnuosemukselle:

1. Raamattu on totta - Jeesus kuoli ja nousi haudasta

Jeesus ei noussut kuolleista

2. Hallusinaatio: apostoleita huijattiin
3. Salaliitto: apostolit olivat huijareita
4. Taru: apostolit loivat legendan ylösnousemuksesta
5. Pyörtyminen - Jeesus ei kuollut

Kolme näistä vastauksista osoittautuu nopeasti vääriksi:


1. Pyörtymisteoria: "Jeesus vain pyörtyi ristillä."

"Jeesus ei kuollutkaan ristillä, hän vain pyörtyi ja virkosi myöhemmin! Kaivettiinhan WTC:n raunioistakin uhreja elossa vielä päiviä tapahtuneesta."

Miksi tämä ei ole kovin uskottava selitys tapahtuneelle?

a) Roomalainen sotilas olisi maksanut kuolemalla vangin paon. Ristiinnaulitseminen "toimi" aina. Se oli niin raaka teloitustapa, että keisari Konstantinius kielsi sen myöhemmin. Kun keisari Vespaniuksen poika Titus valloitti Jerusalemin syyskuussa v. 70, hänen joukkonsa  ristiinnaulitsivat monia juutalaista. Yhdenkään ei kerrota selvinneen. Lääketieteellinen selvitys Ristiinnaulitsemisesta on raakuutensa vuoksi K-18 aineistoa!

b) Skeptikko-opetuslapsi Tuomas tuskin olisi palvonut puolikuollutta ja pahoinpideltyä miestä Jumalanaan, kuoleman voittaneena Herranaan (Joh. 20:19-29).

c) Miten puolikuollut mies olisi siirtänyt kiven haudalta ja päihittänyt sitä vartioivat Roomalaiset sotilaat?

d). Minne Jeesus sitten joutui?

Jos hän olisi vironnut henkiin, hänet olisi etsitty ja kaivettu esiin vaikka kiven kolosta.


2. Salaliittoteoria: "Apostolit varastivat Jeesuksen ruumiin."

"Apostolit varastivat ruumiin ja keksivät maailman kuuluisimman valheen. Onhan ihmisiä ennenkin jymäytetty. Taikuri Copperfield on saanut Vapaudenpatsaankin katoamaan, kai nyt yhden ruumiin saa aina hävitettyä!"

Tämä ei ole oikein looginen vastaus ainakaan seuraavista syistä:

a) Kukaan ei koskaan tunnustanut salaliittoa, vaikka jotkut luopuivat uskostaan vainoissa ja kidutuksissa.

b) Jos opetuslapset olisivat keksineet koko jutun, he olisivat olleet kaikkein luovimpia, viisaimpia, älykkäimpiä fantasiakirjailijoita koko historiassa. Tosiasiassa he olivat vain tavallisia kalastajia ja duunareita. Ei mitään kirjallisuuden uranuurtajia.

c) Apostolien elämä todistaa salaliittoa vastaan: he olivat yksinkertaisia ja rehellisiä - ei mikään todista vilpittömyyttä niin kuin marttyyrikuolema. Ja olisiko petos voinut muuttaa heidän elämänsä niin radikaalilla tavalla: pelosta uskoon, epätoivosta luottamukseen, epätietoisuudesta järkähtämättömään varmuuteen, piileskelystä avoimeen todistukseen: "Jeesus elää!" Kyse ei ollut vain vilpittömyydestä, vaan suuresta muutoksesta apostolien elämässä (vrt. Joh. 20:19a ja Apt. 4:13).

d) Ei mitään motiivia moiselle valheelle. Valheet ovat aina itsekkäitä, mutta usko ylösnousemukseen johti suurimpaan epäitsekkyyteen, mitä maailman koskaan on nähnyt. Palkaksi ylösnousemuksen julistamisesta opetuslapset saivat pilkkaa, kidutusta, vankeutta, ja lopulta teloituskuoleman. Miksi he olisivat valehdelleet?

e) Minne Jeesus sitten joutui? Copperfieldin taikatempun jälkeen Vapaudenpatsas ilmestyi takaisin. Jeesuksen ruumista, tai sen jäänteitä, ei sen sijaan koskaan löydetty. Juutalaiset uskonnolliset johtajat olisivat etsineet ruumiin, jos se olisi ollut löydettävissä. Heillä oli siihen motiivi ja valta. Haudanryöstäjä taas olisi vienyt ruumiin hallitusmiehille - hyvästä rahasta!


3. Hallusinaatio teoria: "Apostolit näkivät omia näkyjään."

"Jos näet kuolleen miehen kävelevän ja puhuvan, etkö nipistäisi itseäsi ja tarkistaisi oletko hereillä? Ja jos edelleen näkisit saman, etkö ajattelisi sen olevan hallusinaatio, eli harhakuva? Miksi et ajattelisi samoin Jeesuksen ylösnousemuksesta?" Tämäkään ei ole kovin uskottava vastaus seuraavista syistä:

a) Liian monta silminnäkijää. Hallusinaatiot ovat yksityisiä. Paavali kertoo Jeesuksen ilmestyneen kuolemansa jälkeen "samalla kertaa yli viidellesadalle… joista useimmat ovat yhä elossa", (1. Kor. 15:3-8).

b) Silminnäkijät olivat luotettavia. He olivat yksinkertaisia ja rehellisiä ihmisiä, joilla oli ensikäden tietoa tapahtumista. Ei mitään erakkoja tai fakiireja, jotka näkevät pieniä vihreitä miehiä istuessaan pylvään päässä.

c) Hallusinaatiot kestävät yleensä vain sekunteja, korkeintaan minuutteja, mutta tämä pyöri kuviossa 40 päivää historioitsija Luukkaan mukaan (Apt. 1:3). Historia ei tunne yhtään esimerkkiä tällaisesta "kestohallusinaatiosta!"

4. Opetuslapset eivät odottaneet näkevänsä Jeesuksen. Me toisinaan olemme kuulevinamme ääniä, joita oletammekin kuulevamme, esim. kännykän soittoääni-sävelmä. Opetuslapset taas eivät odottaneet näkevänsä Jeesuksen - aluksi he eivät edes uskoneet silmiään! Emmauksen tien kulkijat eivät olleet tunnistaa Jeesusta sitten millään. Tämäkään ei sovi yhteen hallusinaatio teorian kanssa.

5. Hallusinaatiot eivät syö (Joh. 21:14), eikä niitä voi koskettaa.

6. Minne Jeesus sitten joutui?

Jeesuksen ruumista ei löytynyt, hauta oli tyhjä, kuten olemme todenneet. Jos kyse olisi ollut hallusinaatiosta, apostolien vastustajat olisivat tuoneet Jeesuksen ruumiin näytille, ja ilosanoman saarnaus olisi loppunut lyhyeen.

Sekä pyörtymis-, että salaliitto- ja hallusinatioteoriat kaatuvat omaan mahdottomuuteensa. Ne ovatkin yleisesti hylätty epäloogisuutensa vuoksi.

Nyt siirrymme ainakin Suomen mediassa suosituimpaan selitykseen Jeesuksen ylösnousemukselle. Se ei välttämättä ole yhtään edellisiä loogisempi, mutta kylläkin monimutkaisempi ja "sivistyneemmältä" kuulostava. Siksi tarkastelemme sitä myös huolellisimmin. Se on nimeltään myytti- tai taruteoria.


4. Taru teoria: "Ylösnousemus on apostolien ja alkukristittyjen luoma taru"

"Apostolit ja alkukristityt loivat opettavaisen tarun, johon sitten alkoivat aivan vilpittömästi uskoa. Jeesus nousi ylös vain heidän mielessään, heidän uskonnollisessa elämässään ja mietiskelyssään. Se oli heille vähän samanlainen juttu kuin Väinämöinen muinaisille suomalaisille."

Tällä Taru-teorialla on jo pitkään ollut paljon kannatusta myös Helsingin ylipiston teologisessa tiedekunnassa. "Liberaaliteologit" väittävät, ettei juuri kukaan Jeesuksen alkuperäisistä seuraajista tosissaan uskonut Jeesuksen nousseen kuolleista, mutta muutama vuosikymmen myöhemmin lähes kaikki uskoivat siitä luotuun taruun!

On kuitenkin olemassa lukuisia syitä, miksi Raamatun kertomukset ylösnousemuksesta tuskin ovat keksittyjä:


Uuden Testamentin käsikirjoitusten yleinen luotettavuus

Evankeliumit kirjoitettiin, kun tuhannet tapahtumien silminnäkijät olivat vielä elossa. Satukirjasta, jonka väitettiin olevan totta, ei koskaan olisi tullut aikansa bestselleriä. Mutta Raamatusta tuli. Maailman museoissa ja yliopistoissa on vieläkin yli 25 000 antiikin aikaista UT:n kopiota jäljellä, varhaisimmat ensimmäiseltä vuosisadalta.

Historiallisen dokumentin luotettavuuden määräävät kaksi seikkaa:

a) olemassa olevien käsikirjoituskopioiden määrä
b) alkuperäisen käsikirjoituksen ja varhaisimman nyt olemassa olevan kopion aikaväli

Mitä lyhyempi aikaväli, sitä vähemmän kirjoitukset ovat muuttuneet käsin kopiointi prosessissa, ja mitä enemmän säilyneitä käsikirjoituskopiota, sitä paremmin niitä voidaan verrata toisiinsa epäselvissä kohdin. Alla oleva taulukko osoittaa selvästi, kuinka Uusi Testamentti painii aivan omassa sarjassaan verrattuna mihin tahansa toiseen antiikin kirjoitukseen. Se ei ole kirkon kirjoittama kirja, vaan erittäin luotettava historiallinen dokumentti!

Kirjoittaja

Milloin Kirjoitettu

Varhaisinkopio

Aikaväli

Säilyneiden kopioiden määrä

Caesarin sodat

100-44 eKr.

900 jKr.

1000 vuotta

10

Platon Tetralogoin

427-347 eKr.

900 jKr.

1200 vuotta

7

Thucydides

460-400 eKr.

900 jKr.

1300 vuotta

8

Sophocies

496-406 eKr.

1000 jKr.

1400 vuotta

100

Catullus

54 eKr.

1550 jKr.

1600 vuotta

3

Euripides

480-406 eKr.

1100 jKr.

1500 vuotta

9

Aristoteles

384-322 eKr.

1100 jKr.

1400 vuotta

5

Uusi Testamentti

40-100 jKr.

125 jKr.

25 vuotta

yli 25 000




Ei tarpeeksi aikaa tarun kehittymiselle.

Taruteorian kannattaja eivät muista mainita, että esim. kertomukset yliluonnollisista ihmeistä Aleksanteri Suuren elämässä kehittyivät vähitellen yli 1000 vuoden kuluessa. Sanomaan Jeesuksen ylösnousemuksesta taas uskottiin laajasti viimeistään parikymmentä vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen, kuten pian näemme.

Vuoteen 1956 asti monet teologit esittivät, ettei alkuseurakunta vaivautunut kirjoittamaan sanomaansa muistiin, koska se odotti Jeesuksen palaavan pikaisesti. Kuuluisat Qumranin kirjakäärölyödöt romuttivat tämän käsityksen. Qumranin Essealais-yhteisö odotti kiihkeästi messiasta, ja silti se kirjoitti asiastaan tarmokkaasti. Tähän vedoten Carsten Peter Thiede kirjoittaakin: "Eskatologinen (eli lopunaikaa odottava) liike ei tyydy suulliseen tiedon välitykseen, vaan kirjoittaa asiastaan. Se kirjoittaa, nopeasti ja paljon, sillä se haluaa saattaa löytönsä muiden tietoon." Thiede jatkaa: "Evankeliumeja ei suinkaan kirjoitettu vasta jälkeenpäin eri seurakunnissa, kun Kristuksen pikaisesta paluusta ei ollut enää toiveita... Evankeliumit olivat päinvastoin odotuksen välttämätön osatekijä... Jeesuksesta kertova kirjallisuus oli ensimmäisen hetken tarpeiden sanelemaa." (S. 256.)


Paavalin todistuksen varhaisuus 1. Kor. 15:3-8

Kuinka sitten voidaan osoittaa, että sanomaan Jeesuksen ylösnousemuksesta todellakin "uskottiin laajasti viimeistään parikymmentä vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen?" Paavali todisti ylösnousemuksesta jo n. vuonna 51 jKr. 1. Kor. 15:3-8:

    "Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa: Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista. Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa, vaikka jotkut ovatkin jo nukkuneet pois. Tämän jälkeen hän ilmestyi Jaakobille ja sitten kaikille apostoleille. Viimeiseksi kaikista hän ilmestyi minullekin, joka olen kuin keskosena syntynyt."

Jopa ns. liberaaliteologit uskovat Paavalin kirjoittaneen 1. Kor. kirjeen n. 55-57, vain parikymmentä vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Paavali kirjoittaa myös "annoin teille tiedoksi", ei "annan nyt". Korinttilaiset olivat saaneet opetuksen Jeesuksen ylösnousemuksesta jo Paavalin ensivierailulla Korintissa, noin vuonna 51, ei vasta nyt kirjeessä.

Myyttisen tarun syntymiseen kuluu vähintään kahden sukupolven aika, otollisissakin olosuhteissa. Mutta nyt ei puhuta sen enempää kahdesta sukupolvesta kuin otollisesta tarun synnyttämishetkestä. Nyt puhutaan vain vajaasta kahdestakymmenestä vuodesta ja Paavalista, oikeaoppisesta juutalaisesta rabbista, jolle yhden ihmisen ylösnousemus ennen tuomiopäivää olisi merkinnyt suurta harhaoppia! Paavalin tiedot eivät siis ole varhain, vaan hyvin varhain syntyneitä. Alle 20 vuodessa niistä oli tullut "vakiintunut osa kirkon uskontunnustusta".

Jo pelkästään Paavalin oman todistuksen perusteella, on hyvin vaikea uskoa Taruteoriaa - teoriaa, jonka mukaan "juuri kukaan Jeesuksen alkuperäisistä seuraajista ei uskonut Jeesuksen nousseen kuolleista, mutta vain kaksi vuosikymmentä myöhemmin lähes kaikki vilpittömästi uskoivat siitä luotuun taruun!"


Evankeliumien ylösnousemuskertomusten varhaisuus

Paavalin kirjeiden lisäksi UT:ssa on neljä kirjallista dokumenttia, jotka kirjoitettiin viimeistään 40-50 v. tapahtumien jälkeen. Tämä on ainutlaatuista antiikin historiassa! Esim. suurin osa siitä, mitä tiedämme Aleksanteri Suuresta, on peräisin yhdestä ainoasta lähteestä, joka kirjoitettiin nelisensataa vuotta hänen elämänsä jälkeen. Kaiken lisäksi UT:n ylösnousemuskertomukset eivät ole luotettavia vain varhaisuutensa tähden, vaan myös sisältönsä vuoksi.


UT:n ylösnousemakertomusten sisältö

Evankeliumien ylösnousemuskertomukset ovat itsenäisiä todistuksia, eivät toistensa kopioita. Näemme niissä juuri sellaisia eroavaisuuksia, kuin silminnäkijä kertomuksissa voi olettaa löytävänsä. Jokainen neljästä evankeliumista kertoo saman tapahtuman omasta näkökulmastaan, tai haastattelemiensa ihmisten näkökulmasta. Kuitenkaan kertomukset eivät ole ristiriitaisia. Tämä sinänsä on jo ihme, kun ajattelemme esim. John F. Kennedyn murhaa. Hänen surmaamisensa sentään nähtiin suorassa TV lähetyksessä, ja silti silminnäkijä lausunnot olivat täynnä ristiriitaisuuksia. Kukaan evankeliumien kirjoittajista taas ei kiistä sitä, mitä toinen kertoo! Kaikki ovat ennen kaikkea yhtä mieltä kahdesta keskeisestä asiasta:

1. Jeesuksen hauta oli tyhjä
2. Jeesus ilmestyi useita kertoja eri paikoissa seuraajilleen

Niinpä meillä onkin ylösnousemuksesta todistusaineisto, jonka pitäisi vakuuttaa kuka tahansa loogisesti ajatteleva tuomari. Kaikkein pätevin todistus oikeudessa on nimittäin usean todistajan toisistaan riippumaton mutta silti ristiriidaton todistus.

Jo Paavalin todistuksesta näimme, kuinka vaikea on uskoa selitykseen, jonka mukaan joukko ihmisiä (joka ennestään tiesi tarinan perättömäksi) keitti kokoon yhden version tästä tarinasta ja alkoi uskoa siihen. Mitä onkaan sanottava taruteoriasta, jonka mukaan näin tapahtui viiteen eri otteeseen? Se alkaisi olla jo paljon suurempi ihme kuin ylösnousemus!


Ylösnousemuskertomusten yksityiskohdat

a) Maltillisuus ja realismi - ei legenda aineksia
Myytit kuulostavat aivan erilaisilta, niissä ei ole silminnäkijän leimaa. Esim. ns. Pietarin evankeliumi toiselta tai kolmannelta vuosisadalta kuvaa legendanomaisesti Jeesuksen ylösnousemusta liittäen siihen myös teologisia teemoja. Siinä kivi vierii itsestään pois haudan suulta. Ensin haudasta astuu ulos kolme melko suurta miestä, kahden pää ulottuu pilviin ja kolmannen pilvien yläpuolelle! Sitten ulos tulee risti, ja taivaasta kuuluu ääni: "Oletteko saarnanneet niille, jotka nukkuvat?" ja yllätys yllätys, risti vastaa: "Kyllä."

Antiikin legendat, jopa kristillisiä aineksia sisältävät, kuulostavat täysin erilaisilta kuin evankeliumien ylösnousemuskertomukset!

b) Ylösnousemuksen ensimmäiset todistajat olivat naisia.
Tuohon aikaan heidän todistustaan ei pidetty luotettavana (Luuk. 24:9-11). Siksipä Paavali ei mainitsekaan Jeesuksen ilmestymistä naisille kirjeessään Korinttilaisille. Olisi ollut hyvin outoa liittää heidät keksittyyn myyttiin.

c) Monet yksityiskohdat, jotka eivät liity juonenkulkuun.
Esim. kuka olisi tarkoituksellisesti sepittänyt kertomuksen, josta voisi päätellä Jeesuksen nousseen kuolleista alastomana?!

d) Ei teologisointia.
Keksityissä kertomuksissa ei juuri mitään jätetä selittämättä. Johannes taas ei selitä esim. miksi Maria ei saanut ensin koskea Jeesusta.

e) Yleisesti tunnetut henkilöt, erityisesti Joosef Arimatialainen
UT:n kirjoittajat käyttivät ylösnousemuskertomuksissa melkoisesti tunnettujen henkilöiden nimiä, mm. Pilatus, Kaifas. He olisivat voineet helposti todistaa tarinan perättömäksi.

Kaiken huipuksi jokaisen evankeliumin mukaan juutalaisten suuren neuvoston jäsen Joosef Arimatialainen hautasi Jeesuksen omaan hautaansa. Tällaisen sikäläisen kansanedustajan liittäminen keksittyyn kertomukseen olisi ollut sulaa hulluutta - kuka tahansa olisi tiennyt oliko tämän nimistä miestä ensinnäkään ollut, ja jos oli, kuka tahansa olisi voinut kysyä häneltä totuuden tyhjästä haudasta.

Kaikesta tästä näemme, miten heikolla perustalla suosittu taruteoria seisoo. Sekä ylösnousemuskertomusten varhaisuus, että niiden sisältö ja tyyli, tekevät Taru-teoriasta hyvin epäloogisen, voisi sanoa epätoivoisen, selitysyrityksen.


5. Jeesus nousi kuolleista - kristinusko on totta

Jäljellä on enää yksi looginen vaihtoehto: Jeesus todella nousi kuolleista, Raamattu on totta. Toki monet tahtoisivat kumota myös tämä vastauksen:

"Ihmeitä ei tapahdu, ja sillä selvä!"

Mutta tämä on jo etukäteen päätetty vastaus, joka ei vaivaudu tutkimaan faktoja. Tällaisella asenteella ei ainakaan ole mitään tekemistä järjen ja logiikan kanssa.

"Kirja ei todista mitään - en usko ennen kuin itse näen!"

Jos sanot näin, päätät olla välinpitämätön konkreettisesta todistusaineistosta. Aivan kuin sulkisit silmäsi, ja sitten valittaisit ettet näe! Jos jokin kirjallinen dokumentti on joskus jotakin todistanut, niin UT:n kirjoitukset ovat todistaneet, ja yhä todistavat Jeesuksen ylösnousemuksen historialliseksi tosiasiaksi!

"Miksi kristittyjen pitää olla niin kapeakatseisia?

"Miksi heidän täytyy jankuttaa Jeesuksen ruumiillisesta ylösnousemuksesta? Onko se nyt niin tärkeä juttu? Mikseivät he voi vain nähdä syvällistä symboliikkaa ylösnousemuksessa?"

Kyllä he voivat. Jeesuksen ylösnousemus on tarujen taru! Siinä nähdään ihmiskunnan syvä kaipaus mitä monet tarinat aavistelevat, ja mitä jokainen kevät julistaa: Kuolema on voitettu! Mutta kertomus Jeesuksen ylösnousemuksesta on taru josta tuli totta. Siksi meidän on otettava todesta kaikki mitä Jeesus opetti eläessään maan päällä. Siksi on niin tärkeää kuka hän meille on.

Koska yksikään neljästä muusta vaihtoehdosta ei kestä kriittistä tarkastelua, ainut looginen selitys todistusaineistolle on se, että Jeesus todella nousi kuolleista. Todistusaineisto on tarpeeksi massiivinen vakuuttamaan kenet tahansa avoimin mielin totuutta etsivän. Verrattuna mihin tahansa historialliseen tapahtumaan, Jeesuksen ylösnousemuksella on erittäin uskottava todistusaineisto takanaan. Jos et usko siihen, teet tahallisen poikkeuksen säännöistä, joita muutoin käytät totuuden ja valheen arvioimiseen. Miksi kukaan tekisi niin?


Lopullinen todistus

Jokainen meistä lopulta uskoo johonkin. Kuinka pysyvät ovat maailmankatsomuksemme perusteet? Usko Jeesuksen ylösnousemukseen antaa mielestäni kaikkein parhaat lähtökohdat perustellun maailmankatsomuksen rakentamiseen. Kristityt eivät kuitenkaan ole vakuuttuneita Jeesuksen ylösnousemuksesta vain todisteiden tähden. He ovat vakuuttuneita siitä myös todistuksen tähden . Jokainen kristitty on uusi lenkki katkeamattomassa todistuksen ketjussa joka ulottuu läpi historian. Aina tyhjälle haudalle jossa Magdalan Marian ensimmäisenä kohtasi ylösnousseen Jeesuksen ja lähti kertomaan muille: "Herra on noussut kuolleista." Nyt sama viesti on saavuttanut sinutkin. 

Mikko Sinivirta


Lähteet

Kreeft & Tacelli: Handbook on Christian Apologetics
Carsten Pieter Thiede: Kala Rooman Keisarille
Gregory A. Boyd: Jeesus Median Myllyssä
 

  Webmaster: nettiespoohsrk.fi, Aloitussivulle www.helluntaikirkko.fi
  Espoon helluntaikirkko, Luomanportti 8, 02200 Espoo, puh. (09) 452 2891, sposti: infoespoohsrk.fi