|
Seurakunnan toiminnan viisi päämäärää
Matt. 22:37 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'. 38 Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. 39 Toinen,
tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.
Matt. 28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen 20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja
katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Edellä olevissa Raamatun kohdissa on Jeesuksen kaksi käskyä. Ensimmäisen Jeesus sanoi, kun Häneltä kysyttiin mikä on suurin käskyistä. Matteuksen evankeliumin lopussa olevan käskynsä Jeesus antoi ennen taivaaseen astumista.
Seurakunnan päämäärä
Eräs yhdysvaltalainen seurakuntakonsultti oli tehnyt tutkimuksen. Hän esitti lähes tuhannen seurakunnan jäsenille kysymyksen: "Miksi seurakunta on olemassa?" 89 % seurakuntalaisista vastasi: "Seurakunnan tehtävä on
huolehtia minun ja perheeni tarpeista." Vain 11 % vastasi: "Seurakunnan tehtävä on voittaa maailma Jeesukselle Kristukselle."
Jeesus on antanut seuraajilleen kaksi selkeää päämäärää:
1) Voittaa ihmisiä Kristukselle 2) Opetuslapseuttaa nämä Kristukselle
voitetut ihmiset
Nämä kaksi päämäärää voidaan jakaa edellisten Raamatunkohtien osoittamiin viitteen tavoitteeseen:
Seurakunnan viisi tavoitetta
1) Rakastaa Herraa koko sydämestä
- Jumalan palveleminen, Jumalan nimen korottaminen
Jumalan palvelemiseen ja rakastamiseen liittyy Jumalan ylistäminen. Jeesus sanoi: (Matt. 4) "kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman'".
Jumalan palveleminen on Jumalaa ylistämistä mutta se on myös Jumalan tottelemista. Vanhan liiton aikaan Jumala moitti usein kansaansa siitä, että he kyllä palvelivat ja ylistivät häntä temppelissä, mutta eivät tehneet
Hänen tahtonsa mukaan.
Yksi Jerusalemin seurakunnan johtajista, Jaakob, ilmaisi kirjeessään Jumalan palvelemisen näin:
Jaak. 1:27 Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta
Raamattu sitoo Jumalan palvelemisen ihmisten palvelemiseen.
2) Rakastaa lähimmäistä niin kuin itseänsä
- Jumalan rakkauden välittäminen palvelemalla, kristillinen palvelu.
Hengellinen kasvu on nähtävissä meidän suhtautumisessa toisiimme. Jeesus sanoin, että jopa vesilasillisen tarjoaminen toiselle Jeesuksen nimessä on kristillistä palvelemista.
Matt. 10:42 Ja kuka hyvänsä antaa yhdelle näistä pienistä maljallisen kylmää vettä, hänen juodaksensa, opetuslapsen nimen tähden, totisesti minä sanon teille: hän ei jää palkkaansa vaille."
Kun puhumme seurakunnan tehtävästä palvella on hyvä muistaa, että seurakunta on sama kuin jäsenet. Seurakunta on sinä ja minä. Sellainen on seurakunta kuin sen jäsenet ovat. Seurakunta on yhtä
pyhittäytynyt ja antautunut kuin sen jäsenet. Seurakunta on yhtä sielujen voittaja kuin sen jäsenet ovat. Seurakunta pitää yhtä palveleva kuin sen jäsenet ovat.
Meidän tehtävänä ei olekaan kysellä mitä minä saan muilta, vaan mitä minä voisin antaa muille. Muuten olemme samanlaisia kuin edellä mainittuun tutkimukseen osallistuneet seurakuntalaiset. Kun mieluummin huolehdimme siitä
miten voimme palvelle toisia kuin, että miten minua palvellaan, niin kaikki tulevat palvelluksi ja saavat hoitoa. Kun taas, jos kaikki odottavat vain saavansa, kenenkään odotus ei täyty.
3) Menkää ja tehkää opetuslapsia
- Evankeliumin julistaminen, lähetyskäskyn toteuttaminen, Jumalan sanan eteenpäin vieminen
Jeesus antoi viisi lähetyskäskyä, yhden joka evankeliumissa ja yhden Apostolien teoissa.
Matt. 28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, Mark 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Luuk.
24:47 parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista. Joh. 20:21 Niin Jeesus sanoi heille jälleen: "Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin
lähetän minäkin teidät." Ap.t. 1:8 kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka".
Jokaisella kristityllä on tehtävä, kenenkään uskovaisen elämä ei ole turhaa, meillä on paras uutinen kerrottavana toisille. Ihmisillä on luonnostaan tietoisuus omasta syntisyydestään asui hän missäpäin maailmaa ja
missä kulttuurissa tahansa. Syntikysymys on yritetty ratkaista toinen toistaan hankalammalla tavalla - erilaisia uskonnollisia harjoituksia, paastoja, rukouksia, jne. Meillä on ratkaisu tähän kysymykseen - Jumalan anteeksiantamus
uskon kautta.
Evankeliumin julistamisesta
Evankeliumia julistettaessa meidän on aina huomioitava, että kuulijat pystyvät kuulemaan ja ymmärtämään sanoman. Evankeliumia on julistettava kuulijoiden ehdoilla. Ongelmana usein on se, että mitä kauemmin ihminen on ollut
uskossa sitä vähemmän hän ymmärtää sitä todellisuutta missä ihmiset yleensä elävät.
Valitettavan usein evankeliumia julistaessamme toimimme omien ehtojemme mukaan eikä kohderyhmän ehtojen. Evankeliumin julistuksessa halu ei saa olla vain täyttää velvollisuuttaan tai tuoda esille totuutta tai oikeassa olemista
esille, vaan saavuttaa ihmisiä.
Meidän on julistettava sanomaa kuulijoiden ehdoilla. Kaloja on kalastettava kalojen ehdoille, jos aikoo saada saaliin. Mato näyttää kalasta maukkaalta, vaikka se ei sinusta välttämättä siltä näytä. Jotta voisimme tehdä
tämän meidän on tunnettava kohderyhmämme. Paavalille tämä oli selvää, hän kirjoittaa:
1 Kor 9:19 Sillä vaikka minä olen riippumaton kaikista, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi, voittaakseni niin monta kuin suinkin, 20 ja olen ollut juutalaisille ikäänkuin juutalainen, voittaakseni juutalaisia; lain
alaisille ikäänkuin lain alainen, vaikka itse en ole lain alainen, voittaakseni lain alaiset; 21 ilman lakia oleville ikäänkuin olisin ilman lakia - vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa -
voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia; 22 heikoille minä olen ollut heikko, voittaakseni heikot; kaikille minä olen ollut kaikkea, pelastaakseni edes muutamia.
Lähetystyössä tämä kaikki on meille itsestään selvää. Ymmärrämme, että lähetystyöhön lähtevän on tunnettava kohdemaan kulttuuri ja ihmisten ajatustapa. Mutta onko tämä selvää täällä kotimaassa. On muistettava,
että miten kauemmin ihminen on ollut uskossa sitä kauempana hänen ajatusmaailmansa on ei-uskovan ajatusmaailmasta.
4) Kastakaa heitä
- Seurakuntayhteyden luominen, seurakunnan jäsenyys, Jumalan perheväen yhteyden ylläpitämistä
Lähetyskäsky toteutetaan kolmella tavalla: menemällä, kastamalla ja opettamalla. Jeesus rinnasti tässä kohden kasteen menemiseen ja opettamiseen, joten kaste ei ole vähäarvoinen asia. Kaste symbolisoi pelastuksen lisäksi
myös yhteyttä, ihmisen liittämistä Kristuksen ruumiiseen, joka on seurakunta.
Jumala antaa asettamalleen seurakunnalle korkean arvon. Jumala toimii ruumiinsa eli seurakuntansa kautta tässä maailmassa. Turhan helposti pidämme seurakuntia klubeina tai yhdistyksinä joihin voi tulla ja joista voi mennä niin
kuin halua. Johtuukohan tämä siitä, kun helluntaiseurakunnat ovat rekisteröityneet yhdistyksiksi. Nyt seurakunnan rakenne ei ole seurakunnan arvon mukainen. Meidän on muistettava, että seurakunta on Kristuksen pyhä ruumis.
5) Opettakaa heitä pitämään kaikki mitä Jeesus on opettanut
- Hengellisen kasvun edistäminen, hengellinen kypsyys, uskossa kasvaminen
Uskossa kasvaminen on kasvamista suurempaan Kristuksen kaltaisuuteen ajatusten, tunteiden ja tekojen tasolla. Tämä alkaa kun synnymme uudesti uskoon tullessamme ja se jatkuu ikuisuuteen asti.
Paavali sanoo seurakunnasta seuraavasti:
Ef. 4:11 - 16: Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi, tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, kunnes
me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään, ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa
opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa; vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus, josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen
jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.
Seurakunnan tavoite on auttaa jokaista jäsentään kasvamaan.
Kaikki mitä seurakunnassa tehdään pitää tähdätä näihin viiteen tavoitteeseen pääsemiseen. Tämä on hyvä kriteeri meille kun arvioimme sitä mitä me teemme seurakunnassa. Seurakunta on Jumalan työkalu, väline, jonka
hän on antanut meille, että voisimme toteuttaa Hänen tahtoaan. On tärkeä tietää päämäärä mihin toiminnallamme pyrimme. Onko meillä kaikilla sama päämäärä. Jos ei vedämme eri suuntiin ja emme pääse eteenpäin,
seurauksena on sekasorto. Nähtävä päämärät ja pyrittävä niihin.
webmaster
|