Seurakunta

Seurakunnan synty

Seurakunta syntyi Kristuksen ylösnousemuksesta. Ensimmäiset kristityt olivat ylösnousemuksen todistajia. Seurakunta lähti laajenemaan Pyhän Hengen vuodatuksen jälkeen. Seurakunta muodostui opetuslapsista eli niistä jotka uskoivat Jeesuksen olleen Messias ja uskoivat Hänen nouseen kuolleesta.

Apt. 2:41. Ne, jotka ottivat hänen sanomansa vastaan, kastettiin, ja uskovien joukkoon tuli sinä päivänä lisää noin kolmetuhatta henkeä. 42. Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat.

Opetuslapsia alettiin kutsumaan kristityiksi vasta myöhemmin n. 10 vuotta myöhemmin, vuonna 43 jKr. Nimitys alkoi Antiokiasta:

Apt. 11:26. Antiokiassa alettiin ensimmäiseksi käyttää opetuslapsista nimitystä kristitty.

Seurakunnassa oli tietty järjestys

Apt. 14:21. Paavali ja Barnabas julistivat Derbessä evankeliumia ja saivat monet kääntymään opetuslapsiksi. Sitten he palasivat Lystraan, Ikonioniin ja Antiokiaan, 22. rohkaisivat opetuslapsia ja kehottivat heitä pysymään uskossa. He sanoivat: "Jumalan valtakuntaan meidän on mentävä monen ahdingon kautta." 23. Kullekin seurakunnalle he valitsivat vanhimmat, ja rukoiltuaan ja paastottuaan he jättivät opetuslapset Herran turviin, hänen, johon nämä nyt uskoivat.

Tit. 1:5. Jätin sinut Kreetaan sitä varten, että järjestäisit siellä kaiken, mikä vielä oli järjestämättä, ja asettaisit jokaiseen kaupunkiin vanhimmat niiden ohjeiden mukaan, jotka annoin sinulle. 6. Seurakunnan vanhimman tulee olla nuhteeton ja yhden vaimon mies, ja hänen lastensa tulee olla uskovia, ei hillittömän eikä kurittoman maineessa.

Vanhassa testamentissa (VT)vanhimmiksi kutsuttiin Israelin hallintomiehiä (2 Ms. 3:16; Sam. 8:4,2) ja vaikutusvaltaisten sukujen päämiehiä (Kun. 23:1)

Uudessa testamentissa (UT) vanhimmiksi kutsuttiin juutalaisten Suuren neuvoston jäseniä (Mark. 15:1; Ap.t. 4:5,6; Ap.t. 6:12) ja kristillisten seurakuntien johtoryhmää (Ap.t. 11:30, 20:17; 1 Tim. 5:17) sekä Ilmestyskirjassa 24 vanhinta Jumalan taivaallisessa hoviväessä.

Joka tapauksessa UT:sta nähdään, että apostolit valitsivat uusiin seurakuntiin vastuuhenkilöt kutsutaan heitä millä nimellä tahansa. Näillä vastuuhenkilöillä, vanhimmilta, vaadittiin tiettyjä ominaisuuksia, jotka luetellaan, esim. Paavalin kirjeessä Tiitukselle ensimmäisessä luvussa.

Vanhimmat johtivat seurakuntaa ja tekivät päätöksiä - kuten Ap.t. 15 -luvussa, jossa käsiteltiin pitääkö pakanuudesta kääntyneiden kristittyjen noudattaa Mooseksen lakia. Vanhimmat valitsivat ja lähettivät lähetystehtävään. Apostolit raportoivat vanhimmille matkojaan. Ainakin joissakin paikkakunnilla vanhimmat saivat palkan seurakunnan johtamisesta (1 Tim. 5:17)

Uudesta testamentista näemme, että seurakunnassa oli erilaisia tehtäviä. Jumalalla on jokaiselle paikka ja tehtävä seurakunnassaan.

Ef. 4:11. Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, 12. varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen.

Nykyhetken käytännön järjestäytyminen eri maiden helluntaiseurakunnissa

Maailman laajuisesti on keskusjohtoisia helluntailiikkeitä kuten Church of God USA:ssa ja Yonggi Chon johtama Korean helluntailiike. Sitten on helluntailiikeitä, jotka korostavat voimakkaasti paikallisseurakuntia, mutta niillä on kuitenkin yhteisiä asioita varten kansallinen hallitus tai keskustoimisto. Tällaisia ovat Assebly of God USA:ssa ja maailman suuri helluntailiike, Brasilian helluntailiike (15 milj.).

Euroopan helluntailiikkeistä noin suurin osa on vanhimmistojohtoisia ja muutama on saarnaaja-pastori -johtoisia. Noin puolet Euroopan helluntailiikeistä on rekisteröity uskonnollisen lain alaisuuteen. Kuitenkin ainoastaan Suomessa helluntaiseurakunnat on rekisteröity aatteelliseksi yhdistykseksi, muissa uskonnolliseksi yhdistykseksi.

Lisäksi Euroopan helluntailiikkeet voidaan jakaa kolmeen ryhmään keskinäinen järjestäytymisen kannalta. Suurin osa niistä on valtakunnallisen yhteistyöelinten johtama ja koordinoima. Vajaa puolet on apostolisesti tai piispallisesti johdettuja. Kolme näistä helluntailiikkeistä (Suomi, Ruotsi ja Norja) ovat ilman mitään valtakunnallista yhteistyöelintä.

Seurakunta on sama kuin sen jäsenet

Kun puhumme seurakunnasta on hyvä muistaa, että seurakunta on sama kuin jäsenet. Seurakunta on sinä. Sellainen on seurakunta kuin sen jäsenet ovat. Seurakunta on yhtä pyhittäytynyt ja antautunut kuin sen jäsenet. Seurakunta on yhtä sielujen voittaja kuin sen jäsenet ovat. Seurakunta pitää yhtä hyvin huolta jäsenistään kuin sen jäsenet pitävät. Seurakunta huolehtii lapsiensa hengellisestä kasvatuksesta yhtä hyvin kuin sen jäsenet.

Seurakunnasta tulee helposti mielikuvissa erillinen organisaatio. Mutta jos otamme seurakunnasta jäsenet pois seurakuntaa ei enää ole. Kun arvostelemme seurakuntaa arvostelemme sen jäseniä. Kun siunaamme seurakuntaa siunaamme sen jäseniä.

Erilaisuus seurakunnassa

Seurakunnassa on kaksi puolta:

1) Sosiaalinen puoli eli yhteiselämän
2) Hengellinen puoli

Kumpikin puoli vaikuttaa seurakunnan toiminnassa jatkuvasti.

Jokaisella on sosiaalisia perustarpeita: haluamme sitä, että meidät huomataan, meistä pidetään huolta, meitä ruokitaan hengellisesti, meitä rakastetaan (nämä kaikki ovat luonnollisia ja oikeita tarpeita). Jos me kaikki seurakunnassa pelkästään haluamme, että meidät hoidetaan, meidät huomataan ja meitä rakastetaan, niin kukaan ei saa eikä tule hoidetuksi. Mutta jos me kaikki huomaamme toisemme, pidämme huolta toisistamme, hoidamme toisiamme niin kaikki tulevat hoidetuksi. Toisin sanoen seurakunnassa toimii Jeesuksen osoittama antamisen periaate.

Luuk. 6:38. Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan."

Paavali vertaa seurakuntaa ihmisen ruumiiseen ja sen jäseniä ruumiin jäseniksi. Eri jäsenet ovat erilaisia ja erinäköisiä ja eritapaisia ja niillä on erilainen tehtävä. Samaan seurakuntaa kuuluu hyvin erilaisia ihmisiä. Meillä on hyvin erilaiset taustat ja elämän kohtalot. Mitä olemme elämän aikana kohdanneet se muokkaa meidän ajattelutapaamme ja reagointitapaamme.

Seurakunnassa törmäämme jatkuvasti erilaisiin näkemyseroihin ja mieltymyksiin. Näin on kaikissa yhteisöissä missä ihmisiä on koolle, esim. työpaikoilla. Seurakunnissa tätä helposti vaikeuttaa se että olemme tekemisissä Jumalan iankaikkisten asioiden kanssa, joilloin niistä tulee helposti turhaan elämän ja kuoleman kysymyksiä. Esimerkiksi Korintin seurakunnassa oli erilaisia riitoja aiheuttavia näkemyksiä.

Tällaisia vääränlaisia elämän ja kuoleman kysymyksiä ovat aikoinaan olleet mm. urheiluharrastukset, pukeutuminen, kaunistautuminen, musiikkimaku, tv, elokuvat, joissakin piireissä syömiset, juomiset ja juhla-ajat. Olemme onneksi kasvaneet näistä kiistelyistä jo aika hyvin eroon.

Viimevuosina tällaisia mielestäni vääränlaisia elämän ja kuoleman kysymyksiksi on voinut joissakin seurakunnissa muodostua esim.

1) Ylistäminen ja ylistyslaulut
2) Uudistusliikehdintä
3) Raamatunkäännökset
4) Seurakunnan hallinnollinen rekisteröimistapa

En halua itse tässä ottaa voimakkaasti mihinkään näihin kantaa. Itse näen tärkeänä seurakunnan toiminnassa monipuolisuuden. Tarvitsemme ylistämistä ja ylistyslauluja sekä rukoilemista ja monenlaisia yhteislauluja. Useat raamatunkäännökset parantavat ja rikastuttavat meidän itse kunkin Jumalan Sanan tuntemusta. Tarvitsemme myös seurakuntaelämässä ja henkilökohtaisessa uskonelämässä uudistusta, mutta seurakuntaelämä ei ole pelkästään uudistumista.

Tarvitsemme sietokykyä erilaisuutta kohtaan, toisenlaisia näkemyksiä kohtaan ja toisenlaiseen Jumalanpalvelus- tai hartauselämää kohtaan. Jos kävelemme ulos seurakunnasta koska seurakunnan tilaisuuksissa on ylistystä tai jos sitä ei ole, niin emme osoita aikuisuutta omassa kristillisyydessä. Tarvitsemme hengellistä aikuisuutta seurakuntaelämässä, vastuun kantamista ja hengellistä kypsyyttä. Kiistelijät eivät saa Raamatussa kehuja.

Seurakunnan perustehtävät

Meidän pitää muistaa jatkuvasti kaiken eri näkemysten ja virtausten keskellä seurakunnan perustehtävät:

1) Tuoda ihmisiä Jeesuksen luo eli täyttää Jeesuksen antama lähetyskäsky
2) Kasvattaa sitten näitä uskovia, jotta usko säilyisi iankaikkisuuteen eli opetuslapseuttaa heitä

Kaiken seurakunnan toiminnan on tähdättävä näihin kahteen suureen tavoitteeseen. Joka voidaan tiivistää vielä yhdeksi eli sielujen pelastuminen. Meidän on jatkuvasti nähtävä tämä suuri tavoite ja Jumalan edessä etsittävä keinoja saavuttaa tämä tavoite tässä ajassa ja siinä ympäristössä missä me olemme. Näillä Jumalan antamilla keinoilla pyrimme tavoitteeseen.

Seurakunnan yhteiselämää helpottaa siunaamisen periaate

Jumala on kehottanut siunaamaan toinen toisiamme. Siunaaminen on muutakin kuin se, että rukouksin siunaamme toisiamme laittamalla kädet jonkun päälle. Siunaamista on myös hyvä puhe toisesta ja hyvät ajatukset sekä myönteinen suhtautuminen. Kun puhumme hyvää toisistamme siunaamme toisiamme. Kun puhumme hyvää seurakunnasta siunaamme sitä eli sen jäseniä ja myös itseämme.

Uskon, että on oikeutettua sanoa myös kääntäen; kun puhumme pahaa seurakunnasta kiroamme sitä ja samalla sen jäseniä ja itseämme. Jokainenhan haluaa hyvää, joten siunataan ja puhutaan hyvää. Otetaan myönteinen asenne.

Olin nuorena ensimmäisissä helluntaiseurakunnan tilaisuuksissa Pohjois-Suomessa. Hämmästyin kun siellä puhuttiin seurakunnasta vertaamalla sitä Ilmestyskirjassa mainittuun Laodikean seurakuntaan. Laodikean seurakuntahan sai kuulla kovat sanat. En kuulunut silloin vielä seurakuntaan, mutta olin saanut siitä hyvän kuvan. Sen jäsenet olivat vilpittömiä uskovia ja pyrkivät viemään evankeliumia eteenpäin ja pitäytyivät teologiassaan Raamattuun.

Välillä on hyvä harrastaa itsekritiikkiä myös seurakunnallisesti, mutta jatkuva negatiivinen puhe ja kritiikki vie pois innon ja halun toimia ja lopulta jäsenetkin. Jos emme itse seurakuntana arvosta itseämme, miten ulkopuoliset voisivat arvostaa meitä.

Nykyisinkin me itsekukin tarvitsemme toinen toisiltamme tarve rohkaisua ja uskon otetta seurakuntaelämässäkin. Jätetään epäuskon kylväminen, arvostelu ja narina vähemmälle. Työ Herrassa ja seurakunnassa ei ole turhaa. Kristus on ylösnoussut sen takia ollemme osa seurakuntaa. On kadotus ja taivas vain Jeesus on tie taivaaseen.

webmaster