Sudan
Sudan on pinta-alaltaan Afrikan laajin maa. Maa itsenäistyi vuonna 1956 Britannian ja Egyptin hallinnasta. Ensimmäinen sisällissota alkoi heti maan
itsenäistyttyä ja sota jatkui vuoteen 1972. Toinen sota puhkesi vuonna 1983, kun presidentti Nimeri julisti islamilaisen lain, sharian, maahan. Sota hiljeni 80-luvun lopussa, mutta lähti uudelleen käyntiin vuonna 1989, kun Kenraali
Omar al-Bashir suoritti sotilasvallankaappauksen. Kenraalin taustavoimina toimi järjestö nimeltään National Islamic Front, jota johtaa Hasan al-Rurabi. Tämä järjestö julisti jihadin eli "pyhän sodan" yhdessä Kharumin
hallituksen kanssa etelän kristittyjä vastaa.
Hallitus pommittaa jatkuvasti etelän kyliä, joissa ei ole sotilaallista toimintaa. Muslimihallitus vangitsee, kiduttaa ja teloittaa miehiä ja myy orjuuteen naisia ja lapsia
sekä pakkokäännyttää heitä islamiin. Hallitus pitää tekojaan oikeutettuna ja väittää sen olevan "jumalallinen tehtävä" Allahin nimessä. Ääri-islamilaisten päämäärä on vallata islamille koko Afrikan manner
Hyväntoivonniemeen saakka. Tästä huolimatta Etelä-Sudanin seurakunnan kasvavat voimakkaasti.
Sudanin oppositiovoima Sudan People's Liberation Army (SPLA), jota johtaa kenraali John Garad, haluaa muodostaa sekulaarin
hallituksen koko Sudaniin. Osa oppositiosta haluaa etelän itsenäistyvän omaksi valtioksi. Koko Sudan kärsii sisällissodasta, vuodesta 82 lähtien 1,5 miljoonaa sudanilaista on kuollut sodassa, nälänhätään ja
tauteihin.
Väkiluvusta 70 % on muslimeja, 20 % kristittyjä ja 10 % animisteja. Pohjoisen kristittyjen on vaikea saada työtä tai koulutusta, jos he eivät rekisteröidy muslimeiksi ja ota muslimin nimeä. Useita kirkkoja
tuhotaan Pohjois-Sudanissa. Vuonna 1996 YK:n ihmisoikeustyöntekijät raportoivat, että Khartumin alueella pidetään leireillä 9034:ää lasta. Näillä leireillä kristityt ja animistiuskoiset lapset pakotetaan kääntymään
islamiin. Islamilaistamisen jälkeen lapsia käytetään palvelijoina, orjina ja jalkavaimoina. Pohjoisessa on vahva arabiväestö, joka harjoittaa orjakauppaa mustilla Etelä-Sudanin afrikkalaisilla. Orjia on tuhansia.
Rukousaiheita Sudanin puolesta
- Väkivallan loppuminen
- Darfurin alueen väkivaltaisuuksien loppuminen
- hallinnon vaihtuminen vapaamielisempään
- pohjoisen kyllästyminen sotaan ja sotaa lietsovaan hallintoon
- etelän seurakunnille kasvua ja varjelusta.
Kuva: Orjia Sudanissa.
|