Timi Järvivuori
Rakkaus voitti…..

"Jumala ei unohda sua koskaan"

Tulin kansanomaisesti ilmaisten uskoon 14-vuotiaana, 1983. Se oli nuorelle miehen alulle valtava kokemus! Lapsuuteni ei ollut niitä kaikkein helpoimpia, mutta kuin koin itseni tärkeäksi ja rakastetuksi Jumalan edessä, se oli huikea kokemus! Kova sydämeni alkoi sulaa ja sain aavistuksen, että elämä voi olla myös tarkoituksellista ja sisältörikasta.

Sisäiset haavani olivat kuitenkin edelleen sydämessäni, enkä nuorena osannut laittaa asioita tärkeysjärjestykseen. Pikku hiljaa ajauduin jälleen yksinäisyyteeni ja sitä kautta hirvittävään huumekierteeseen, jota kesti muutaman vuoden. Kyynisesti totesin, että kerran yksin, aina yksin on sieluni laulu. Ajauduin entistä syvemmälle huumeiden käytössä. Lopulta edessäni oli risteys, jossa ei ollut kuin kaksi mahdollisuutta: hakeutua hoitoon tai tuhoutua lopullisesti. Olin jo jonkin aikaa miettinyt vakavasti päätänkö merkityksettömän elämäni itse? En olisi miettinyt hetkeäkään kauempaa päivieni päättämisestä, ellen olisi nuorena ymmärtänyt taivaan ja helvetin olemassaolosta. Pelkäsin joutuvani kadotukseen.

Kovien kamppailuiden jälkeen hakeuduin vapaaehtoisesti hoitoon 1990. Minun oli pakko myöntää, etten hallinnut omaa elämääni. Olin rikki. Omat siivet oli elämä tylysti leikannut poikki. Alkoi kivulias ja pitkä prosessi huumeista vapautumiseen. Luulen tietäväni jotain tuskasta ja kamppailusta paremman huomisen puolesta. Noina aikoina tunnetun lauluntekijän Kyösti Rothin tekemä laulu "Jumala ei unohda sua koskaan" alkoi uudelleen viristä sieluni yössä.

Jeesus lähti muuttamaan elämänkuviot

Taistelua ja kipuilua kesti noin kolme vuotta. Se oli kuin kävelemään opettelemista: kaksi askelta eteen, yksi taakse, kunnes 1993 aurinko alkoi hymyillä sydämessäni. Jeesuksen rakkaus antoi synnit anteeksi ja sain jälleen kiinni elämästä. Pikku hiljaa arvottomuuden ja riittämättömyyden tunteeni menetti hallintavaltaansa minussa ja uskalsin jälleen alkaa elämään! Suurin löytöni onkin ollut se, kuinka Jumala rohkaisee ihmistä uskomaan hänen rakkauteensa ja osallistumaan elämään sellaisena kuin olen! Usein ihmisarkuus ja arvottomuuden tunne johtuu siitä ettei ole kokenut oikeasti olevansa tärkeä kenellekään.