|
YMMÄRRÄTKÖ MITÄ LUET? MIKSI JA MITEN LUKISIN RAAMATTUA, MITEN TULKITSEN RAAMATTUA?
Miksi lukea Raamattua?
Raamattu on ainutkertainen kirja
Raamattu muodostuu 66 eri kirjasta. Raamatun nimi Biblia (lat.) tarkoittaa kirjat, kirjakääröt. Sanan Raamattu pohjana on kreikan sana grammata = kirjoitukset.
Raamattu on syntynyt yli tuhannen vuoden aikana ja yli neljäkymmentä kirjoittajaa on kirjoittanut sen. Raamattu sisältää kerrontaa tapahtumista, profeettojen julistusta, lauluja ja runoutta, sananlaskuja, opetuksia ja rohkaisevia
kirjeitä sekä kuvauksia Jeesuksen elämästä.
Raamatun kertomukset ovat olleet erillisiä suullisia tai kirjallisia kertomuksia tai opetuksia, jotka on aikojen kuluessa kerätty yhteen. Suurin osa VT:tä on
kirjoitettu muistiin 500-luvulla eKr. Kun Israelin olemassaolo oli uhattuna pakkosiirtolaisuuden aikana haluttiin koota menneisyyttä koskeva tieto yhteen ja kirjoittaa muistiin. VT:n kaanonin eli ohjeellisen kokoelman juutalaiset
vahvistivat ensimmäisellä vuosisadalla jkr.
Uuden Testamentin kirjat kirjoitettiin ja koottiin, koska haluttiin kirjoittaa muistiin Jeesuksen elämän, kuoleman ja ylösnousemuksen silminnäkijöiden
kertomukset ja Jeesuksen opetukset. (Silminnäkijöiden vanheneminen ja kuoleminen.) Kaikki Uuden Testamentin kirjat on kirjoitettu ennen vuotta 100 jKr. Viimeisimpien arvioiden mukaan aikoina 30 - 80 jKr.
Raamatusta on olemassa erittäin vanhoja käsikirjoituksia. Vanhin tällä hetkellä löydetty on 125 jKr. Vanhin kokonainen Raamattu 325 - 350 jKr. Muutenkin UT:n
säilyneet käsikirjoitukset ovat määrällisesti ja laadullisesti eri luokkaa kuin muut antiikinajan käsikirjoitukset. Joten voimme olla varmoja, että nykyraamatun tekstit ovat alkuperäisten kaltaisia. Uuden testamentin kaanon
vahvistettiin 300-luvun puolivälissä.
Raamattu on varmaan maailman eniten myyty kirja, joka vuosi sitä myydään n. 44 milj. kpl.
Raamattu muuttaa ihmisten elämää - Raamatun sanoma on voimakas
Miljoonien ihmisten elämä on muuttunut Raamattua lukemalla. Omaan uskoontuloonikin vaikutti omalta osaltaan Raamatun lukeminen. Raamatun, Jumalan Sanan lukeminen
synnyttää uskoa ja sen lukeminen muuttaa jo uskovan ihmisen elämää.
2 Kor. 3:18. Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden
kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.
Raamatusta voimme katsella Kristusta.
Raamattu on Jumalan ilmoitus ihmisille, se ilmoittaa Jumalan tahdon ja olemuksen
Kristinusko on ilmoitususkonto. Jumalaa voidaan oppia tuntemaan Hänen luomistyöstään; luonnosta, maailmankaikkeudesta ja ihmisen olemuksesta. Ennen kaikkea
Jumala on ilmoittanut itseään eli omaa tahtoaan ja olemusta Raamatussa ja selkeimmin Jeesuksen opetuksen ja elämän kautta.
Vastaus kysymykseen miksi lukisin Raamattua on yksinkertaisesti: Sen kautta opin tuntemaan Jumalan olemuksen ja tahdon. Jumala on edelleen yhteydessä kansansa
kanssa. Nyt hän tekee sen etupäässä Raamatun välityksellä.
Raamattu on 100 %:sesti ihmisen kirjoittama, mutta se on myös 100 %:sesti Jumalan innoittama.
Jeesuskin suhtautui Raamatun kirjoituksiin Jumalan puheena. Mark. 7:5-13 Hän nuhtelee kirjanoppineita siitä, että he olivat laittaneet perinnäissäännöt
Mooseksen kirjoissa esitetyn lain edelle. Jeesus käyttää laista tässä kohden sanontaa Jumalan Sana, sanominen.
Varhaiset teologit eli kirkkoisät pitivät Raamatun kirjoituksia Jumalan Sanana Ireneus (n. 130 - 200 jKr) sanoi: "Raamattu on täydellinen." Martti Luther
kirjoitti aikoinaan Raamatusta "joka ei koskaan erehtynyt".
Kun Billy Graham oli nuori mies, hänen tuttavansa ihmettelivät, miten hän saattoi uskoa kaikki mitä Raamatussa on. Billy alkoi miettiä asiaa ja se hämmensi
häntä. John Pollock kirjoittaa Grahamin elämänkerrassa seuraavasti:
"Silloin palasin hakemaan Raamattuni ja lähdin ulos kuutamoon. Menin kannon luokse, asetin Raamatun kannon päähän, polvistuin ja sanoin: "Hyvä Jumala, minä
en pysty todistamaan muutamia asioita. En pysty vastaamaan kaikkiin Chuckin ja muiden kysymyksiin, mutta minä otan tämän Kirjan uskossa vastaan Jumalan sanana." Viivyin kannon luona hiljaisessa rukouksessa silmät kyynelissä
… Tunsin Jumalan läsnäolon valtavana. Koin suuren rauhan siitä että ratkaisuni oli ollut oikea."
Jos hyväksymme sen, että Raamattu on Jumalan innoittama, silloin pidämme sitä myös uskomme ja tekojemme auktoriteettina. Korkeampana kuin uskonnollisten
johtajien sana tai älykkäimpien ihmisten mielipiteet tai oma älymme ja mielipiteemme. Tämä suojelee meitä väärältä uskonnollisen vallan käytöltä.
Raamattu on Jumalan antama ohjekirja elämään
2 Tim 3:16. Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen
elämään.
Raamattu rohkaisee ja lohduttaa Raamattu auttaa meitä vastustamaan kiusauksia: Jeesuksen esimerkki.
Miten lukea Raamattua?
On tärkeää lukea Raamattua säännöllisesti, lukea ja myös tutkia sitä. On hyvä tuntea Raamattu kokonaisuudessaan. On järkevintä itse määritellä
Raamatun lukutavoitteensa. Pääasia on, että lukee sitä.
Miten ymmärrän Raamattua?
Raamatussa tuodaan esille asioita, jotka ovat ikuista ilosanomaa. Nämä seikat pysyviä ja koskettavat kaikkia ihmisiä kaikkialla. Mutta Raamatussa on myös
asioita, jotka ovat kulttuurisidonnaisia.
Raamatussa on eri kirjallisuuden lajeja. Niitä pitää tulkita hieman eri tavoin. Eroavaisuudet on otettava huomioon. Jesajan kirjan juonesta on paljon vaikeampi
saada kiinni kuin Apostolin tekojen. Esimerkiksi runoudessa käytetään runouden tyylikeinoja, kuten rinnakkaisuuksia ja toistoa, erilaisia kielikuvia - ja myös liioittelua eli hyperbolaa. Historiallista kerrontaa luettaessa on
ymmärrettävä teksti historialliseksi tekstiksi, kun taas runokirjassa lukijan eläytymisen ja soveltamisen vapaus on suurempi, koska runon ymmärtäminen vaatii eläytymistä. Vanha testamentti luetaan UT:n "läpi" (ei rukoilla
kostoa kuten psalmintekijä).
Pääpointit
A. Mitä kirjoitus merkitsi ensimmäisille lukijoille
Raamatun tulkinnassa on otettava lähtökohdaksi ensimmäisten lukijoiden tapaa ymmärtää teksti. Jumalan sanan merkitys meille on tänään pääpiirteissä
sama kuin niille, joille se kirjoitettiin. Niinpä on melko tärkeää tietään kulttuurilliset lähtökohdat, taustat ja kirjan kirjoittamisen syyt. Meidän täytyy saada selville mitä teksti alunperin merkitsi.
1) Historiallinen tausta ja kulttuurisidonnaisuus
Haggain profetiat pakkosiirtolaisuuden jälkeen. Kun tiedämme tämän asian, ymmärrämme paremmin kirjan tekstiä. UT:ta lukiessa on huomioitava sen ajan
poliittinen ympäristö, Roomalaisten miehitys.
Helppo esimerkki on kulttuurisidonnaisuudesta Raamatun mainitsema pyhällä suudelmalla tervehtiminen. Vaikeampi tapaus, joka on aiheuttanut jo
tulkintaerimielisyyksiä; on onko naisen opettamisen oikeus seurakunnassa kulttuurisidonnainen.
2) Tekstiyhteys
Jotta ymmärtäisimme Raamatun tekstin oikein, on tärkeää pitää se oikeassa tekstiyhteydessä. Irrallisten raamatunjakeiden käyttö vie helposti villeihin
tulkintoihin (vrt. Jehovan todistajien tulkinnat). Sanoilla on merkitystä ainoastaan lauseyhteydessä ja lauseilla edeltävien ja seuraavien lauseiden kokonaisuudessa.
Ajatuskokonaisuuksien löytämistä helpottaa Raamattu, jossa teksti jaetaan kappaleittain asiakokonaisuuksiin eikä jakeisiin. Raamattua lukiessa on kysyttävä
mikä on kappaleen tai kertomuksen ydinsanoma. Mitä kirjoittaja sanoo ja miksi hän sanoo?
Esimerkiksi vertaus kymmenen neitsyttä. Mieti mikä on pääsanoma? Muu spekulaatio vie harhaan: vertauksia ei pidä selittää pilkuntarkasti.
B. Miten sovellamme Raamatun sanoman tähän päivään
Toiseksi meidän on opittava soveltamaan tekstin sanoma tämän päivän tilanteisiin. Raamatun tekstin alkuperäinen merkitys on ainoa kriteeri, jonka perusteella
voimme arvioida sen merkitystä nykyaikaan. Väärät opit syntyvät yleensä siitä, että luetaan Raamatun tekstistä sitä mitä siellä ei alunperin ollut.
v. 38 - 1 Kor. 1:13. Tarkoitamme kirjeissämme vain sitä, minkä voitte niistä lukea ja ymmärtää. Toivon, että opitte täysin ymmärtämään,
v. 92 - Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte;
ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävä
KJV 2 Corinthians 1:13 For we write none other things unto you, than what ye read or acknowledge; and I trust ye shall acknowledge
even to the end;
On tärkeää oppia kysymään tekstiltä oikeita kysymyksiä. Hyviä kysymyksiä ovat esim.
1. Mitä tämä kohta sanoo? Lue se läpi ja vertaile tarvittaessa eri käännöksiä. 1 b. Kenelle asia sanottiin. VT:n lakiliitto-ohjeet lakiliiton alaisille.
Paavalin lupaus vanginvartijalle (Apt 16). 2. Mitä tämä kohta tarkoittaa? Mitä se tarkoitti niille henkilöille, joka sen alunperin kirjoitti ja niille jotka sen alunperin lukivat. 3. Miten tämä kohta liittyy minuun,
perheeseeni, työhöni, naapureihini, ympäristööni? Tekstin merkitys omassa elämässämme.
Hyvän tulkinnan päämäärä on yksinkertaisesti selvittää, mikä on tekstin selkeä sanoma. Eikä löytää siitä salattuja tulkintoja. Niinpä hyvän
tulkinnan yksi tärkeimpiä lähtökohtia on terve järki. Monessa tapauksessa tulkitseminen on samaa kuin tekstikokonaisuuden huolellinen lukeminen.
Raamatun tulkinnan kaksi sääntöä:
1) Yleisesti ottaen teksti ei voi merkitä mitään sellaista mitä se ei merkinnyt ensimmäisille lukijoille. (Huom. profetiatekstit - profeetta ei
välttämättä tiennyt merkitystä.)
Esimerkki väärästä tulkinnasta, armolahjat: "Kun täydellinen tulee, niin vajavainen katoaa" Tästä Raamatun kohdasta on päätelty, että kun Raamatun kaanon
syntyi n. 300 jKr, armolahjat olisivat menettäneet merkityksensä. Tämä tulkinta on virheellinen, koska Paavali ei voinut viitata kaanoniin, koska ensimmäiset lukijat eivät tienneet siitä mitään.
2) Ovatko kirjeiden tilanteet aidosti vertailukelpoisia nykypäivän tilanteisiin. Voidaanko kirjeiden kaikkia käytännön ohjeita soveltaa nykyään. Meidän on
erotettava periaatteet jotka esiintyvät Raamatussa ja periaatteiden soveltaminen silloiseen kulttuuriin. Esimerkkinä pyhä suudelma, joka on toteutus. Periaate tälle käytännölle oli ystävällisyys ja huomioon ottaminen.
Paavalin ensimmäisen vuosisadan kristityille antamia ohjeita on sovellettava vain vertailukelpoisiin tilanteisiin. Esim. ohjeita epäjumalille uhratun syöminen,
hiusten pituudet, pään peittämiset, jalkojen pesu, pyhä suudelma, ohjeet orjille. Silloin kun nykyajan olosuhteet vastaavat ensimmäisen vuosisadan olosuhteita, Jumalan sana meille on sama kuin sen ajan ihmisille.
Erotettava toisistaan:
1) Moraaliset kysymykset. Nämä ovat yhtäläiset kaikkina aikoina kaikissa kulttuureissa. Raamatun moraaliset ohjeet ovat absoluuttisia ja velvoittavat kaikkia
kristittyjä. Absoluuttisia moraaliarvoja ovat mm. avioliittouskollisuus, suhtautumisemme varastamiseen, homoseksuaalisuuden toteuttamiseen, väkivaltaan ja juopotteluun. 2) Harkinnanvaraiset asiat ovat esim. vaatetus, korut,
meikkaminen, vapaa-ajan veitto (TV, tanssi, pelit), urheilu, alkoholi, armeija.
Mitkä asiat sitten ovat harkinnanvaraisia? Vaikea kysymys.
1) Jos jokin asia määritellään UT:ssa harkinnanvaraiseksi, se on sitä nytkin. Uudessa testamentissa määritellään harkinnanvaraisiksi mm. ruoka, juoma ja
päivien erottaminen. 2) Harkinnanvaraiset asiat ovat luonteeltaan kulttuurillisia, mukaan laskien uskonnollinen kulttuuri. 3) Kirjeissä esiintyvät syntilistat eivät sisällä harkinnan varaisia asioita. (Rm 1:29 - 30, 1 Kor.
5:11) 4) On erotettava toisistaan periaate ja sen yksittäinen sovellus: Periaate - toisten palveleminen. Sovellus - jalkojen pesu. Periaate - alamaisuus. Sovellus - pään peittäminen. 5) Asioiden symboliarvo. Meikkaamisella on
eri symboliarvo nyt kuin muutama vuosikymmen sitten. Miesten korvakoruilla on eri symboliarvo 90-l kuin 70-l. Kannattaa aina harkita mikä on tekosi viesti sille ympäristölle, jossa kulloinkin olet. Euroopassa shortseissa kulkeminen
kadulla on eri asia kuin esim. Intian maaseudulla.
Erottamista helpottaa myös, jos mietimme mikä on keskeistä Raamatun sanomassa ja mikä kuuluu reuna-alueille.
Raamatun vaikeat kohdat
Esimerkiksi Paavalin viittaus 2 Tess. 2:5 - 6 "Te tiedätte, mikä häntä (laittomuus ihmishahmossa) vielä pidättää". Tai Paavalin viittaus
Korinttolaiskirjeessä kuolleiden puolesta kastattamiseen.
UT:n kirjeet eivät ole systemaattista kristillisen teologian esittämistä, vaan ne syntyivät tiettyihin tarpeisiin ja tiettyihin tilainteisiin. Meillä ei ole
samaa taustatietoa kuin kirjeiden alkuperäisillä vastaanottajilla.
Tällaisistä kohdista ei pidä tehdä pitkälle meneviä päätelmiä, koska emme tiedä tapauksista kovinkaan paljoa, vaan tulkinnassa on oltava varovainen.
Myös lopunaikoihin liittyvät tulkinnat. Opittava erottamaan varma ja mahdollinen.
Raamattua tutkiessa on hyvä käyttää useita eri käännöksiä: Suomessa 38, 92, vanhakirkkoraamattu (1776, lestadiolaisten kielen modernisointi), UT:t
Saarisalo, Koilo. Erikieliset, Novumin käyttö, yms.
Meidän on myös pantava käytäntöön se mitä luemme.
Matt. 7:24. "Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle.
Viime vuosisadalla elänyt saarnamies D.L. Moody sanoi: "Ei Raamattua ole annettu meille siksi, että tietomme kasvaisi, vaan siksi, että elämämme muuttuisi."
1.Kun luemme Raamattua tuotamme hedelmää. Hedelmä on sitä, että oma ja toisten elämä muuttuu. 2.Raamattua lukemalla saamme
voiman pysyä uskossa
webmaster
|