Uskon vahvistuminen ja uskossa pysyminen

Jumalan valtakunta ja kristillisyys ovat selkeän yksinkertaisia: Matt. 28:19-20 : Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa." Kristillisyydessä on kysymys uskoon tulemisesta ja siinä pysymisestä. 

Pelastus on kertakaikkinen ja samalla myös jatkuva tapahtuma. Kun teen parannuksen elämässäni ja uskon Kristukseen olen sillä hetkellä pelastettu. Kun uskot tällä hetkellä Jeesukseen olet varmasti pelastunut. Mutta, jos nyt olen uskossa (pelastunut), se ei merkitse automaattisesti, että olisin sitä viiden vuoden kuluttua. Haluanko uskoa Kristukseen viiden vuoden kuluttua? Onko uskoni heikentynyt ja hävinnyt viiden vuoden kuluttua. Kysymys ei ole siitä hylkäsikö Jumala minut, sillä Jumala on luvannut ettei hän tee sitä. Kysymys on siitä hylkäämmekö me Jumalan.

Kestänkö kiusauksen kahden vuoden kuluttua, riippuu siitä miten nyt rakennan uskoani. Jos uskoni on vahva, kiusauksilla ei ole paljoakaan tarjottavaa. Jos uskoni on heikko, enkä koe Jumalan asioita todellisina, tällöin kiusauksen tarjous tuntuu suurelta. Tästä Vanhan testamentin kertomuksissa on esimerkkinä Eesau ja hänen surullisen kuuluisa papukeittonsa. Eesau ei nähnyt siunauksella ja esikoisuudellaan mitään todellistä merkitystä, sillä ei ollut mitään arvoa hänen elämässään, niinpä se oli hänelle papukeiton arvoinen

Pietari kehottikin jokaista tekemään kutsumuksensa vahvaksi: Pyrkikää siis, veljet, yhä innokkaammin tekemään lujaksi kutsumuksenne ja valintanne. Kun näin teette, te ette koskaan lankea (2 Piet. 1:10). Kun uskomme on vahva, silloin pidämme hengelliset asiat (Jumala, evankeliumi, iankkaikkisuus, armo) todellisuutena mielessämme ja näemme niiden suuren merkityksen, emmekä halua antaa niitä pois.

Pietari vertaa sielunvihollista kiljuvaan leijonaan joka käy meidän ympärillämme etsien kenet hän saisi tuhota. Hän etsii elämänne heikkoja kohti, joista pääsisi kaatamaan meidät. Meidän tehtävämme on siis tehdä kutsumuksemme, uskomme vahvaksi, että säilyttäisimme sen.

On asioita, jotka tekevät kutsumuksemme vahvaksi ja on asioita, jotka tekevät kutsumuksemme heikoksi. Paavali puhuu kirjeissään useassakin kohden kristityn ihmisen kahdesta olemuksesta ja mainitsee itsekin käyvänsä koko ajan taistelua näiden kahden puolensa kanssa. Meissä on lihallinen eli luonnollinen puoli, joka ei halua tehdä Jumalan tahtoa ja hengellinen puoli, joka haluaa elää Jumalan tahdon mukaisesti.

Raamatun kertomuksissa alkulehdiltä lähtien nämä kaksi puolta ovat taistelleet keskenään. Näemme tämän taistelun kansakuntien välillä (Israel ja filistelialaiset), yksittäisten henkilöiden välillä (Kain ja Abel) ja yhden ihmisen sisällä (esim. Simson ja Paavali).

Paavali puhui kirjeessä Efesolaisille vanhasta ja uudesta minästämme (Ef. 4:17-32). Efeso oli ajanlaskun alkuaikoina yksi Rooman valtakunnan tärkeimpiä kaupunkeja. Se oli Aasian puoleisen Rooman valtakunnan kuuluisin kaupunki. Efesossa sijaitsi Artemisen temppeli (Diana), joka oli yksi vanhan maailman seitsemästä ihmeistä. Efesolaiset olivat roomalaisten jumalien palvelijoita.

Apostolien tekojen kirjan luku 19 kertoo kuinka Paavali saapui Efesoon ja alkoi julistaa evankeliumia. Paavalin kautta tapahtui ihmeitä ja suuri joukko efesolaisia uskoi. Ne jotka olivat harjoittaneet noituutta polttivat kirjasta. Myöhemmin Artemisen palvelijat - lähinnä hopeaseppä Demetrius - aiheuttivat suuren ja sekasortoisen kansanryntäyksen Efeson teatteriin (teatteriin mahtui jopa 25.000 ihmistä istumaan). Näitä kristityksi tulleita efesolaisia Paavali kehottaa hylkäämään lihallisen puolen ja vahvistamaan hengellistä puolta.

Paavali puhuu Efesolaiskirjeen 4 ja 5 luvussa käytännön asioista:

1. Valheesta luopumisesta
2. Riitojen sopimisesta
3. Rehellisyydestä
4. Kielenkäytöstä
5. Varoitti murehduttamasta Pyhää Henkeä
6. Katkeruuden, kiukun, vihan, riitelyn, herjaamisen ja kaikkinaisen pahuuden hylkäämisestä
7. Ystävällisyydestä ja lempeysestä toisia kohtaan
8. Anteeksi antamisesta
9. Hän kehoitti, että rakkaus ohjatkoon kristittyjen elämää
Paavali kehoitti efesolaisia eettisesti korkeatasoiseen elämään

Kirjeen lopussa efesolaisia käsketään pukea ylle Jumalan sota-asu: totuus, vanhurskaus, alttius evankeliumille, usko, pelastus, Jumalan sana ja rukous. Näillä asioilla Paavali kehotti efesolaisia ruokkimaan hengellistä elämäänsä. Meidän uskon kasvu riippuu siitä ruokimmeko hengellistä vai lihallista puolta itsessämme.

Paavali antaa ymmärtää, että suhtautumisellamme toisiin ihmisiin kasvatamme hengellistä tai lihallista puolta itsessämme. Oikeaan suhtautumiseen tarvitsemme Pyhän hengen tuottamia hedelmiä. Paavalin kirjeessä Galattalaisille, viidennessä luvussa, puhutaan hyvistä elämän tuotoksista eli hedelmistä (Gal. 5:13). Oksa voi tuottaa hedelmiä olemalla yhteydessä Puuhun. Kun yhteys on kunnossa hedelmän tuottaminen on automaatio. Yhteyden välineitä Jumalaan taas ovat mm. rukous, mietiskely, sanan lukeminen, kristittyjen yhteys ja rakkaus.

Raamattu puhuu hengellisen elämän vaalimisen yhteydessä enemmän suhteestamme toiseen ihmiseen kuin hartauden tai uskonnollisuuden harjoittamisesta. Jaakob esimerkiksi kirjoittaa, että puhdasta, Jumalan ja Isän silmissä tahratonta jumalanpalvelusta on huolehtia orvoista ja leskistä, kun he ovat ahdingossa, ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta (Jaak.1:27).

Seuraavaksi joitakin asioita, jotka tekevät kutsumustamme eli uskoamme heikoksi:

1. Katkeruus:
Meillä on omat odotuksemme siitä mitä meidän kuuluu saada kristittyjen yhteydessä ja seurakunnassa. Monet odotuksista ja vaatimukset voivat olla itsessään hyviä ja oikeutettuja. Kuten esimerkiksi: meidät pitää huomioida, saada ystäviä ja rakkautta osaksemme sekä hoitoa haavoittuneisuuteemme. Jos kuitenkin koemme, että meidän laittamaamme vaatimusta ei täytetä koemme helposti katkeruutta toisia uskovia ja seurakuntaa kohtaa.

Mutta jos kaikki haluavat, että heidän näitä oikeutettuja vaatimuksia pitää täyttää, kukaan ei ole niitä täyttämässä. Sillä jos kaikki haluavat ottaa, kukaan ei saa. Kun taas, jos kaikki haluavat antaa, jokainen saa. Tämä koskee erityisesti jo pitkää uskossa olleita kristittyjä. Heidän pitää jo osata olla antavia osapuolia seurakuntasuhteissaan. Seurakunnat tarvitsevat hengellisiä isiä ja äitejä. Hengellinen isyys ja äitiys on rakkautta, välittämistä, ystävällisyyttä, toisten huomioimista, rohkaisua, ystävällisiä sanoja ja rukoustukea. Jeesus opetti antamisesta, että autuaampi on antaa kuin ottaa ja antaessaan saa.

2. Ylpeys toisia kristittyjä ja seurakuntaa kohtaan:
Seurakunta voidaan kokea ala-arvoisen paikkana. Tällöin itseä pidetään liian hyvänä ja fiksuna tähän porukkaan. Tähänkin Raamatusta löytyy hvyä periaate: Pitäkää toinen toistanne parempana kuin itseänne.

3. Omat vaatimukset:
Omat maut ja näkemykset nähdään ainoana hengellisinä tapoina toteuttaa kristillisyyttä. Tällöin ei helposti hyväksytä toisenlaista tapaa palvella Jumalaa, vaan yritetään muuttaa toisten tavat. Tästä taas seuraa helposti riitaa. Tarvitsemme toisenlaisten näkemysten sietämistä.

4. Välinpitämättömyys:
Jumalan asioiden merkitys voi pienetä elämässä. Usko pienenee ja häviää ilman dramatiikkaa. Usko tulee niin vähäiseksi, ettei nähdä tarpeelliseksi uhrata aikaa, lahjoja, varoja ja voimiaan Jumalalle. Paavali kehottaakin aina olemaan innokkaita Herran työssä.

Uskon kadottamisen vaara voi uhata myös edellä kuvattua vastakkaiselta puolelta. Liian herkkä omatunto voi vetää elämän ja kristillisyyden vaatimukset niin tiukkaa, ettei niitä enää jaksa toteuttaa. Tällaisten vaatimusten alainen kristitty masentunut ja kireä. Niin merkilliseltä kun tämä voi tuntua; oman mahdottomuuden tunteminen on hyvä tie vapauteen kireistä vaatimuksista. Oman syntisyyden ja mahdottomuuden ymmärtäminen saa turvautumaan yksin Jumalan armoon ja luopumaan omasta yrittämisestä. Niinä hetkinä joina koetaan Jumalan armo vahvasti on suurin halua tehdä Hänen tahtonsa mukaisesti.

Tasapainoinen ruumis on terve ja samoin tasapainoinen usko on myös tervettä ja kestävää. Paavalin kirjeessä Roomalaisille sanotaan: "Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa." (Room. 8:1)

webmaster