Uskonvanhurskaus

Helluntaiseurakuntien teologia

Helluntailiike syntyi 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Evankelisissa seurakunnissa oppi Pyhän Hengen täyteydestä oli jo olemassa. Joten helluntailiike ei syntyessään tuonut teologisesti mitään uutta. Mutta helluntailiike syntyi siitä, että tämä oppi laitettiin käytäntöön.

Helluntaiseurakuntien opeista muistetaan helposti Pyhän Hengen kaste, armolahjat ja uskovien kaste. 1900-luvun alkupuolen helluntaiseurakunnat olivatkin miltei ainoita seurakuntia, jossa Pyhän Hengen käytännön kasteen Raamatullista totuutta pidettiin esillä. 1900-luvun loppupuolella 70-luvusta lähtien karismaattinen Pyhän Hengen herätys on levinnyt myös muihin kirkkokuntiin.

Helluntaiseurakunnat sitoutuvat opissaan apostoliseen uskontunnustukseen.  Vaikka helluntailaiset tunnetaan Pyhän Hengen toiminnasta seurakunnissa helluntaiseurakuntien pääoppi on uskonvanhurskaus eli se, että ihminen tulee kelvolliseksi Jumalan edessä uskon kautta.

Lähtökohta armoon

Raamatun käsitys eli totuus ihmisestä on murskaava ja samalla hyvin vapauttava: ihminen on kadotettu syntinen, joka ei voi muuttaa tai parantaa tilaansa millään vallassaan olevalla menetelmällä. Edes evankeliumi ja uskoontulo ei ole menetelmä, jonka avulla meillä olisi mahdollisuus muuttua itsessämme kelvolliseksi pelastukseen. Olemme täydellisesti syntisiä, pahoja ja kadotettuja. Tämä on lähtökohta ja tähän tilanteeseen Jumala tarjoaa armonsa ja antaa syntimme anteeksi ja lahjaksi syyttömyyden. Tämä jatkuva anteeksianto jatkuu uskovan koko elämän ajan, niin kauan kuin uskomme Jeesukseen pelastajanamme.

Pelastuksen kaksi puolta

Pelastus on kaksitahoinen asia: olen tällä hetkellä pelastettu ja olen pelastettu tulevaisuudessa astuessani ikuisuuteen, kuoleman tai Jeesuksen tulemuksen kautta. Sillä että olemme tällä hetkellä pelastettuja ja Jumalan lapsia ei ole meidän teoillamme ja tekemättä jättämisillämme mitään merkitystä. Ainoastaan sillä on merkitystä, että uskomme Jeesukseen vapahtajanamme ja turvaamme Jumalan anteeksiantoon.

Mutta tämän hetken teoilla ja valinnoilla on merkitystä siihen haluammeko uskoa Jeesukseen tulevaisuudessa. Jeesus ei meitä hylkää, jos me emme hylkää häntä. Mutta kuitenkin on monia, jotka ovat jättäneet Jeesuksen seuraamisen. Tarkastellaan ensin tätä puolta pelastuksesta.

Hengellinen rakentaminen

Koko elämäni ajan on teoillani ja valinnoillani vaikutusta siihen, että säilytänkö uskoni eli uskonko tarvitsevani Jeesusta kipeästi joka päivä. Tämän päivän teot ja valintani vievät minun arvo- ja moraalimaailmaani aina johonkin suuntaa. Jos vahvista hengellistä puolta itsessäni, se vahvistuu. Jos taas vahvistan lihallista, se vahvistuu. Toinen taas kuolettaa toista. Paavali kirjoitti seuraavaa:

1 Kor. 3: 10 - 15: Jumalalta saamani armon mukaan olen taitavan rakentajan tavoin laskenut perustuksen, jolle joku toinen rakentaa. Mutta kukin katsokoon, miten rakentaa. Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea. Rakennetaanpa tälle perustukselle kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan. Tuomiopäivä sen paljastaa: se päivä ilmestyy tulenliekeissä, ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on. Se, jonka rakennus kestää, saa palkan. Se taas, jonka rakennus palaa, kärsii vahingon. Itse hän tosin pelastuu, mutta kuin tulen läpi.

Paavali kirjoitti tämän korinttilaisille, jotka olivat tulleet uskoon Paavalin julistuksen kautta. Johdattaessaan korinttilaiset uskoon Paavali oli laskenut perustuksen näiden yksilöuskovien elämään. Siitä eteenpäin kukin rakensi omaa elämäänsä eri materiaaleista. Rakennamme myös toistemme rakennusta ja sanan opettajat ja pastorit tekevät tätä rakentamista seurakunnan kohdalla. Mutta ennen kaikkea rakennamme omaa elämäämme.

Kun tulemme uskoon, aloitamme jokainen uuden elämän rakennustyön. Kaikki mitä kuuntelemme, katselemme ja kaikki mistä vaikutteita otamme ja mistä arvomme rakennamme vaikuttavat rakennuksen muodostumiseen. Vielä voimakkaammin vaikuttavat omat valintamme, tekomme ja puheemme. Jeesuksen opetuksen mukaan se mitä laitamme suuhumme rakentaa vain fyysistä olemusta, mutta se mitä suustamme tulee ulos rakentaa tai hajottaa hengellistä elämäämme.

Arvojen merkitys on suuri. Ne ohjaavat elämää. Seuraavassa esimerkki arvojen rakentamisesta yhteiskunnan tasolla:

2000-luvun alussa mediassa oli paljon keskustelua lasten ja nuorten pahoinvoinnista. Esimerkiksi lasten henkinen hyvinvointi romahti 90-luvun aikana. Jopa joka viides koululainen tarvitsisi apua mielenterveysongelmiin. Äärimmilleen tämä pahoinvointi meni joidenkin nuorten tekemissä henkirikoksissa myös täällä Espoossa. Helsingin Sanomissa oli kirjoitussarja, joissa eri kirjoittajat pohtivat syytä näihin ongelmiin. Syitä yritettiin löytää lamavuosista, yhteiskunnasta, viranomaisista ja koululaitoksesta.

Yksi suuremmista ongelmista tähän tilanteeseen kuitenkin on uuden sukupolven arvottomuus. Ilman hyviä arvoja ihminen on hukassa. Minne hyvät kristilliset arvot ovat yhteiskunnasta kadonneet.

Mediasta on sanottu jo vuosikymmeniä sitten, että se on yksi voimakkaimmista valtion mahdeista. Sen vaikutus on viime vuosina lisääntynyt. Kun seuraat valtamediaa, niin ne huomaat helposti, että ne julistavat hyvät arvot vanhanaikaisiksi, heikoiksi ja halveksittaviksi. Vaatimattomuus, epäitsekkyys, siveellisyys, uskollisuus, uhrautuvaisuus, puhtaus eivät ole enää arvossa tässä ajassa.

Ympäröivä yhteiskunta vaikuttaa koko ajan meihin ja siirtää omia arvojaan meidän ajatusmaailmaamme ja pyrkii rakentamaan meitä haluamallaan tavalla. Meidän on oltava viisaita rakentajia ja katsottava tarkkaan millä rakennamme elämäämme. Raamattu ei turhaan varoita, ettei meidän pidä mukautua maailman mukaisesti (Room. 12:2).

Tarvitsemme lapsityötä ja Suomi tarvitsee evankeliumin muuttavaa voimaa. Moralisoimalla ja sormea heristämällä emme saa yhteiskuntaa muutettua, vain evankeliumissa on yhteiskunnan ydintä eli ihmisiä muuttava voima.

Rakentaminen on valintoja

Rakentaminen on valintoja elämän aikana. Voimme katsella elettyä elämäämme taaksepäin ja ajatella sitä rakennuksena ja sitten voimme katso eteenpäin ja miettiä miten haluamme rakentaa tästä eteenpäin.

Valintoja voivat olla esimerkiksi sitä rukoilenko tänään, luenko Raamattua, lähdenkö tänään seurakuntaan, miten suhtaudun puolisooni, lapsiini työkavereihini, valintani kiusauksia vastaan taistellessani, kaiken kaikkiaan mihin panostan elämässäni, mihin annan aikani ja varani. Valinnat ulottuvat kaikkialle elämämme alueille ajankäytöstä talouden käyttöön.

Kulttuuri jonka keskellä elämme ohjaa itsekeskeiseen elämään, niin kuin valtaosa ihmisten kulttuureista. Jeesus kehottaa meitä kuolemaan itsellemme (Joh. 12:24). Raamattu opettaa keräämään aarteita mieluummin taivaaseen kuin maan päälle.

Jumalan sana on kestävä rakennusperusta. Sananl. 30:5: "Jumalan jokainen sana on tulessa koeteltu, ..." Jaloista aineista rakentaminen on Jumalan Sanan ohjeiden mukaan eläminen.

Kun kerran kuljemme kuoleman kautta iäisyyteen, niin Jumalan sanon mukaan rakennettu rakennus kestää, mutta kaikki muu vaivannäkömme palaa pois ja häviää, niitä ei enää ole eikä niillä ole enää merkitystä. Se mitä teemme Jumalalle ja se hyvä minkä teemme lähimmäisille kestää.

Jos koko rakennuksemme palaa, perustus, joka on Jeesus, kyllä kestää, mutta olen käyttänyt aikani ja kaikki voimavarat (pelinappulat - talentit), jotka Jumala on minulle antanut turhaan.

Pyhä Henki on annettu voimaksi elämään Kristuksessa. Pyhä Henki ohjaa ja antaa voimaa rakentaa elämämme oikein. Efesolaiskirjeessä ei turhaan kehoteta täyttymään jatkuvasti Jumalan Hengellä.

Armosta pelastettu, uskonvanhurskaus

Jumalan edessä hyväksytyksi tuleminen on kuitenkin kiinni vain ja ainoastaan siitä uskonko Kristukseen pelastajanani.

Apostoli Paavali joutui koko elämänsä ajan taistelemaan tämän totuuden puolesta. Hän opetti vanhurskautumista uskosta useassa kirjeessään. Esimerkiksi kirjeessään galatalaisille hän vastustaa voimakkaasti oppeja, joissa Kristuksen lisäksi pelastumiseen vaadittiin jotain muuta, esim. uskonnollisia rituaaleja tai tekoja.

Tällainen uskon ja tekojen yhteispelastusta opettivat Paavalin aikoihin fariseukset. Fariseukset ajattelivat ihmisen olevan osaksi hyvä ja osaksi paha. Tooran eli lain avulla hyvää taipumusta vahvistetaan ja pahaa painetaan alas. Tietenkään fariseukset eivät ajatelleet pystyvänsä tähän ilman Jumalan apua. Fariseusten pelastusopin mukaan Jumala auttaa hurskasta kilvoituksessaan vahvistamaan hyvää taipumustaan mahdollisimman suureksi. Armo tarvittiin fariseusten mukaan avuksi siinä missä kilvoitus jäi vajaaksi. Tämä väärä ajatus ei ole vierasta kristillisyydessäkään historian aikana eikä nykyisinkään.

Ja juuri nämä uskoon tulleet eli Messiaaniset fariseukset aiheuttivat ensimmäisissä seurakunnissa hämmennystä opetuksillaan. Paavali kirjoitti kirjeensä seurakunnille eli uskoville ihmisille. Roomalaiskirje ja Galatalaiskirje oli osoitettu jo jonkin aikaa uskossa olleille. Ihminen on taipuvainen palaamaan tekojen ja uskonnollisten suoritusten tielle.

Kristittykin voi erehtyä ajattelemaan, että uskoon hän tuli Jumalan armosta, mutta uskossa ollessa hänen täytyy ponnistella miellyttääkseen Jumalaa. On helpottavaa aina muistaa, että kelpaamme Jumalalle uskossa ollessammekin vain ja ainoastaan armahduksen kautta. Siksi on hyvä aina palata uskonvanhurskauden luokse. Tai ristille, niin kuin vanhempi sukupolvi aina sanoi.

Roomalaiskirje ja uskonvanhurskaus

Kirjeessään roomalaisille Paavali käsittelee uskosta vanhurskauttamista laajalti. Juuri roomalaiskirjeestä uskonpuhdistajat ovat saaneet historian aikana ajatuksia joka muuttivar sen ajan uskonnollista maailmaa.

Roomalaiskirje on Paavalin kirjeistä kaikista systemaattisin ja enemmänkin teologinen kirjelmä kuin kirje. Paavali ei ollut perustanut Rooman seurakuntaa eikä ollut edes koskaan käynyt Roomassa ennen kirjeensä kirjoittamista. Kun hänellä ei ollut mahdollisuutta opettaa roomalaisia kasvotusten, niin hän halusi kirjeessään  tuoda esille Rooman uskoville pelastuksen ja uskonelämän perustaa.

Paavali kävi myöhemmin, kirjeen kirjoittamisen jälkeen, Roomassa. Apostolien teot päättyy siihen, että Paavali saapuu vangittuna Roomaan. Hän eli Roomassa lievässä vankeudessa. Tämän jälkeen Paavalilla oli lyhyt vapauden kausi ja hänen vangittiin uudelleen myöhemmin ja teloitettiin Roomassa 68 jKr.

Paavalin elämästä nähdään, että Jumala voi kääntää vaikeilta vaikuttavat elämänjaksot hedelmälliseksi. Paavali kirjoitti noin puolet kirjeistään vankeudessa. Jos Paavali ei olisi ollut näin pitkää jaksoa vangittuna, olisikohan meillä näitä kirjeitä ollenkaan?

Roomalaiskirjeen alussa Paavali käsittelee ihmiskunnan tilaa suhteessa Jumalaan ja päätyy lopputulokseen, että kaikki ovat syntisiä Jumalan edessä.

Room: 3: 22–24: Kaikki ovat samassa asemassa, 23 sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta 24 mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.

Samassa kohdassa tuodaan esille Kristuksen armosta lahjaksi antama pelastus ja syyttömyys.

Aabraham uskonvanhurskauden esimerkki

Paavali käyttää roomalaiskirjeen neljännessä luvussa uskonvanhurskauden esimerkkeinä Aabrahamia ja Daavidia. Jo Aabraham opetti samaa oppia uskosta kuin Paavali. Aabrahamin elämä on vahva esimerkki ja myös esikuva uskonvanhurskaudesta.

Raamattu kutsuu Aabrahamia Jumalan ystäväksi (Jaak. 2:23), vaikka kaikki ihmiset olemme tekojemme puolesta Jumalan vihollisia (Room. 5:10).

Aabrahamin elämässä oli paljon asioita, jotka nostivat hänet ihmisten silmissä korkeaan asemaan. Mutta Jumalan edessä hänen vanhurskautensa perustuu uskoon.

Raamattu sanoo selkeästi, että Aabrahamin usko johti siihen, että Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi:

1 Moos. 15:6 " Abram uskoi Herran lupaukseen, ja Herra katsoi hänet vanhurskaaksi.

Aabraham uskoi Messiaaseen

Tarkastellaan seuraavaksi, mitä tai mihin Aabraham uskoi? Aabraham sai seuraavan lupauksen Jumalalta.

1 Ms 12:3: ...sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille.

Tässä Mooseksen kirjan kohdassa on selvä viittaus Messiaakseen. Aabraham sai lupauksen, että Kristus olisi hänen jälkeläisensä. Ja tämä Aabrahamin jälkeläinen avaisi oven pelastukseen ja iankaikkiseen elämään kaikille kansoille.

Aabraham oli kuitenkin lapseton ja tähän aikaan jo vanha mies. 15. luvun maininta "Abram uskoi lupaukseen" tuli aikana jolloin Aabrahamin elämässä oli vaikea vaihe ja hän oli masentunut. Hänellä ei ollut inhimillisesti toivoa jälkeläisistä. Abram sanoi Jumalalle seuraavaa.

1 Moos. 15:2: Olenhan jäänyt lapsettomaksi, ja minun omaisuuteni perii damaskolainen Elieser.

Eli inhimillisesti Aabramilta oli kadonnut toivo jälkeläisistä ja toivo siunauksesta, joka olisi siunaukseksi kaikille kansoille eli toivo Kristuksesta. Keskustelun aikana Jumala vahvisti Aabrahamille antamansa lupauksen ja Aabraham tarttui siihen kiinni. Aabraham uskoi tässä vaiheessa Jumalan antamaan lupaukseen Messiaasta ja Jumala luki hänelle tämän uskon Kristukseen ja uskon Lunastajan tuloon vanhurskaudeksi.

Uskon perimmäinen kohde on lupauksen antaja, hän jolla on valta ja voima täyttää lupaukset. Vain Jumala kykeni täyttämään Aabrahamille antamansa lupauksen. Aabraham oli lähes 100-vuotias ja Saara 90-vuotias. Joten inhimillisesti lupaus jälkeläisestä oli mahdotonta. Tämä on vahva esikuva uskonvanhurskaudesta. Sillä samoin pelastuminen ihmiselle on täysin mahdotonta ilman Jumalan armoa.

Aabrahamin ja Saaran täytyi täydellisesti luopua luottamasta itseensä. Heillä oli jäljellä vain Jumalan lupaus, johon he luottivat. Pelastuksessa on kysymys samasta asiasta. Pelastuminen on luopumista luottamisesta omiin kykyihin ja sen sijaan luottamista Jumalan lupauksiin, jotka Hän antaa evankeliumissaan. Lupauksen täyttyminen Aabrahamille ja Saaralle oli yhtä mahdotonta kuin meille täyttää lakia ja pelastaa itsemme.

Room: 4:18–19: Abraham toivoi, vaikka toivoa ei ollut, ja niin hän uskoi tulevansa monien kansojen kantaisäksi näiden sanojen mukaisesti: "Näin suuri on oleva sinun jälkeläistesi luku." Hänen uskonsa ei horjunut, vaikka hän, lähes satavuotiaana, tiesi elinvoimansa sammuneen ja Saaran kohdun kuihtuneen.

Nämä jakeet sisältävät kuvauksen siitä mitä usko on. Se on toivoa vaikka toivoa ei olisi. Inhimillisesti Aabrahamille annettu lupaus oli mahdoton täyttyä. Saaran kohtu oli kuihtunut. Aabraham uskoi ylösnousemukseen.

Jumala antoi Aabrahamin odottaa lupauksen täyttymistä näin kauan, koska Hän tahtoi, että kaikki inhimilliset mahdollisuudet olivat käytetty loppuun. Koska vain siten Iisakista voi tulla lupauksen lapsi ja kaikkien uskovien esikuva. Satavuotiaana Aabrahamilla oli jäljellä vain Jumalan lupaukset. Nuorena hänellä oli muutakin mihin luottaa kuin lupaukset.

Suuret maailman uskonnot perustavat ajatukseen, että ihmisellä on kyky elää Jumalan mieleisesti. Tekojen kautta pelastuksen yrittäminen johtaa fanaattiseen kiivailuun oman uskomuksen ja opinkappaleidensa puolesta. Tämä näkyi jo Jeesuksen ajan fariseusten elämästä ja näkyy tänä päivänä mm. fundamentalisti islamilaisten kiivailussa. He pyrkivät koko voimastaan ja sielustaan täyttämään heidän kuvittelemansa Allahin tahdon. Karuimmillaan omavanhurskauden tie näkyy islamilaisen itsemurhaiskun tekijän teoissa. Ei ole ihme, että Paavali niin voimakkaasti vastusti kaikenlaista omavanhurskautta.

Daavid uskoi syntinsä anteeksi

Roomalaiskirjeessä Paavali opettaa uskonvanhurskaudesta myös Daavidin kautta. Daavidin todistus on sama kuin Aabrahamin. Heidän välinen ajanjakso on lähes 1000 vuotta. Tänä aikana Israelista oli tullut jo kansa ja Jumala oli antanut kansalleen jo lain.

Daavidin todistus on uskon kannalta ehkä merkittävämpää kuin Aabrahamin, koska hän eli lain aikakautta. Paavali todistaa Daavidin puhuvan vanhurskaudesta, joka ei ole riippuvainen teoista.

Psalmi 32: 1–2: Autuas se, jonka pahat teot on annettu anteeksi, jonka synnit on pyyhitty pois. Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään ja jonka sydämessä ei ole vilppiä.

Psalmi 32 on synnintunnustuspsalmi. Tämän psalmin kirjoittajalla on selkeä tietoisuus ihmisen pahuudessa ja omasta pahuudestaan. Daavid kirjoittaa: "Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään." Daavidin elämässä oli paljon syntejä: Uurian murha ja poikien kasvatusongelmat. Daavidin lapsien elämässä oli paljon väkivaltaa. Nämä synnit Jumala jätti lukematta Daavidin vahingoksi, hänen uskonsa tähden.

Daavidin pahuus vietiin toiselle tilille, jonka maksaja on Jeesus Kristus. Jumalan maailmassa velkoja ei voida jättää maksamatta. Kristus kuitenkin oli valmis ottamaan taakat kantaakseen. Muuten joutuisimme itse maksamaan laskumme, johon meillä ei ole varaa. Jumala vanhurskauttaa sen, jolla ei ole mitään tuotavaa Herralle, vaan joka uskoo Kristukseen.

Vanhurskaus on uskosta ja armosta. On kuitenkin muistettava, että armo ei tule ilmaiseksi. Kristus on maksanut hinnan.

Jumalan suuri rakkaus

Jumala ylittää armollaan ihmisten mitat. Jumala lähetti poikansa kuolemaan välinpitämättömien ja vihollistensa edestä. Jos Jumala oli valmis tämän tekemään kun olimme Hänen vihollisiaan, niin Hän on valmis tekemään paljon muutakin, jotta me voisimme päästä perille.

Room. 5:10–11: Jos kerran Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa, kun olimme hänen vihollisiaan, paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastava meidät nyt, kun sovinto on tehty. Eikä siinä vielä kaikki. Me saamme myös riemuita Jumalastamme, kun nyt olemme vastaanottaneet Herramme Jeesuksen Kristuksen valmistaman sovituksen.

Rukous

Kiitos, Taivaallinen Isä, että valmistit pelastuksen Pojassasi Jeesuksessa. Haluan uskoa Jeesukseen ja seurata Häntä kaikilla elämäni alueilla. Auta minua ymmärtämään sinun raukkauttasi ja armoas ihmisiä kohtaan. Anna minulle voimaa ja viisautta tehdä oikeita valintoja elmässäni ja rakentaa elämäni rakennus jaloista aineista viisaasti. Aamen

Webmaster

Avainsanoja: Usko, Jeesus, Jumala, Kristus, Messias, Aabraham, Abram, pelastus, synti, armo, sovitus, lunastus, rakkaus.