18.10.2002

Pumppaamo Libanonissa kuumentaa tunteita

Vesien jako välttämätön Lähi-idän rauhalle

Vesipula on horjuttanut kautta vuosisatojen Lähi-idän herkkää tasapainoa. Viimeksi vesi oli osasyynä Israelin ja arabimaitten vuoden 1967 kesäsotaan. Sopu makean veden tasapuolisesta jaosta ja kohtuukäytöstä on tärkeä edellytys kestävälle rauhalle.

Tilanne Israelin pohjoisella rajalla kiristyi veden vuoksi lokakuun puolivälissä, kun Libanonin eteläosaan Wazzanijokeen valmistui pumppuasema. Joki on yksi Israelin puolelle virtaavan Hasbanin haarakkeista. Israelin hallitus ja vesiviranomaiset pitävät uutta vedenottoa vahingollisena Israelin vesihuollolle, joka on riippuvainen Libanonista tulevista virroista. Libanonin yleinen vesitilanne on hyvä, mutta eteläosa kärsii kuivuudesta.

Gennesaretin järveen laskevalla Jordanjoella on kolme tärkeää sivuhaaraa, Hasbani, Banias ja Dan, jotka saavat vetensä Hermonvuoren vedenjakajalta Syyrian ja Libanonin puolelta. Israel aikoo pitää valvonnassaan Jordanin hyvälaatuiset alkulähteet.

Lähi-idän vesiluonnon tasapainoa järkyttävät "lihavat ja laihat vuodet". Sadeaika kestää vajaan puoli vuotta, kesät ovat täysin kuivia. Viime talvi oli normaali, mutta sitä edelsi kolme erittäin niukkasateista kautta.

Vedenkäytön rajoitukset ovat voimassa useissa maissa. Israelissa annettiin 1990-luvun alussa hätätilalaki, joka vähensi viljelysten kasteluja ja samalla satojen määrää kolmanneksella. Säännöstelylaki palautettiin voimaan kolme vuotta sitten. Jordaniassa on jouduttu ajoittain turvautumaan vielä järeämpiin toimiin, vedenjakelu yksityistalouksiin on katkaistu jopa päiväkausiksi.

Israelin tärkeimmän makeavesialtaan, Gennesaretin pinta on ollut jo kaksi ja puoli vuotta alle vesiviranomaisten salliman minimin, joka on yli 3,5 metriä säännöstelyohjeitten ylärajasta. Jokainen sentti järvessä on lähes kaksi miljoonaa kuutiota vettä. 

Merivedestä tislaamalla makeaa

Asiantuntijoitten varoituksista huolimatta Israelissa herättiin hoitamaan vesipulaa kovin myöhään. Juomaveden laatu on ehtinyt jo tuntuvasti heikentyä ja vesivarat huveta hälyttävästi. Maan kansainvälisesti kuuluisat ja vettä säästävät tihkukasteluverkostot lisäsivät 1970-luvulta alkaen viljeltyä peltoalaa ja satoja, mutta ovat veden puuttuessa ongelma. Vuotuiset normaalisateet eivät enää korjaa tilannetta. Teollisuus ja maatalous sekä Israelin että palestiinalaisalueitten väestökasvu lisäävät kulutusta. Israel on lisäksi sitoutunut syksyn 1994 rauhansopimuksessa antamaan Jordanialle vuosittain useita kymmeniä miljoonia kuutioita vettä.

Lähi-idän öljyrikkaat valtiot ovat ratkaisseet osan ongelmastaan tislaamalla merivedestä makeaa. Israel liittyy näitten joukkoon. Tekniikka on toistaiseksi liian kallista laajamittaiseen käyttöön.

Välimeren rannalle avataan parin vuoden kuluttua ensimmäinen suurempi merivesitislaamo, jossakin vaiheessa sitä suunniteltiin myös yhteiskäyttöön palestiinalaisten kanssa. Yksityinen laitos tuottaa vuodessa vähintään 55 miljoonaa kuutiota tislattua vettä, joka on kolme kertaa kalliimpaa kuin pinta- ja pohjavesistä valtakunnan verkkoon pumpattava vesi.

Israel aikoo lisäksi ostaa Turkilta vuodessa noin 50 miljoonaa kuutiota vettä, joka rahdattaisiin maahan tankkereilla. Israel pyrki Turkin kanssa vesikauppoihin jo 1980-luvulla, mutta silloin sopimus kaatui arabimaitten vastustukseen.

Lähi-idän maissa on kaikkiaan noin 200 miljoonaa vedenkäyttäjää. Hydrologit uskovat kuitenkin yhteistyön, kasteluteknologian kehityksen ja suunnitelmallisen käytön takaavan vettä vielä pitkälle tällä vuosisadalla.

Patojen pommitukset

1960-luvulla Israel pommitti Wazzanin vesilaitoksen sekä Libanonin ja Syyrian yhteiset padot, joitten tarkoituksena oli seisauttaa Hasbanin ja Baniaksen virtaamat Israelin puolelle. Israel myös tuhosi Syyrian ja Jordanian patomuurin, joka olisi kääntänyt Jordanin vuolaan sivujoen, Jarmukin vedet ohi Israelin.

Libanonin eteläosan kaksikymmentä kylää saa vuodessa vettä Wazzanista reilut 20 miljoonaa kuutiota. Hasbanijoen uomassa puolestaan virtaa kohti Gennesaretia noin 150 miljoonaa kuutiota. Se on noin viidennes kaikesta järveen laskevasta vedestä.

Wazzanin lähteet ovat vain kilometrin päässä rajasta. Jokivarsi kuului kymmenen kilometrin levyiseen turvavyöhykkeeseen, jota Israel miehitti 1980-luvun taitteesta vuoteen 2000. Israelin kumppanina toimi parin tuhannen miehen Etelä-Libanonin armeija, joka pääasiassa koostui muslimienemmistöistä hallitusta vastustavista kristityistä.

Kun Israelin armeija 1980-luvun alussa karkotti palestiinalaisten johtaja Jasser Arafatin asejoukkoineen, alkoi iranilaismielinen ja islamilainen äärijärjestö Hizbollah vahvistua Syyrian suojeluksessa. Se on Israelin vetäytymisen jälkeen pyrkinyt provosoimaan alueella selkkauksia.

Wazzanin hanke ei ole katastrofi Israelin vesitaloudelle, kyse on periaatteesta. Israelin hallitus ei halua, että takavuosien sotiin johtaneet pato-ongelmat uusiutuvat. Israel haluaa tällä hetkellä välttää avointa selkkausta Libanonissa, sillä se odottaa Yhdysvaltojen etenevän aikeissaan syrjäyttää Irakin presidentti Saddam Hussein. Israelissa uskotaan laajasti, että Persianlahden ratkaisut edesauttavat Israelin omien ongelmien selvittelyä palestiinalaisten ja rajanaapurien kanssa.

Kun Israel ja palestiinalaiset solmivat vuonna 1993 Oslon puitesopimuksen, sovittiin alustavasti veden käytön periaatteista. Suomikin on ollut asiantuntijana näissä vesikokouksissa, joitten suosituksia ei ole vielä kyetty ratifioimaan.

Vuoden 1967 kuuden päivän sodassa Israel valtasi Syyrialta Golanin ylängön ja sai valvontaansa tärkeät vesilähteet. Juudean ja Samarian vuorten kupeessa, palestiinalaisalueella on erinomaista pohjavettä, mutta Israel on rajoittanut siellä syvien kaivojen poraamista. Vettä pumpataan verkostoon vasta Israelin tiheimmin asutulla Välimeren rantatasangolla.

Israel on taannut palestiinalaisille juomaveden, mutta antanut niukasti kasteluvettä viljelyksille. Länsirannalla arabit syyttävät Israelia vesivarkaudesta ja Israel vastaa, että arabit varastavat heiltä vettä Libanonissa.

HEIKKI KANGAS
Kirjoittaja on Lähi-idän erikoistoimittaja, joka asuu Israelissa.