Pilvenpiirtäjätuhot lisäsivät sodan pelkoa

Lähi-idän selkkauksen uusi käänne  terrori-iskut Yhdysvalloissa - näyttää tekevän pyrkimykset rauhanneuvotteluihin Israelin ja palestiinalaisten välillä entistä hankalammiksi. Pian vuoden kestäneissä levottomuuksissa on kuollut noin 600 palestiinalaisarabia ja lähes 200 juutalaista, joista enemmistö on menehtynyt arabien itsemurhapommi-iskuissa.

Suurella todennäköisyydellä amerikkalaisten tuki Israelille ainakin toistaiseksi vahvistuu, vaikka muualla poliittiset sympatiat ovat olleet enemmän palestiinalaisten tukena. Tähän viittasi myös äskettäin Etelä-Afrikassa pidetty kansainvälinen rasismin vastainen kokous, josta Yhdysvallat vetäytyi ennen kokouksen päättymistä Israelin kanssa. Tuon rasismikokouksen alla Suomen ulkoministerikin kohautti niin Suomea, Israelia kuin kansainvälisestikin rinnastamalla Israelin palestiinalaispolitiikkaa toista maailmansotaa edeltäneeseen Hitlerin natsi-Saksaan.

* * * *

Kun kirjoitan tätä pientä katsausta Teille espoolaiset, Lähi-idän vaikea poliittinen tilanne on todella saanut merkittävän käänteen. Yhdysvaltoihin kohdistunut isku muistuttaa vuoden 1991 Persianlahden sodan tapahtumia, jota seurattiin kiinteästi kaikkialla. Nyt Irakin asemasta yhteinen vihollinen on terroristit. Monet Yhdysvaltoja vastustavat valtiotkin ovat osoittaneet ainakin puheissaan sympatiaa, kun terroristit onnistuivat törmäämään kolme kaappaamansa matkustajakonetta New Yorkin keskustan kahteen pilvenpiirtäjään sekä puolustusministeriön rakennuskompleksiin Washingtonissa.

Yhdysvaltain tiedustelupalvelu on alkanut määrätietoisesti jäljittää tuhoisan terrori-iskun suunnittelijoita ja toimeksiantajia. Tähän mennessä epäilyt ovat vahvimmin suuntautuneet arabimiljonääri Osama bin Ladeniin, joka on ilmeisesti vuosikausia asunut salaisessa tukikodassaan Afganistanissa. Afganistanin ääri-islamilainen Taliban liike on sanonut suojaavansa arvostettua vierastaan, joka on syntynyt Saudi-arabiassa. Tähänastisten ja julkisuuteen saatettujen tutkimusten mukaan itsemurhaiskun toteuttaneista konekaappareista valtaosa oli myös lähtöisin Lähi-idän arabimaista.

Ketään ei saa tuomita ilman todisteita. Laden on kiistänyt yhteytensä tuhansia uhreja vaatineisiin räjähdyksiin, mutta arabilehdistön kautta mies joka tapauksessa varoitti jo kolmisen viikkoa ennen tuhoisia iskuja, että hän ja hänen seuraajansa toteuttaisivat valtavan, ennen näkemättömän iskun Yhdysvaltoja vastaan kostoksi Washingtonin tuesta Israelille.

Bin Ladenin uhkauksesta kertoi välittömästi amerikkalaiskatastrofien jälkeen Lontoossa ilmestyvän arabiankielisen viikkolehden al-Qudsal-Arabin päätoimittaja,  jonka mukaan bin Laden on

"melko varmasti" attentaattien takana. Päätoimittaja Atwan kertoo kuulleensa aiemminkin useita tällaisia varoituksia bin Ladenilta eikä siksi ottanut viimeisintäkään tosissaan.

USA:n viranomaiset ovat jäljittäneet kuumeisesti bin Ladenia ja hänen järjestöänsä. Arabimiljonääri on entuudestaan Yhdysvaltojen etsityimpien terroristien listalla, sillä hänen uskotaan olleen vuonna 1998 Amerikan Kenian ja Tansanian suurlähetystöjen pommi-iskujen takana. Peräkkäisissä iskuissa kuoli tuolloin 224 ihmistä ja yli 4 000 sai vammoja.

Arabitiedotusvälineet ovat pitkään korostaneet, että USA:n vastaiset tunteet olivat arabimaissa huipussaan, koska presidentti George W. Bush ei piittaa palestiinalaisten kansannoususta ja ennen kaikkea ei ole tukenut aktiivisesti palestiinalaisten itsenäistymistä Israelin miehitysvallan alta.

* * * *

Tällaisia ennalta arvaamattomia suurkatastrofeja seuratessa ihmisen luonnollinen reaktio on pelko ja epävarmuus. Pelätään paitsi uusia terrori-iskuja myös maailmanlaajuista sotaa. Kauhukuvien keskellä Raamatun sana antaa pitävimmän lohdutuksen. Jeesus viittasi lähestyvän toisen tulemuksensa merkkinä sotiin ja muihin mullistuksiin ja kehotti meitä uskovia nostamaan päämme, koska vapautuksemme on lähellä. Voimme melskeitten keskellä täällä Lähi-idässä tai siellä Suomessa tukeutua myös Vanhan Testamentin Psalmien lohdutukseen: "Joka Korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy, se sanoo: "Herra on minun turvani ja linnani… Et sinä pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta, et ruttoa…Sillä hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi…" (Psalmi 91).

HEIKKI KANGAS

Kirjoittaja on Lähi-idän erikoistoimittaja, joka asuu Israelissa. Hän toimii myös Espoon seurakunnan työyhteydessä.
 

  Webmaster: nettiespoohsrk.fi, Aloitussivulle www.helluntaikirkko.fi
  Espoon helluntaikirkko, Luomanportti 8, 02200 Espoo, puh. (09) 452 2891, sposti: infoespoohsrk.fi