Rakkauden kosketus

Latokaskessa asuvia Yrjöä ja Eilaa voi pitää perusespoolaisina ihmisinä. Eila on kotoisin Lintuvaarasta ja Yrjö Leppävaarasta. Oma koti hankittiin Latokaskesta.

Yrjö ja Eila avioituivat vuonna 1977. Kolmilapsisen perheen elämä oli työntäyteistä. Yrjö aloitti työt valokuvausalan maahantuontiyrityksessä, jonka toimitusjohtaja hän nykyään on. Elämän täytti uran luominen loputtomine työmatkoineen, neuvotteluineen, saunailtoineen, messuineen ja koulutuksineen. Oman kodin hankkimisvaiheessa hän vielä ajoi taksia kolmena iltana viikossa. Eila työskenteli kotona tehden kotiäidin työn lisäksi perhepäivähoitajan työtä. Lasten kasvettua hänkin siirtyi kodin ulkopuolelle työhön.

Kriisin aikoja

Eila ja Yrjö pohtivat, miten nyt jälkikäteen on helppo nähdä parisuhteen huollon jääneen noina vuosina rempalleen. Yrjö oli oman uransa lumoissa eikä osannut antaa arvoa puolisonsa uurastukselle.

Kun vaimo halusi keskustella suhteen ongelmista ja omista tunteistaan, mies meni lukkoon.
-En käsittänyt, miten minä saatoin aiheuttaa ongelmia kun en edes ollut koskaan kotona, ironisoi Yrjö.
Keskustelut muuttuivat riidoiksi, joita alkoholi kärjisti. Riidan hetkinä lauotut loukkaavat sanat jäivät repimään erityisesti Eilan sisintä. Hän kärsi vahvoista huonommuudentunteista.
-Tunsin olevani huono äiti ja huono vaimo, toteaa Eila.
-Etkä uskonut, vaikka me koko perheenä vakuutettiin muuta, huomauttaa Yrjö.

Perusoptimistina Yrjö uskoi, että "ongelmia ei ole kun päätetään ettei niitä ole". Nyt hän itse nauraa yksiviivaiselle ideologialleen. 
-Asiat on kuitenkin kohdattava. On uskallettava mennä itseensä.

Eila alkoi etsiä apua masennukseensa. Mieheltään salaa hän kävi muun muassa perheneuvojalla yksin kolmen vuoden ajan - tämän mielestä kun "vain hullut käyvät kallonkutistajalla". Perheneuvojasta tuntui olevan apua. Masennus kuitenkin jatkui, mutta niin jatkui myös Eilan etsintä.

Uusi alku

Vuonna 1997 avioparin kuopus, Mia lähti mukaan Olarinluoman helluntaiseurakunnan varhaisnuorten toimintaan. Hän tuli seuraavana vuonna uskoon. Tytössä tapahtunut muutos puhutteli vanhempia. Kun Mian kerhokaverin äiti ehdotti Eilalle Latokaskessa kokoontuvaa seurakunnan solua, tämä oli valmis lähtemään mukaan.
-Oli kumma, että rohkenin lähteä sinne, enhän tuntenut solusta ketään. Tavallisesti en ollut valmis menemään ventovieraiden joukkoon.
Solu kokoontui eräässä kodissa. Solukokoontumisessa kahviteltiin, juteltiin, rukoiltiin mukanaolijoiden rukousaiheiden puolesta ja luettiin Raamattua. Eila koki ilmapiirin leppoisan kodikkaaksi, vaikka hän ei itse osallistunut keskusteluun.
-Olin niin masentunut, että se näkyi minusta ulospäin. Olin kuin musta pilvi, joka hiljaa hiipi paikoilleen ja tilaisuuden lopussa lähti hiljaa pois.

Tuli maaliskuun ensimmäinen päivä keväällä 1999. Eila oli sairaslomalla töistä ja kuunteli  kotona yksikseen hengellistä musiikkia, jota oli saanut solusta. Koko aamun hän oli itkenyt masennustaan ja kuunnellut laulujen sanoja. Yhdessä laulussa kehotettiin antamaan käsi Jeesuksen käteen.
-Istuin keittiön pöydän ääressä ja rukoilin jotenkin niin, että "Jumala, olen tässä, mikset voi rakastaa minua".
-Uskoontulo tapahtui silloin. Se oli aivan fyysinen kokemus. Huonommuuden tunne pyyhittiin minusta pois!
-Minun oli pakko mennä katsomaan itseäni peilistä, kun olo tuntui niin uudelta. Ja peilistä katsoi uusi Eila! Se oli ihan mahtava kokemus.

Mia tuli ensimmäisenä kotiin koulusta. Nähdessään äitinsä, hän ymmärsi heti jotain tapahtuneen. Mia laittoi kätensä äidin olalle ja rukoili yksinkertaisen siunausrukouksen: "Isä, kosketa äitiä." Äiti ja tytär iloitsivat yhdessä Jumalan läheisyydestä. Kun Yrjö tuli töistä, Mia meni häntä vastaan:
-Isä, arvaas mitä!
-Et kai sinä ole kännissä, huolestui Yrjö nähdessään oudonnäköisen vaimonsa.
-Ei, vaan Jumala kosketti äitiä, hihkui Mia.
Yrjö oli hämmentynyt mutta samalla iloinen. Eilasta näki heti, että masennuskausi oli päättynyt.
-Ajattelin, että jess, nyt se on vihdoin ohi. Olin ollut Eilasta pitkään tosi huolissani.

Samana iltana Eila meni soluun. Matkalla hän suunnitteli, miten kertoisi tapahtuneesta solulaisille. Toisin kävi.
-Kun illan emäntä tuli avaamaan minulle oven, en ehtinyt sanoa mitään kun hän jo luki viestin kasvoiltani ja kuulutti kaikille: "Eila on tullut uskoon!"
Sinä soluiltana kaikki iloitsivat yhdessä Eilan kanssa.

Yrjöä Eilan muutos sekä helpotti että mietitytti. Jumalan rakkauden kosketus oli tehnyt pysyvää jälkeä.
-Kotona otin yksikseni perheraamatun, avasin sen ja totesin, että minäkin haluan tulla uskoon kun se kerran on noin hienoa.
Yrjö lähti mukaan Espoon helluntaikirkkoon Olarinluomaan Eilan ja Mian kanssa, kun kirkolla oli lähetysnäyttely. Hän lähti myös Eilan kanssa soluun.
-Keskustelin pyhäkoulunopettajan kanssa ja hän puhui uskosta niin kauniisti ja selkeästi, että aikuinen mieskin sen ymmärsi, tuumii Yrjö.
-Seuraavana päivänä, se oli 23. maaliskuuta 1999, tajusin aamulla heti herättyäni olevani uskossa. Ruokatunnilla kävin ostamassa Raamatun.

Pullantuoksuinen seurakuntakoti

Yrjö ja Eila puhuvat mielellään hengellisestä kodistaan, Espoon helluntaiseurakunnasta. Laulutaitoisina ihmisinä he ovat mukana ylistyslauluryhmässä, joka usein keskiviikon rukousilloissa johtaa ihmisiä keskittymään ja hiljentymään rukoukseen. He ovat aktiivisesti mukana myös monessa muussa.
-Meidät on rakastettu sisään tähän seurakuntaan, Yrjö ja Eila toteavat  lämpimästi.
-Kirkolla saattoi jo ensimmäisellä kerralla tuntea olonsa rennoksi, toteaa Eila. Olen aistinut seurakunnassa kodin lämmön ja rauhan. Tunnelmasta tulee mieleen lapsuuden lauantai-ilta: äidin leipoma pulla ja kylmä maito.
-Täällä ollaan ihmistä kohtaan hienotunteisia: jos itkettää, löytyy joku jonka kanssa voi itkeä, mutta jos haluaa olla rauhassa, saa olla rauhassa.
Yrjö on havainnut, että vaikka seurakunta on tavallisten ihmisten yhteisö ja kasvun paikkoja on kaikilla, näkyy ihmisten kanssakäymisessä vilpitön rakkaus.
-Seurakunnasta ei raski olla pois!

Taaksepäin katsoessaan Yrjö ja Eila näkevät kiitoksen aihetta myös vaikeimmissa päivissään.
-Eilan syvä masennus oli meille Jumalan sallimus, jonka avulla löytyi omakohtainen suhde Jumalaan.

Artikkeli on julkaistu Hyvä Sanoma Extra -lehdessä 2000, kirjoittaja Maria K.