Äiti-lapsi-piiri
Äiti-lapsi-piiri kokoontuu joka keskiviikko klo 10-12 Olarinluomassa, seurakunnan tiloissa. Mottonamme on Kaikki minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa. (Fil. 4:13), ja tervetulleita ovat kaikki äidit lapsineen.
Äiti-lapsi-piirissä tarkoituksenamme on nauttia yhdessäolosta, tutustua Taivaan Isään paremmin ja saada vertaistukea toisilta samassa tilanteessa olevilta.
Piirimme aluksi toivottelemme kaikki tervetulleiksi laulamalla. Lapsille pidämme pienen pyhäkouluhetken, jonka jälkeen lapset saavat mennä lastenhuoneeseen leikkimään hoitajan kanssa. Aikuiset voivat näin rauhassa keskittyä rukoukseen, ylistykseen ja keskusteluun. Keskustelemme yleensä pienen alustuksen pohjalta, aiheita on sovittu piiriläisten kiinnostuksen mukaan. Piirin lopuksi syömme kaikki yhdessä lounasta.
Toivomme, että piiristä voisi ammentaa voimaa ja iloa arjen aherrukseen. Myös äitien ystävyys ja verkostoituminen on piirissä helppoa. Tiedämme, että Jumala on luvannut antaa jokaiselle taakkaa vain sen verran, kuin jaksaa kantaa, joten piirissä voimme vahvistua myös yhteisestä uskosta ja rohkaista toinen toisiamme. Ja jokaisella piirikerralla on aikaa myös vapaalle keskustelulle ja kuulumisten vaihdolle.
Äiti-lapsi-piiri tukee myös kotien hengellistä kasvatustyötä. Tämän vuoksi jokaisella kerralla kerromme lapsille Taivaan Isästä tarinoin, Raamatun kertomuksin, lauluin ja leikein. Lisäksi lapsilla on aikaa vapaalle leikille yhdessä, jolloin myös heillä on mahdollisuus uusien ystävien saamiseen.
Piiri on avoin, joten rohkeasti mukaan vaan! Osallistua voi sen verran kuin hyvältä tuntuu. Nimestä huolimatta myös kotona lapsien kanssa olevat isät ovat tervetulleita!