
03 kesä Pastorin viikkokirje / vko 22
Hei
Tänään on Helatorstai, Jeesuksen taivaaseenastumisen päivä. Sanan alku ”hela” viittaa ruotsin kielen pyhää tarkoittavaan sanaan ”hel”.
Kristuksen taivaaseen astumisesta kerrotaan Markuksen ja Luukkaan evankeliumien lopussa ja Apostolien teoissa.
Raamatun mukaan Jeesus näyttäytyi ylösnousemuksensa jälkeen maan päällä 40 päivän aikana ja opetti seuraajiaan. Sen jälkeen Jeesus palasi taivaaseen. ”Hänet otettiin ylös taivaaseen ja hän istuutui Jumalan oikealle puolelle.”(Mark.16:19)
Oli tärkeää opetuslapsille saada nähdä, miten Jeesus otettiin taivaaseen. Se vahvisti heidän uskoaan siitä, että Hän todella oli Jumala ja että Hänen kotinsa oli taivaassa. Valkoisiin pukeutuneet miehet olivat enkeleitä, jotka vakuuttivat miehille, että Jeesus palaisi eräänä päivänä takaisin samalla tavalla kuin oli lähtenyt – ruumiillisesti ja näkyvällä tavalla. (Apt.1:9-11).
Jeesus palaa siis takaisin. Silloin Hän saapuu tuomitsemaan ja hallitsemaan maailmaa. Sitä ennen meillä kristityillä täällä maan päällä on tärkeä tehtävä.
Ennen taivaaseen astumistaan Jeesus sanoi sanat: ”Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet.
Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä. Siihen ei ole enää montakaan päivää.” Silloin ne, jotka olivat koolla, kysyivät häneltä: ”Herra, onko nyt tullut se aika, jolloin sinä rakennat Israelin valtakunnan uudelleen?” ”Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut. Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.”
Olemme saaneet Pyhän Hengen voiman ja saamme olla Hänen todistajiaan kaikkialla eri puolilla maailmaa. Viedessämme evankeliumin sanomaa eteenpäin kukin omalla vaikutusalueellamme, pääsevät myös muut kanssamatkustajamme osallisiksi Jumalan siunauksista.
Sinua siunaten:
pastori kyÖsti
041-5252546