
24 elo Pastorin viikkokirje / vko 33
Hei
Saamme edelleen jatkaa kesäsäistä nauttimista. Kesäämme on varmasti mahtunut monenlaista työtä, touhuilua ja sopivasti myös vapaa-aikaa.
Evankeliumeista löydämme Jeesuksen opetuslapsineen monenlaisissa tilanteissa ja kohtaamisissa, usein rankoissakin olosuhteissa. Johannes kirjoittaa siitä, kuinka Jeesusta seurasi suuri väkijoukko, sillä ihmiset olivat nähneet tunnusteot, joita hän teki parantamalla sairaita. Jeesus nousi vuorenrinteelle ja asettui opetuslapsineen sinne istumaan(Joh 6:2-3). Jeesus kohotti katseensa ja näki, että suuri ihmisjoukko oli tulossa. Hän kysyi Filippukselta: ”Mistä voisimme ostaa leipää, että he saisivat syödäkseen?” Tämän hän sanoi koetellakseen Filippusta, sillä hän tiesi kyllä, mitä tekisi. Filippus vastasi: ”Kahdensadan denaarin leivistä ei riittäisi heille edes pientä palaa kullekin (Joh.6: 5-7)”. Kertomuksessa kerrotaan siitä, että Jeesus halusi koetella Filippusta. Mitä Filippus ajattelisi? Miten hän hoitaisi tilanteen? Johannes kirjoittaa, että Jeesus kyllä tiesi, mitä tekisi.
Kuinka paljon meiltä jää meille (mutta ei Jeesukselle) mahdottomia asioita tekemättä siksi, että emme luota Jeesuksen mahdollisuuksiin hoitaa tai tehdä asiaa. Tästä voi olla esimerkkinä erilaiset ihmisten kohtaamisiin (evankeliointi, rukouspalvelu) tai yleensä Jumalan Valtakunnan työhön ja samalla koko elämäämme liittyvät asiat. Jeesus haluaa johtaa meitä Filippuksen kaltaisiin tilanteisiin, että meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin Hän, koska Hän tietää, mitä tekisi!
Jeesus testasi myös Filippuksen ajattelun ja toimintatavan: mistä voisimme ostaa? Filippus tarttui tähän ostamiseen ei Jeesukseen, hän luotti ja ajatteli omia mahdollisuuksiaan ja voimiaan; usein tämä tapahtuu silloin, kun raha on vaikuttimena. Filippus ei näyttänyt muistavan Jeesuksen ihmetekoa muuttaa vesi viiniksi. Hän ajatteli, mistä he voisivat ostaa leipää? Kuinka paljon meiltä jää kokematta arjessamme uskoamme vahvistavia Jumalan ihmetekoja, ja toisaalta kuinka moni asia jää toteutumatta, kun hoidamme asiat aina omalla tavallamme ilman, että turvautuisimme Taivaallisen Isämme ohjaukseen, huolenpitoon ja voimaan?
Leipä kuvaa Raamatussa myös Jeesusta itseään. Tuo leipä oli Hänen omiensa parissa jatkuvasti valmiina palvelemaan heitä Jumalallisella voimallaan. Hän oli ja on se, jota Espoo ja koko maailma tänäänkin tarvitsee.
Rohkaistutaan olemaan tulevana syksynä päivittäin Elämän leivän, Jeesuksemme johdatuksessa ja tekemään uskon tekoja. Tätä kautta saamme itse vahvistua uskossamme ja vahvistaa myös toinen toisiamme kertomalla todistuksia siitä, mitä Jeesus on saanut tehdä kauttamme ja kanssamme.
Haluan toivottaa Sinulle veljeni ja sisareni siunattua loppukesää !
Veljesi Kyösti
041-5252546