Pastorin viikkokirje / vko 37

Sitten Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Jos joku tahtoo kulkea minun perässäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä, ja seuratkoon minua. Sillä joka se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta se, joka kadottaa elämänsä minun tähteni, löytää sen. Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman, mutta saisi sielulleen vahingon?”
-Matteus 16: 24-26.

Lauantaina olimme järjestämässä ensimmäistä Espoo Gospel – tapahtumaa Tapiolassa. Halusimme viedä sanoman Jeesuksesta sinne, missä ihmiset liikkuvat. Ainoa kauppakeskuksen vartijat kuvasivat puhelimillaan Late Johanssonia, kun hän kertoi, miten hän oli päättänyt ruveta seuraamaan Jeesusta vankilassa ollessaan.

Latekin oli kuullut Jeesuksesta jo lapsena, ja kokenut Jumalan rakkautta uskovien ihmisten kautta. Rankat elämänkokemukset olivat kuitenkin vieneet hänet kovaan rikollismaailmaan. Jumala ei ollut mahtunut kuvioihin, ennen kuin vankilan seinät pysäyttivät ja saivat hänet miettimään mihin täältä mennään, kun henki lähtee.

Mikä pysäyttää ihmisen miettimään mikä tässä elämässä on tärkeää?

Monet espoolaiset juoksevat läpi elämän panostaen siihen mitä rahalla saa, unohtaen sen mitä rahalla ei saa. Rakkautta, ystävyyttä, anteeksiantoa, rauhaa, iloa, puhdasta sydäntä, sielun pelastusta. Kalliita asioita – niitä ei rahalla saa.

Jeesuksen seuraamiseen liittyy mysteeri. Itselleen kuoleminen, Jeesukselle eläminen. Sitä kastekin symboloi. Miksi elää Jeesukselle, eikä omille himoilleen, haluilleen ja egolleen? Se hyödyttää. Siinä piilee salaisuus. Löytää uuden elämän täynnä iloa, päämäärää ja tarkoitusta. Ikuisen elämän.

Nyt on paastoviikko. Hyvä hetki pysähtyä. Paastota jostakin, ja keskittyä Jumalaan. Uudistua. Sydämeltään, aikataulultaan, tärkeysjärjestyksiltään. Laittaa elämä iankaikkisuus perspektiiviin.

Siunausta viikkoon, ja tule mukaan rukoilemaan kirkolle non-stop rukouksiin klo 17-19 to&pe, keskiviikon sanan ja rukouksen iltaan klo 19-21, ja lauantain Pyhän Hengen iltaan klo 18!

P.S. Ylimääräinen seurakunnankokous su 29.9. klo 12:30. Aihe: esitetään seurakuntamme uutta johtavaa pastoria Esa-Pekka Mattilaa valittavaksi seurakunnan vanhimmaksi ja johtoryhmän jäseneksi.
http://www.espoohsrk.fi/event-directory/

Taneli Sinivirta
Pastori



X