Pastorin viikkokirje / vko 3

Tervehdys kirkolta,

Seuratessamme maailman tapahtumia, voimme todeta, että olemme astuneet uuteen mielenkiintoiseen vuosikymmeneen. Alkuvuodesta julkaistu Sitran megatrendit 2020 – raportti toteaa, että vanhasta toivosta on syytä luopua. Maailma ei pysy ennallaan ja tarvitaan kokonaiskuvan ja jännitteiden ymmärrystä. Postnormaalissa ajassa monimutkaisuus: yllätykset ja jännitteet täytyy hyväksyä. Raportissa todetaan myös, että näissä olosuhteissa kasvaa halu löytää yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin asioihin. Tämä antaa meille kuvaa ajastamme, jossa elämme. Tämän lisäksi meillä jokaisella on oman elämämme tilanneraportti, josta löytyvät haasteet arkeemme.

Tähän aikaan vuodesta on otollinen hetki tehdä inventaariota elämästään ja ryhdistäytyä itselleen tärkeiden asioiden kuntoon laittamisessa. Ensin tulee selvittää se, mikä on minulle todella tärkeää? Voimme kysyä itseltämme, mitä minä tahdon ja mitkä motiivit ohjaavat tahtomistani ja tekemisiäni? Joulun jälkeiset toimenpiteemme usein kohdistuvat fyysisen kuntomme kohentamiseen ja se on hyödyllistä. Näin Paavalikin toteaa kirjeessään Timoteukselle, mutta ennen kaikkea hän kehottaa ystäväänsä keskittymään oikeaan uskoon. ”Ruumiin harjoittamisesta on vain vähän hyötyä, mutta oikeasta uskosta on hyötyä kaikkeen, sillä siihen liittyy lupaus sekä nykyisestä että tulevasta elämästä.” (1.Tim. 4:8.)

Tämä viikko on seurakunnan paasto- ja rukousviikko. Saamme aloittaa uuden vuoden vahvistamalla suhdettamme Jumalaan. Tahdomme keskittyä myös kuuntelemaan, mitä Pyhä Henki sanoo koko seurakunnalle. Meillä Jeesuksen seuraajilla on haasteita ja mahdollisuuksia, jotka tekevät elämästämme yltäkylläistä. Tarvitsemme Jumalan johdatusta ja Pyhän Hengen voimaa, jotta voimme elää merkityksellistä ja hedelmällistä elämää. Paastoamalla ja rukoilemalla osoitamme Herralle tarvitsevamme apua. Hän voi antaa meille kokonaiskuvan ja jännitteiden ymmärrystä muuttuvassa maailmassa. Hänellä on ratkaisuja monimutkaisiin asioihin, hänellä on todellinen toivo kaikille ihmisille. ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3:16) Meille on annettu tehtävä julistaa tämä yksinkertainen ja voimallinen sanoma vuonna 2020.   

Rohkaisen ja haastan sinua mukaan rukoukseen ja paastoon, joka on normaalia kristityn elämää. Rukoile siellä missä olet ja tule kirkolle kanssamme rukoilemaan. Paastoon voit osallistua vaikka yhtenä päivänä jättämällä yhden aterian väliin, valitse sinulle sopiva tapa paastoosi.

Tällä viikolla rukoilemme kirkolla ma, ti, to ja pe klo 17-19 ja keskiviikkona klo 19, lauantaina on Pyhän Hengen ilta alkaen klo 18.

Tietoa tulevista tilaisuuksistamme ja tapahtumistamme löydät tästä osoitteesta: : http://www.espoohsrk.fi/event-directory/

Siunaavin terveisin,

Irma



X