
26 maalis Pastorin viikkokirje / vko 13
”Minä, joka olen Herran vuoksi vankina, kehotan teitä siis elämään saamanne kutsun arvoisesti, aina nöyrinä, lempeinä ja kärsivällisinä. Auttakoon rakkaus teitä tulemaan toimeen keskenänne. Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys.”
– Efesolaiskirje 4: 1-3.
Korona pisti yhteyden koetukselle.
Tosin oman huushollin kanssa sitä tuntuu joskus olevan hieman liikaakin. ”Isi!”, ”Äiti!”, ”nälkä!”, ”tylsää!”. Tuttuja huutoja lapsiperheissä. Kun koulut suljettiin, oli ensimmäinen päivä kotiopetusta takana, ja istuimme päivällispöytään. Joku pojista totesi, että tuntuipa päivä pitkältä! ”Älä muuta virka”, oli mun ajatus. Hymyilin kuitenkin, ja siunasin ruuan, perheen, sukulaisen ja rukoilin sydämestäni, että jäisi lyhyeksi tämä poikkeustila. Kerran meni jo hermotkin, ja piti lähteä pitkälle lenkille huutelemaan Jumalan puoleen. Se helpotti. Sitten jaksoi kiitollisena taas pelata Unoa lasten kanssa. Läheinen yhteys vaatii ponnistelua.
Ystävien ja sukulaisten kanssa ollan nyt viikko lähetelty viestejä, hauskoja meemejä, ja soiteltu. Varoiteltu mummia ja vaaria pysymään kotona. Joskus saa oikein terapianaurut puhelimessa, kun on niin kiva jutella jonkun muunkin kanssa välillä. Yhteys virkistää, vaikka se olisi jotenkin kädetöntä ilman fyysistä kohtaamista.
Seurakunta on alkanut näyttää kokouksia suoratoistona. Keskiviikot, Sunnuntait, varkki-illta, nuortenillat ja pyhäkoulu on nyt ruudulta katsottavissa. Niitä on outo tehdä, pitää vain kuvitella seurakuntalaisten kasvot ja antaa palaa. Fyysistä yhteyttä on ikävä.
Jumala on läsnä. Hänen langaton verkkonsa tavoittaa meidät missä olemmekin. Verkon salasana on Jeesus. Jeesusta rukoillen Pyhä Henki yhdistää meidät ei vain Jumalaan, vaan toinen toisiimme. Emme ole yksin. Emme kotona etänä. Emme töissä poissa perheen luota. Emme karanteenissa. Olemme yhdessä Jumalan kanssa, joka yhdistää meidät Hengessä toinen toisiimme ihmeellisellä tavalla.
Paavali oli vankilassa kirjoittaessaan Efesolaiskirjeen. Me olemme Koronan vuoksi ehkä hieman samanlaisessa tilanteessa – rajoittuneita ja jumissa. Emme tiedä koska tämä loppuu, mitä meille käy, mitä tässä olisi paras tehdä.
Paavalin sanat ovat meille rohkaisuksi. Eletään niin kuin Kristityt: nöyrinä, lempeinä ja kärsivällisinä. Ei anneta periksi. Pyritään säilyttämään Hengen yhteys, ei anneta sen unohtua. Rakkaus keksii keinot pitää yhteyttä.
Siunattua viikkoa,
Taneli Sinivirta.
Tule mukaan seurakunnan suoratoisto tilaisuuksiin virtuaalisesti: https://www.espoohsrk.fi