Pastorin viikkokirje / vko 15

Rauhan tervehdys Sinulle!

Jeesus: ”Se on täytetty!”

Elämme uhkaavien uutisten kyllästämää kevättä.  Päivittäin saamme kuulla ikäviä uutisia kotimaastamme ja ulkomailta koronan tuottamista kärsimyksistä. Ihmisiä sairastuu koko ajan lisää ja monia myös kuolee. Epätietoisuutta ja pelkoa on liikkeellä enemmän kuin vuosikymmeniin. Uhka sairastumisesta koronaan koskettaa kaikkia ihmisiä, tämä on yhteinen hätä. Kansakunnat elävät todellisia kärsimys- ja hiljentymisviikkoja tänä keväänä.

Jeesuksen maanpäällinen elämä kulki kohti ristinkuolemaa, hänet oli lähetetty sovittamaan ihmisten synnit ja sen hän teki. Hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti. Evankeliumien sanoma maailman tärkeimmästä uutisesta huipentuu Jeesuksen ylösnousemukseen. Jeesus on voittanut kuoleman. Hänen ylösnousemuksensa antaa meille pysyvän toivon myös omasta ylösnousemuksestamme.

Jumalan rakkaus ihmisiä kohtaan on tänään yhtä todellinen kuin se oli aikoinaan kahdelle ryövärille ristillä. Molemmat tiesivät kuolevansa Jeesuksen kanssa. Jeesuksen Taivaalliset sanat: ”Isä anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät” ja Pyhän Hengen läsnäolo vaikuttivat heihin. Toinen pysyi kuitenkin itsekeskeisen ylpeyden kylmettämänä loppuun asti häväisten ja herjaten Jeesusta yhdessä kansan ja hallitusmiesten kanssa. Toinen sen sijaan oli tullut kosketetuksi Jeesuksen läsnäolosta, ja hän alkoikin aluksi puolustelemaan Jeesusta. Muistan, että näin kävi Kyöstillekin ennen uskoontuloaan, meidän ollessa kylässä uskosta osattomien ystäviemme luona. Hän alkoi puolustelemaan minua. Ryöväri myös kertoi kohtalotoverilleen ja kaikille läsnäoleville, että Jeesus  on tuomittu väärinperustein ja on siksi syyttömänä ristillä. Loppuhuipennus on ryövärin sanat Jeesukselle: ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi”. Jeesus saa vielä ristilläkin ollessaan ottaa yhden ihmisen mukaansa valtakuntaan ja toisinpäin, ihminen saa vielä viimehetkellä ottaa vastaan Jeesuksen anteeksiannon ja pelastuksen. Tämän Jeesus vahvistaa sanomalla tuomitulle: ”Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa”.

Ryöväri sai kokea anteeksiannon, Jumalan rakkauden ja pääsyn paratiisiin Jeesuksen kanssa elämänsä viime minuuteilla. Tämä on hyvä uutinen, joka jokaisen on kuultava. Me saamme olla kertomassa sitä ihmisille tänä keväänä. Olkaamme rohkeita toivon välittäjiä epävarmuuden ja kärsimyksen keskellä.

Sinulla on mahdollisuus osallistua suoratoistolähetyksien välityksellä tilaisuuksiin: kiirastorstaina klo 19 Israel-iltaan, sunnuntaina Pääsiäispäivän jumalanpalvelukseen klo 11 ja keskiviikkona kokoukseen klo 19 UskoTV:n kautta, osoitteessa: https://www.uskotv.fi/live/  Linkki löytyy myös Espoon Helluntaiseurakunnan kotisivuilta https://www.espoohsrk.fi

 Seurakuntamme ajankohtaiset tiedotteet löydät osoitteesta: http://www.espoohsrk.fi/event-directory/

 Siunaavin terveisin,

Irma



X