
17 huhti Pastorin viikkokirje / vko 16
Profeetta Elia oli kova jätkä. Niin sanotusti. Sille sattui ja tapahtui. Kuitenkin 1. kuninkaiden kirjassa luku 19 kerrotaan, että Eliakin väsähti taisteltuaan Baalin profeettojen kanssa.
Elia pelästyy Isebeliä ja lähtee pakoon henkensä edestä. Kinsteripensaan juurella Elia istuu ja toivoo itselleen kuolemaa. Hän on väsynyt itseensä ja elämäänsä. ”Jo riittää, Herra!”. Tuttu huokaisu tai kiljaisu näinä aikoina. Kuulostaa ihan loppuunpalamiselta ja masennukselta. Nekin tunteet voi tulla pintaan Korona aikana.
Mutta. Jumala lähetti enkelin avuksi. Ei tee ihmeitä. Ei taikajuomaa. On tosi hieno huomata, miten Jumala halusi palvella Eliaa tuona hetkenä. Enkeli tuli Elian kotiapulaiseksi. Teki ruokaa, antoi juomaa. Ei käskenyt takaisin hommiin. Baalin profeettoja listimään, Isebeliä vastaan taistelemaan. Ei tylyttänyt siitä, että Elia oli lähtenyt karkuun. Eikä vaadi piristymään masennuksesta. Enkeli tuli kokkaamaan Elialle.
Apostolit ovat kalassa. Kalaa ei tule. Jeesus tulee rannalle. Kertoo, mihin verkot heittää. Homma alkaa toimia. Kalaa tulee. Jeesus kutsuu opetuslapset syömään kanssaan. Hän oli kokannut.
Jumala rakastaa meitä. Enemmän kuin sanat riittää kertomaan. Hän halusi Elian ja opetuslasten ottavan iisisti. Iisisti hänen kanssaan. Ruokkien ruumistaan ja henkeään yhteydessä häneen.
Näinä päivinä on hyvä muistuttaa itseään, että meillä ei tarvitse olla kaikki pallot hallussa. Ei tarvitse kaataa tyhjästä ruukusta muille juotavaa. Saa olla väsynyt. Ja antaa Jeesuksen palvella meitä, täyttää meidän tarpeemme. Ei joka raamatunkertomus ole raamatussa siksi, että me tekisimme saman. Joskus kertomukset ovat siellä muistuttamassa meitä hänestä, ketä seuraamme. Jeesusta. Hän riittää.
Muista suoratoistolähetyksemme, tule mukaan ja kutsu ystäväsikin!
Siunaten,
Taneli.
Seurakunnan nettisivut:https://www.espoohsrk.fi
Seurakunnan youtube kanava:https://www.youtube.com/channel/UCJ9s7rffCRzZyLAqZqMd_RQ