Pastorin viikkokirje / vko 23

Shalom, ystävät!
Lämmin kesä on saapunut Pohjolaan, ja aurinko on paistanut kirkkaalta taivaalta koko päivän. Toivottavasti sinulla on ollut mahdollisuus nauttia ulkona valosta ja lämmöstä. Minä olin Soileni kanssa hyvän aikaa kasvimaata kitkemässä. Kiitosmielellä teimme tärkeää työtä, vaikka kyykkiminen toikin kehoon omat tuntemuksensa – kitkemispuuhathan kuuluvat tähän langenneeseen maailmaan. Jeesus kertoi kerran opetuslapsilleen vertauksen, jossa mies kylvi hyvää siementä peltoonsa. Miehen nukkuessa vihamies puolestaan kylvi sekaan rikkaviljaa. (Mat. 13:24-25) Meidän kasvimaalla näyttää käyneen samoin. Valitsimme huolella, mitä keväällä kylvimme. Ihme on jälleen tapahtunut, ja mullan alta on noussut siemenen mukaisia kasveja. Mutta maasta on noussut myös paljon sellaista, mitä emme itse kylväneet emmekä olisi kaivanneet kasvavan. Eihän rikkakasvusto toki meitä yllättänyt, sillä tiedämme tämän maailman haasteet. On vain nähtävä vaivaa ja putsattava kasvimaa varkaista, kasvun tukahduttajista.


Apostoli Pietari kirjoittaa: ”Puhdistakaa sielunne totuudelle kuuliaisina vilpittömään veljesrakkauteen ja rakastakaa toisianne kestävästi, puhtaasta sydämestä. Tehän olette uudestisyntyneet, ette katoavasta siemenestä vaan katoamattomasta, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta” (1 Piet 1:22-23). Meidän sisimpämme tarvitsee puhdistusta, jotta voisimme rakastaa vilpittömästi. Jumalan sana on kylvetty sisimpäämme, ja sen hedelmä on hyvä. Mutta myös sielunvihollinen haluaisi kylvää meihin yhtä sun toista turhanpäiväistä, joka tukahduttaa hengellisen kasvun ja ryöstää meiltä rakkaudellisen mielen. Siksi on tärkeää opetella elämään lähellä Jeesusta – rakastaa ja palvoa Häntä – sillä Hänen läsnäolossaan rikkakasvit kuihtuvat. Emme voi olla ylimielisiä, anteeksiantamattomia tai kovia lähimmäistämme kohtaan, kun tulemme rehellisesti Jeesuksen valkeuteen. Hänen veressään on puhdistava voima.


Jumalan sanan uudestisynnyttävä ja uutta luova voima on suurempi kuin sielunvihollisen voima. Siksi meillä on toivo. Jumala kykenee muokkaamaan sisimpäämme niin, että Hänen sanansa löytää otollisen kasvualustan. Hän antaa Pyhän Henkensä virvoittavan kasteen elämäämme ja saamme ihmetellä Hänen armotekojaan. Olemme saaneet niin paljon silkasta armosta. Välitetään tätä armoa rohkeasti ja vilpittömin mielin eteenpäin niille, jotka sitä kipeästi tarvitsevat.

Armonsanomaa espoolaisille
Kesä on otollista aikaa kohdata ihmisiä ulkosalla. Lähdemmekin kohtaamaan ihmisiä sinne, missä he nyt ovat. Miestenillasta Pirttimäessä olemme tiedottaneet jo aiemminkin, mutta muistin virkistämiseksi infoa alla. Tiistaina ja keskiviikkona menemme kohtaamaan ihmisiä kadulle: ohjelmassa musiikkiesityksiä, todistuksia, esirukousta, keskustelua ja kahvipöytä. Kokoonnumme molempina päivinä klo 16 kirkon pihalle rukoilemaan ja kerromme toimintaperiaatteista. Pyydämme muistamaan rukouksin näitä iltoja.

  • Ma 15.6. klo 17-20 Miestenilta Pirttimäessä. Ohjelmassa Jumalan sanaa, rukousta, fudista ja reippailua lenkkipoluilla. Omat eväät mukaan. Seurakunnan puolesta kahvit ja kivennäisvedet. Mukana pastorit Taneli Sinivirta ja Esa-Pekka Mattila
  • Ti 16.6. klo 17:30-19:30 Leppävaara, Läkkitori
  • Ke 17.6. klo 17:30-19:30 Matinkylä, Maailman-Matti -aukio (Iso-Omenan pääovea vastapäätä)

Tilaisuudet:https://www.espoohsrk.fi
Vuosikokous su 14.6. klo 13 Katso tarkemmin: https://www.espoohsrk.fi/2020/05/20/kutsu-vuosikokoukseen/

Siunaten,
Esa-Pekka Mattila
Pastori



X