
30 loka Pastorin viikkokirje / vko 44
JUMALA LOHDUTTAA
Meidän Jumalamme on verrattoman hyvä. Hän tuntee meidät, tietää ajatuksemme ja näkee olosuhteemme. Meidän menneisyytemme, nykyhetkemme ja tulevaisuutemme ovat täysin Hänen käsissään – olemme turvassa Hänessä.
Vuosia sitten vajosin syvään huoleen terveyteni puolesta. Pelko mahdollisesta vakavasta sairaudesta oli saada minusta otteen. Niissä tunnelmissa osallistuin työntekijäpäivään. Siellä ylistettiin ja kiitettiin Herraa, saarnattiin Jumalan sanaa, rukoiltiin ja virvoituttiin yhteydestä. Istuin kuitenkin penkissä puristava tunne rinnassa ja pala kurkussa – kyyneleet vain virtasivat, ja koin itseni tosi heikoksi. Siinä istuessani ja itkiessäni läheinen veljeni, hyvä ystäväni laittoi hyvin isällisesti kätensä harteilleni sanomatta mitään. Siinä me istuimme pitkän aikaa vierekkäin, hiljaa, ja minä lepäsin Jumalan lohduttavassa ja hoitavassa rakkaudessa. Tiesin, että Taivaan Isä näkee, tietää ja tuntee minut, ja ettei minulla ole mitään hätää. En muista tuon päivän saarnoista mitään, mutta isällisen käden kosketuksen muistan – se oli kuin Isän käsi.
Vuosia edellä mainittujen tilanteiden jälkeen sävelsin laulun ja haluan jakaa laulun sanat kanssasi. Rukoilen, että Isä Jumala saa lohduttaa sinua näiden sanojen kautta tämän päivän haasteittesi keskellä.
Lohduta kärsivää lasta, rohkaise masentuvaa.
Armahda heikkoa, kurjaa, syntien runtelemaa.
Paranna särkynyt sielu, vangittu vapauteen vie.
Virvoita väsynyt mieli. Herra, osoita kirkkauteen tie.
Jeesus, Herramme, Vapahtajamme,
kutsut luoksesi uupuneen kulkijan lepäämään.
Käsivarsille Kaikkivaltiaan Rauhanruhtinaan tulla saan.
Kutsut lepäämään.
Käsivarsille Kaikkivaltiaan Rauhanruhtinaan tulla saan.
Katsoa saan yksin sinuun, ristisi voiman nyt nään.
Rakkautes vuodatit minuun, vapautit ylistämään.
Rohkenen iloita, kiittää, uskonkin lahjaksi saan.
Jumalan armoa riittää, turvaan nyt yksin Lunastajaan.
TULEVISTA TILAISUUKSISTA:
Sunnuntaina 1.11. järjestämme kaksi Ehtoollisjumalanpalvelusta seuraavasti:
Jumalanpalvelus I, klo 9-9:50 Ylistystä, rukousta, saarna ja ehtoollinen. Ei pyhäkoulua. Ei tulkkausta
Jumalanpalvelus II, klo 11-12:30 Ylistystä, rukousta, saarna ja ehtoollinen. Pyhäkoulu lapsille. Tulkkaus (engl. ja arabia). Suoratoisto.
Katutapahtumat to 5.11., 12.11., 3.12. ja 17.12. klo 16-18 Espoon keskuksessa Entressen ja Espoontorin välisellä aukiolla, Siltakatu, (säävaraus)
Koulutyön koulutuspäivä la 21.11. klo 10-15 (ilmoittaudu tästä)
Kaikki tilaisuudet tästä
Siunaten,
Esa-Pekka Mattila
Pastori