Pastorin viikkokirje / 11

Uusi armo!


Hiljainen lumisade on jälleen valkaissut maan. Se muistuttaa minua Jumalan sanan lupauksista. 


Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kostuttavat maan, tekevät sen hedelmälliseksi ja versovaksi, niin että se antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin käy myös sanani, joka minun suustani lähtee: ei se palaa luokseni tyhjin toimin vaan toteuttaa sen, mitä minä haluan, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin. (Jes 55:10-11)


Lumella ja sateella on tarkoituksensa, ja niin on Jumalan sanallakin. Jumala ei puhu meille turhaan tyhjiä sanoja, vaan Hän puhuu oikeaan aikaan ja Hänen sanoillaan on aina hyvä päämäärä. Jumala kasvattaa meitä armollisesti ja muovaa pala palalta kohti Poikansa kuvan kaltaisuutta. Siksi voimme pyytää: ”Herra, valaise sanallasi sydämeni heti viikon alkajaisiksi.”


Jeremia kirjoittaa Jumalan armosta ja laupeudesta valitusvirsissä näin: ”Se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa.” (Val 3:23)Tänäkin aamuna saamme nousta uuteen päivään tietoisina siitä, että Jumalan armo riittää. Saamme luottaa Hänen uskollisuuteensa ja hyvään tahtoonsa meitä kohtaan, sillä Jeesus on kantanut täydellisesti meidän virheemme, syntimme, puutteemme ja vajavaisuutemme ristille.


Siteeraan vielä lopuksi Lasse Heikkilän laulua Suomalaisesta messusta, ja toivotan armollista viikkoa kaikille. 


Niin kuin on hanki valkoinenkirkkaimman auringon alla,puhdistuu tunto ihmisenarmolle antautumalla.Jokainen muisto kunniatonpois kirjoista taivahan pyyhitty on,kun kaikki synnit on anteeksi annettuJeesuksen ristin tähden. 

Siunaten,
Esa-Pekka Mattila
Pastori



X