23 maalis Viikkokirje /12

Onko vielä pitkä matka?

En tiedä oletko kiinnittänyt huomiota, mutta monet pastorit harrastavat juoksemista. 

Vieläpä pitkän matkan juoksua. Itsekin lukeudun tähän kategoriaan, ja siitä se ajatus sitten lähtikin.

Paavali vertaa kristityn elämää maratonmatkaan (ehkä juoksuinnostus johtuu siitä), mutta miksi meillä on aina niin kiire matkalla? Totta puhuen, harvemmin lenkillä jään ihailemaan ympäristöä tai vastaantulevia ihmisiä. 

Matkalla on vain yksi tavoite: päästä kohteeseen mahdollisimman nopeasti. 

Ja jos vielä rehellisiä ollaan, niin en tiedä, onko juokseminen lopulta kamalan nautinnollista. 

Jos et ole juoksijoita, niin muistat varmaan itsesi tai jonkun muun kysyneen auton takapenkillä 10 minuutin ajon jälkeen: 

”Onko vielä pitkä matka?” Tunnetila on samankaltainen.

Juoksin tuttua reittiä, kunnes havahduin siihen, että olin ohittanut parhaan ystäväni. 

Hän jäi onneksi odottelemaan heräämistäni. 

Tilanne muistutti elämästä.

Uskallan väittää, että rakennamme arkea suurten suunnitelmien ympärille tavoitellaksemme jotain. Usein kuitenkin juoksemme suunnitelmien keskellä ymmärtämättä mikä vie sitä toteutukseen. Hyväkin suunnitelma tuntuu jäävän nopeasti keskeneräiseksi, kun sen pointti unohtuu. Kaikki tekeminen alkaa tuntua pakolta ja sitä toteutetaan vain tottumuksesta.

Tavoite on kuitenkin jo tässä, se on tämä kuljettava matka.

Se on kaunis ja nautinnollinen kun osaa nähdä mitä matkalla on nyt ja tulevaisuudessa. 

Uskoisin Paavalin tarkoittaneen jotain vastaavaa.

Minne me olemme matkalla ja miksi?

Ei unohdeta ympärillämme asioita, jotka tekevät matkasta matkan.  

Kiitos kun olet siinä mukana.

Siunattua viikkoa, 
Rebecca