
05 huhti Pastorin viikkokirje / 13
Tervehdys, ystävät!
Kevätaurinko on viime päivinä sulattanut lumen ja jään. Valon ja lämmön voima on jälleen saanut voiton pimeydestä ja kylmyydestä, ja toivo keväästä on herännyt. Vuodenaikojen vaihtelutkin muistuttavat meitä Jumalan uskollisuudesta. Maailma ei näet pyöri sattumanvaraisesti, vaan tarkasti Jumalan säätämien lakien mukaan.
Olemme siirtyneet vuosikalenterissa Pääsiäisviikkoon, ja valmistaudumme suureen juhlaan. Pääsiäinenkin muistuttaa meitä Jumalasta, joka muistaa tekemänsä liiton ja pitää lupauksensa. Ensimmäisenä Pääsiäisenä Jumala vei Israelin kansan pois Egyptin orjuudesta Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa tekemänsä liiton perusteella.
Jumala oli myös luvannut, että naisen siemen murskaisi kerran saatanan pään. Tämän lupauksen täyttymyksenä Jeesus Kristus koki Getsemanen kauhut, kulki läpi kärsimystien ja kohtasi synkimmän pimeyden Golgatan ristillä.
”Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä,
että Kristus kuoli meidän puolestamme,
kun me vielä olimme syntisiä.”
(Room 5:8)
Kuolemallaan Jeesus Kristus maksoi meidän syntivelkamme ja sovitti meidän pahat tekomme, jotta meillä olisi elämä. Kuolema ei voinut pitää Häntä kahleissaan, vaan ylösnousemusvoima voitti pimeyden voimat.
”Elämän Hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa
on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.”
(Room 8:2)
Jeesuksen rakkauden tähden meidän ei tarvitse enää elää synnin orjuudessa ja epätoivossa, vaan saamme elää uutta elämää Kristuksessa sillä:
”Kuolema on nielty ja voitto saatu.”
(1 Kor 15:54)
Tästä Pääsiäinen meitä muistuttaa.
Esa-Pekka Mattila
pastori