02 joulu Maailman paras rukous

Jeesus kertoo kahdesta temppeliin rukoilemaan menneestä miehestä, fariseuksesta ja publikaanista (Lk 18:9-14). Fariseus oli pedantti uskonnollinen juutalainen, jolle puhtauteen ja pyhyyteen liittyvät isien perinnäissäännöt olivat tärkeää pilkun viilausta. Silotellulla ulkokuorellaan hän niitti ihailevia katseita ja käytti valtaa. Publikaani sen sijaan oli toisesta äärilaidasta. Hän oli mitätön ja halveksittu juutalainen, joka keräsi veroja vihollisvallalle Roomalle. Veronkerääjänä hän pisti tunnetusti rahaa myös omaan taskuunsa, eli törkeästi varasti omiltaan. 

Fariseus meni temppeliin selkä suorana näyttäytymään. Kaikki, jotka kuulolle sattuivat, oppivat hänen erinomaisuudestaan. Fariseus rukoili ääneen ylpeän rukouksensa ”Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät, tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta…”. Hänen sanansa eivät kuitenkaan olleet rukousta vaan vain onnitteluvärssy itselleen. Hän oli niin onnistunut, ettei tarvinnut Jumalaltakaan enää mitään.Fariseus ei voinut olla myöskään sivaltamatta tuota takana seisonutta epäonnistunutta publikaania. Mokomalle ei myötätuntoa tarvinnut herua.  

Publikaani sen sijaan ei tohtinut katsettaan nostaa vaan löi rintaansa ja sanoi: ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen”. Hän tajusi kipeästi oman syntisyytensä pyhän Jumalan edessä ja pyysi armoa. Hänen rukouksensa oli lyhyt, mutta täysin riittävä. Publikaani tiesi, ettei hänellä ollut mitään tuotavaa Jumalan eteen. Ainoa mihin hän pystyi laittamaan toivonsa oli Jumalan armo. 

Jumala ei kaipaa meidän ulkokultaisia korulauseitamme. Hän etsii aitoutta teeskentelyn sijaan. Sen löydettyään Hänen armonsa kyllä riittää. Saakoon meidänkin jokaisen rukous olla tämän publikaanin rukouksen kaltainen: ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen”. Jeesuksen kertomuksessa tämä publikaani lähti pois vanhurskaana, mutta fariseus ei. Publikaanin aito katumus sai kohdata armon suloisuuden. Joka on saanut paljon anteeksi, rakastaa paljon. Oikeasti me jokainen olemme saaneet niin paljon anteeksi, mutta kysymys kuuluu, ymmärrämmekö sen? Vasta ymmärrettyäni syntini suuruuden voin kohdata armon ja myös rakastaa paljon. 

”Armo riittää, se ihmetyttää vieläkin… 

Armo riittää, se maksoi suunnattomasti. 

Armo riittää, siitä kiittää en voi koskaan tarpeeksi”.  

(Petrus Ahonen) 

Mari Lee
Pastori
Espoon Helluntaiseurakunta