02 joulu Viikkokirje #48

Rakastan Jeesuksen tapaa kohdata ihmisiä. Hän ojentaa auttavan kätensä hädän hetkellä, mutta on ojentamatta, kun tietää ihmisen oman kyvyn selviytyä tilanteesta. Toisaalta Jeesus ottaa kunnian, mutta tunnistaa hetket, jolloin tahtoo tuoda esille ihmisen omat lahjat. Jokainen vanhempikin päästää hellästi taaperonsa kädestä, kun tietää hänen olevan tarpeeksi vahva kävelemään omalla tuella. Äiti tai isä ei häviä minnekään, vaan seuraa ylpeänä vierestä lapsen onnistumista. Samalla tavalla Jumala haluaa käyttävän kykyjämme, persoonaamme ja kasvuamme kulkeaksemme eteenpäin, josta Hän iloitsee. Meidän kehityksemme uskossa, ihmissuhteissa, seurakunnassa palvelemisessa ja ylipäätään elämässä ei ole valmis. Jumala työstää meitä jatkuvasti pisteeseen, missä ennen vaikea tilanne muuttuukin huomaamatta paikaksi, jossa seisomme vahvasti omilla jaloilla.  

Kaikki tämä Hänen rakkautensa avulla.  

”Älä säikähdä vaaraa, joka äkisti kohtaa, tuhon myrskyjä, joka yllättää jumalattomat, sillä Herra on sinun tukesi ja turvasi, hän varjelee jalkasi ansoilta.” Sananlaskun 3:25–26. 

Siunattua viikkoa,  

Rebecca