03 tammi Viikkokirje #2

Toivorikasta tammikuuta!

Koronan kurimuksessa saatamme käpertyä itseemme ja olosuhteisiimme. – Ahdistaa, eikä jaksa enää unelmoida, vastasivat monet suomalaiset, kun heiltä kysyttiin vointia nyt koronan jatkuessa. Näköala on synkistynyt. 

Jumalamme on kuitenkin yhä sama Jumala, joka on tuonut ihmiskunnan aiemminkin läpi nälkävuosien, ruttojen ja vaivojen. Harvalla meistä on kuitenkaan niistä kokemusta, kun viime vuosikymmenet olemme saaneet nauttia yltäkylläisestä hyvinvoinnista täällä Suomessa. Nyt tämä outo korona-aika on hivuttaen horjuttanut monien perusturvallisuutta. 

Taivaallinen Isämme ei kuitenkaan halua meidän vellovan ahdistuksessa ja toivottomuudessa. Hänen kanssaan saamme päivä päivältä kohdata eteen tulevat asiat rauhallisin mielin. Vanhan virren sanoin, viitaten 5. Moos. 33:25 vanhaan käännökseen, ”Päivä vain ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen aina saan. Mitä päivä tuokin tullessansa, Isä hoitaa lasta armollaan… Surut, huolet eivät liikaa paina, ne hän ottaa itse kantaakseen. Niin kuin päiväs, niin on voimas aina. Tähän turvaan yhä uudelleen”.  

Näköalattomuuden vallatessa alaa Taivaan Isän läsnäolo arjessamme on parasta lääkettä. ”Rohkaiskaa mielenne, olkaa lujat, kaikki te, jotka panette toivonne Herraan!” (Ps. 31:25). Hänen tarjoamansa toivo yltää yli rajoitusten ja läpi kaikkien esteiden. Se on varma ankkuri elämässämme monenlaisten tuulten myllertäessä. Vaikka olisimme ahdingossa, emme kuitenkaan umpikujassa, vaikka neuvottomat, emme toivottomat (2. Kor. 4:8). Ruokitaan tätä toivoa itsessämme Jumalan läheisyydessä ja ollaan myös valmiita vastaamaan jokaiselle, joka toivomme perustusta kysyy.

Siunaten, Mari

JK. Johtavan pastorin hakuprosessi etenee. Johtoryhmä tiedottaa tästä lisää lähiviikkoina. Muistetaan edelleen rukouksin.