Viikkokirje #12

Espoon helluntaiseurakunta on saanut uuden johtavan pastorin.

Sunnuntaina 20.3. seurakuntamme aamujumalanpalveluksessa kerrottiin, esiteltiin ja siunattiin seurakuntamme uusi johtava pastori Petri Mäkilä. Hän saarnasi myös sunnuntaina ja voit käydä kuuntelemassa hänen puheensa srk:mme nettisivuilta. Petri on jättämässä töitään Aikamedian palveluksessa, jossa hän on palvellut Ristin Voiton ja Aikamedian lehtien päätoimittajana neljä vuotta. Sitä ennen hän on toiminut mm. Helsingin Lähetysseurakunnan johtavana pastorina. Hän aloittaa johtavan pastorin tehtävässä 15.8. kesälomien jälkeen.

Kiitetään Jumalaa Petristä ja rukoillaan hänen puolestaan.

Olemme jo jonkin aikaa saaneet iloita yhteisistä tilaisuuksista niin sunnuntai aamuissa kuin keskiviikko illoissa.

Tietysti myös varkki- ja nuorisoillat ovat täydessä käynnissä perjantai iltaisin. Saamme tulla yhteen ja se on suuri kiitosaihe. Tervetuloa kirkolle!

Siunaavin terveisin
Kyösti



X