16 marras Sana elämään #46

Toivo 

Marraskuisena pimeänä iltana naapuruston eskari-ikäiset pojat kuopsuttivat jotakin nurmikolla taskulampun valossa. Lähemmäksi päästyäni näin, että siihen oli tulossa pieni kuoppa. Kun kysyin mitä pojat kaivoivat niin ensimmäinen vastasi: ”Me istutetaan tähän omenapuun siemeniä”. Toinen sanoi kohta käyvänsä kotona syömässä omenan, jotta niitä tarvittavia siemeniä saataisiin.  Itse Martti Lutherkin olisi ilostunut poikien touhuista. Väitetäänhän hänen sanoneen aikanaan, että ”vaikka tietäisin huomenna tulevan maailmanlopun niin istuttaisin tänään omenapuun”. Saakoon nämäkin pikkupojat kasvaa tällaiseen toivoon marraskuun ja elämän viimoista huolimatta.

Vanhemmiten sitä löytää joskus kyynisyyttä itsestään. On tullut nähtyä ja koettua niitä elämän realiteetteja, jotka sumentavat värejä ja sammuttavat nuoruuden paloa. Kuitenkin Raamattu puhuu siitä, kuinka ”vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka” (San. 4:18).  Polkumme saa siis kulkea auringonnoususta keskipäivän kirkkauteen. Olipa fyysinen ikämme tai kuntommekin mikä tahansa niin saamme silti kasvaa Kristuksen tuntemisessa, Hänen, jonka kasvot loistavat kuin ”keskipäivän aurinko” (Ilm. 1:16)! Innon ei tarvitsekaan laimeta tai välinpitämättömyyden vallata alaa vaan Jeesuksen kanssa kulkiessa Hänen läheisyytensä ja lämpönsä muistuttavat meitä, että kaikki ei ole ollutkaan vielä tässä. Hänellä on paljon enemmän takataskussaan kuin ikinä osaamme kuvitellakaan. Ei siis menetetä toivoamme  – ja Herra meitä auttakoon, ettemme lannistaisi myöskään toisten intoa ´paljon nähneinä´!

Toivorikasta viikkoa!

Mari Lee