
19 joulu Sana elämään #51
Takaisin Beetlehemiin
”Ja sinä Juudaan maan Beetlehem — sinusta on lähtevä hallitsija –.” (Matt. 2:6)
”Niin Joosefkin lähti [Marian kanssa] — Daavidin kaupunkiin, Beetlehemiin –.” (Luuk. 4:6)
On mielenkiintoista havaita kuinka Jumala järjesteli koko maailmaa koskettavia asioita ihmisten silmissä luonnostaan niin vähäpätöisten ja pienien asioiden kautta. Yksi näistä ”pienistä” asioista oli pieni kylä Beetlehem, jonka nimi tunnistetaan tänä päivänä kaikkialla maailmassa. Tunnettu helluntaipastori Jack Hayford kirjoittaa Beetlehmistä seuraavaa:
”Nimen äänneasukin on sointuva – ”Beetlehem”. Nimi itsessään saa mielikuvituksen jälleen liikkeelle ajatusten soittaessa sinfoniaa tästä pienestä mutta mahtavasta historiallisesta paikasta. Kaikkivaltias Jumala oli itse säätänyt Beetlehemille merkittävän tehtävän. Hän kuiskasi aikeensa profeetoilleen, ja Matteuksen jakeessa lainataan profeetta Miikan sanoja yli 700 vuotta sen jälkeen, kun hän ennusti, että Beetlehmistä tulisi Messiaan syntymäpaikka.
Meidänkin on hyvä mennä sinne – edes mielikuvituksessamme, ja varsinkin joulunaikaan. Se, että Jumala kiinnostui niin pienestä kylästä ja sääti sille paikan ja suuren tehtävän lunastussuunnitelmassaan, kertoo meille jotakin Jumalasta ja Hänen teistään. Hänelle on ilo ottaa jotakin tavallista ja tehdä siitä epätavallista. Hän ottaa mielellään meidän kaltaisiamme ihmisiä ja tekee ihmeellisiä asioita heidän puolestaan, heille ja heidän kauttaan. Hänen ajatuksensa ja ilonsa on tehdä suuria vaatimattomissa paikoissa, tavallisten ihmisen keskuudessa!
On myös koskettavalla ja hämmentävällä tavalla mielenkiintoista seurata kaikkivaltiaan Jumalamme tekemiä järjestelyjä, kun Hän tekee Beetlehemistä ihmiskunnan historian risteyskohdan. Hän saa Rooman keisarin antamaan käskyn, jonka seurauksena Joosef palaa sukunsa kotikaupunkiin – ja täten Jeesus syntyy tuossa kaupungissa. Hän liikuttaa tähtiä ja planeettoja lähestymään toisiaan ainutlaatuisella tavalla, joka saa itäiset hoviherrat tutkimaa ilmiötä ikiaikaisten Kirjoitusten valossa ja tulemaan Beetlehemiin kumartamaan lasta. Hän järjestää majatalot täysiksi, jotta Hänen Poikansa, joka joutui syntymään tallissa, ei voitaisi koskaan sanoa syntyneen etuoikeutettuihin oloihin.
Mikään näistä asioista ei tapahdu sattumalta. Ne järjesteli, suunnitteli ja toteutti koko maailmankaikkeuden Jumala. Ja kun palaamme Beetlehemiin tänä jouluna, olemme viisaita pohtiessamme näitä asioita. Niin tehdessämme muistamme, että Hän on yhtä kiinnostunut järjestelemään tapahtumien kulkua myös meidän elämässämme.” (Ote Jack Hayfordin kirjasta Hengellä täytetty elämä.)
Saakoon ajatukset Beetlehemistä rohkaista meitäkin tänä jouluna luottamaan siihen, että Beetlehemin tähden valo Kristuksen tuntemisen kautta on sytyttänyt kirkkautensa meidän kaikkien ylle. Jesajan sanoin rukoilen sinulle siunattua, levollista ja kirkasta joulua: ”Nouse, ole kirkas, sillä sinun valkeutesi tulee, ja Herran kunnia koittaa sinun ylitsesi” (Jes. 60:1).
Joulurauhaa toivottaen,
PETRI MÄKILÄ