Sana elämään #14

”En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne”.

(Joh. 14:18)

Näin Jeesus sanoo opetuslapsilleen jäähyväispuheessaan. Mielenkiintoisesti sanottu isoille miehille, mutta levottomuus ja syvä suru olivat alkaneet vallata heidän sydämiään. Jeesus oli puhunut vaikeaselkoisia sanoja poislähtemisestään ja Isän luo menemisestä. Hämmentyneet miehenköriläät eivät voineet käsittää mitä tapahtuisi, jos heidän opettajansa nyt hylkäisi heidät. Jeesuksen aikomus ei ollut kuitenkaan jättää omiaan yksin tähän kylmään maailmaan, susien ja myrskyjen riepoteltaviksi, vaan Hän lupasi jatkuvan läsnäolonsa heille. 

Jeesuksen seuraajina tässä ajassa mekin saamme omistaa Hänen läsnäolonsa aivan kuin nuo ensimmäiset opetuslapset. ”Tulen luoksenne” – ilman tätä lupausta ei mitään kristinuskoa olisikaan. Ilman tätä mekin olisimme vain isättömiä orpoja oman onnemme nojassa. Nyt kuitenkin saamme riemuita, että Jeesus, näkymättömän Jumalamme kuva, on kanssamme aina. Saakoon tämä totuus tuoda lohtua, mutta myös uutta ryhtiä arkeemme. Hänen läsnäolonsa voi muuttaa kaiken.

Siunattua hiljaista viikkoa.

Mari Lee





X