
05 heinä Sana elämään #27
Kesäinen tervehdys seurakunnalle!
”Esra luki lain kirjaa aamuvarhaisesta keskipäivään asti miehille ja naisille, kaikille, jotka pystyivät ymmärtämään, ja kaikki kuuntelivat tarkkaan mitä lain kirjassa sanottiin… Kansa… itki kuullessaan, mitä laissa sanottiin” (Neh. 8:3, 9)
Vanhassa Testamentissa Esran, Nehemian, Haggain ja Sakarjan kirjoissa kerrotaan suunnilleen samoista ajoista ja tarina kulkee siellä ikään kuin limittäin ja lomittain. Näitä kaikkia kirjoja lukiessa saa selkeämmän kuvan mitä niihin aikoihin oikein tapahtui. Ne kertovat Babylonian pakkosiirtolaisuuden jälkeisestä ajasta, kun juutalaisten sallittiin palata takaisin kotimaahansa, uudelleenrakentamaan Jerusalemin raunioiksi hajotettua temppeliä ja sittemmin kaupungin muureja.
Paluu Jerusalemiin ei ollut kuitenkaan helppoa; kaupunki oli alennustilassa. Sen uudelleen rakentamista vastustettiin äkäisesti ja pelottelua riitti ympäröivän väen taholta. Jumala kuitenkin nosti profeettansa Haggain ja Sakarjan ohjaamaan ja rohkaisemaan kansaa. Jumala sytytti myös näkynsä jumalanpalveluselämän uudistamisesta pappi Esralle ja kaupungin muurien korjaamisesta maallikko Nehemialle ja heidän kauttaan laajemmalle väelle. Jokaisella näistä miehistä oli sama päämäärä Jumalan kunniaksi ja Juudan kansan parhaaksi, vaikkakin eri keinoin ja tavoin.
Ilman temppeliä ja kunnon jumalanpalveluselämää pakkosiirtolaisuudessa elänyt kansa oli nyt nälkäinen Jumalan sanalle. Sanan kuuleminen sai heidät ymmärtämään raskaat rikkomuksensa pyhän Jumalan edessä ja itkemään. Parannuksen itkua seurasi kuitenkin ilo Jumalan uskollisuudesta ja laupeudesta kansaansa kohtaan. Tämä herääminen tapahtui siis Jumalan sanan kuulemisesta. Samaa heräämistä kaivattaisiin meidänkin aikanamme.
Eräs nuorista Brasilian aktiolaisistamme kertoi sunnuntain kokouksessa kuinka oli tullut haastetuksi aktiomatkallaan nähtyään isäntäpariskuntansa laittavan itsensä täysin likoon Jumalan valtakunnan edistämiseksi siellä slummissa. Tällaisia siljoja ja ronaldoja, haggaita, sakarjoita, esroja ja nehemioita Jumala etsii tänäänkin käyttöönsä. Heidän tavoin Jumala haluaisi antaa meille itse kullekin juuri sen omannäköisen ja -kokoisen tehtävän, sen sopivan muurinaukon, jossa Häntä palvella- mutta olemmeko me heränneet?
Jumalan sanan täyteisiä kesäpäiviä!
Mari Lee