Sana elämään 50

Käperryn ylisuureen huppariini ja nappaan lämpimän kaakaoamukin käteeni. Tuijotan olohuoneen pientä kuusta tyynen hiljaisena. Se on yksinkertainen, mutta kaunis. Valot saa tilan loistamaan tunnelmaa. Mieleeni tulvahtelee paljon ajatuksia ja muistoja joulusta.

Valoista tulee kuitenkin mieleeni eräs leiripäivä aktiomatkalta Unkarin Sopronista.

Kun ensimmäinen päivä koitti, mustatukkaiset pienet nappisilmäiset lapset hyppäävät halaamaan ilman uutuudenpelkoa. Yhteistä kieltä ei ollut mutta tunne ja rakkaus siitä, että olemme täällä toisiamme varten, oli heti molemmin puoleinen. Päivien kuluessa lasten ehdottomaksi lempilauluksi muodostuu valo laulu, jonka säkeistöissä sanotaan: ”Valo pieni mulla on, se loistaa niin kirkkaasti, piiloon en sitä pane en, se loistaa niin kirkkaasti. Kiusaaja tahtoisi sen sammuttaa mut se loistaa niin kirkkaasti. ”

Edessäni seisoo orpopoika, joka on luonteeltaan kiltein ja ystävällisin, jonka olen koskaan tavannut. Hänelle on syntynyt kova tausta itsestään riippumatta, jonka kanssa joutuu ehkä kamppailemaan läpi elämän. Silti tämä poika laulaa laulua täysin siihen uskoen ja sanomaa toteuttaen, joka tekee lähtemättömän vaikutuksen.

Tuijotan taas kuusen oksilla roikkuvia valoja. Pieniä ne on, mutta ne loistaa niin kirkkaasti.

Aikamme saattaa tuntua pimeältä, olosuhteemme joskus painavilta, taustamme ovat erilaisia ja tulevaisuutemme on joskus meistä riippumaton. Meillä kaikilla voisi kuitenkin olla se sama pieni valo, joka saa kaiken näiden keskellä loistaa kirkkaasti.

Pieni hymy, kohteliaisuus, toivo, usko, rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen, anteeksi anto… voisiko se loistaa niin kirkkaasti?

Siunattua viikkoa,

Rebecca Palmi